Suuryritykset vaativat hiilineutraalia EU:ta – Kone, Neste ja Fortum mukana

Yritykset haluavat poliitikoilta selkeän suunnan, jotta uskaltavat investoida päästöttömään tuotantoon.

Hiilineutraalius
Tummia pilviä Ruhrin alueen yläpuolella
Ympäristöjärjestöjen mukaan Fortum on Uniper-kaupan myötä yksi Euroopan saastuttavimmista yhtiöistä. Kuvassa Uniperin Scholven-voimala Ruhrin alueella Saksassa.Hans Blossey / AOP

Yli 50 eurooppalaista yritystä, sijoittajaa ja yritysverkostoa vaatii EU-maita asettamaan tavoitteeksi hiilineutraalin Euroopan viimeistään vuonna 2050 osana pitkän aikavälin ilmastostrategiaa (siirryt toiseen palveluun).

Kirjeessä vaaditaan Euroopan maiden johtajia asettamaan ilmastonmuutos ykköseksi EU:n asialistalla, jotta yrityksillä olisi varmuus investoida kestävään, nollapäästöiseen tuotantoon. Se suojelisi yritysten mukaan Euroopan kilpailukykyä.

"Meillä on kiireellinen tehtävä: pyrkiä eroon fossiilisista polttoaineista alle yhden sukupuolven aikana", kirjeessä kirjoitetaan.

Yritykset eivät voi kirjeen mukaan toimia yksin, vaan tarvitsevat poliittisilta päättäjiltä selkeän näkemyksen sekä välitavoitteet kohti hiilineutraaliutta.

Myös EU:n komissio on ehdottanut, että EU pyrkii niin sanottuihin nettonollapäästöihin vuoteen 2050 mennessä. Esitys vaatii vielä jäsenmaiden ja parlamentin käsittelyn.

Myös hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan maailmanlaajuiset nettopäästöt täytyisi pudottaa kokonaan nollaan vuoteen 2050 mennessä.

Vetoomuksen takana yli 16 000 yritystä

Tiistaina julkaistun kirjeen ovat allekirjoittaneet Suomesta muun muassa Fortumin, Ilmarisen, Koneen ja Nesteen toimitusjohtajat.

Mukana on monia kansainvälisiä yritysjättejä, kuten Unilever ja IKEA. Allekirjoittaneet yritykset edustavat monia eri aloja, kuten energiantuotantoa, terästeollisuutta, vakuutussektoria ja maataloutta.

Tukijoina ovat muun muassa Climate Leadership Coalition sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Kirje julkaistaan runsas viikko ennen Sibiun EU-huippukokousta (siirryt toiseen palveluun), jossa EU-maiden johtajat vievät päätökseen kaksivuotisen keskustelun EU:n tulevaisuudesta. Ilmastonmuutoksen odotetaan olevan yksi päätemoista sekä Sibiun kokouksessa että EU-vaaleissa myöhemmin toukokuussa.

Kyselytutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan ilmasto- ja ympäristöasiat ovat yksi tärkeimmistä kriteereistä monessa EU-maassa, kun äänestäjät tekevät päätöksensä toukokuun EU-vaaleissa.

Kirjeen allekirjoittaneilla yrityksillä on noin 1,5 miljoonaa työntekijää ympäri Eurooppaa. Yritys- ja sijoittajaverkostot, jotka tukevat kirjettä, edustavat yli 16 000:ta yritystä.

Lue myös:

Teollisuusjohtaja patistaa Suomea tekemään tiukkaa ilmastopolitiikkaa – jopa vihreiden tavoitteet saavat kiitosta

Kaikki keinot käyttöön: EU haluaa nollata päästönsä vuoteen 2050 mennessä

EU pohtii kovempia ilmastotavoitteita, vaikka nykyisissäkin on vielä tekemistä: vertailussa ilmastopolitiikan hyvät, pahat ja rumat