Kansanedustaja Hussein al-Taee A-studiossa: "En allekirjoita näitä sanoja, mutta olen ne ehdottomasti kirjoittanut"

Al-Taee myönsi Israelin rinnastamisen Isisiin olleen typerää.

Hussein al-Taee
Hussein al- Taee

Kohu konfliktinratkaisujärjestö CMI:n entisen työntekijän ja SDP:n tuoreen kansanedustajan Hussein al-Taeen Facebook-kommenttien ympärillä jatkuu.

Al-Taeen vanhoja kommentteja on tulkittu muun muassa homovastaisiksi, rasistisiksi sekä juutalaisvastaisiksi.

Maanantain A-studiossa al-Taee kertoi, että anteeksipyyntö olisi tullut esittää jo kauan sitten.

– Haluan sanoa näille ihmisille, keistä kirjoitin hyvin loukkaavasti, heille haluan sanoa anteeksi aikaisemmat sanomiseni ja ennakkoluulot, al-Taee sanoi.

Aikaisemmin päivällä julkaisemassaan blogitekstissä (siirryt toiseen palveluun) al-Taee myönsi kaikkien julkisuudessa olleiden kuvakaappausten olevan aitoja.

Al-Taee kertoi vihaisten asenteidensa ja ajattelunsa muuttuneen pikkuhiljaa.

– Tämä ihminen ja nämä sanat ovat minulle vieraita. En allekirjoita näitä sanoja, mutta olen ne ehdottomasti kirjoittanut. Tämä on minulle henkilökohtainen taistelu, jota olen käynyt.

Al-Taee teki jo töitä CMI:lle rinnastaessaan Facebook-kommentissa Israelin ja terroristijärjestö Isisiin vuonna 2014.

– Oli typerää rinnastaa Israel ja Isis. Toinen on terroristijärjestö ja toinen yksi Lähi-Idän ainoista demokraattisista valtioista. En kuitenkaan lähtisi sanomaan, etteikö alueella tapahdu paljon ihmisoikeusloukkauksia. Suurempi virheeni oli rinnastaa kaikki juutalaiset ja Israelin valtio.

Al-Taee kielsi olevansa antisemitisti.

– Olen erittäin huolestunut antisemitismistä, joka on nostanut päätään myös Euroopassa.

Al-Taee vakuutti pyrkineensä puolueettomuuteen työssään konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä.

– Hyvä rauhanneuvottelija on sellainen, joka ojentaa kätensä jokaiselle, joka nyt kokee vihaa, ja kertoa, että siitä voi päästä eroon.

Tulevaisuudessa al-Taee kertoi pyrkivänsä työllään palauttamaan sekä häntä äänestäneiden kansalaisten että puolueensa demareiden luottamuksen.

Mistä kohussa on kyse?

Kohu sai alkunsa, kun ruutukaappaukset al-Taeen sosiaalisen median kommentoinnista vuosien varrelta nousivat julkisuuteen vaalien jälkeen.

Iltalehden (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa al-Taee sanoi, ettei muista kyseisiä kommentteja ja epäili, että kyse oli kuvamanipulaatiosta.

Myöhemmin hän myönsi osan kommenteista pahoitteli niitä Facebookissa.

– Tiedän, että olen sanonut ja kirjoittanut typeryyksiä, joita en itse tänään allekirjoita enkä hyväksy, al-Taee kirjoitti.

CMI kommentoi viime viikolla, että al-Taee nauttii edelleen järjestön luottamusta. Tänään CMI:n hallituksen puheenjohtaja Alexander Stubb tuomitsi kirjoitukset (siirryt toiseen palveluun).

Myös SDP on kommentoinut aiemmin asian olevan puolueen osalta loppuun käsitelty, tänään SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoi Ylelle, että keskustelua kirjoituksista jatketaan.

Katso koko haastattelu Areenasta.

Lue myös:

Näitä törkykirjoituksia kansanedustaja al-Taee pahoittelee: rinnasti somalit ääri-islamisteihin, pilkkasi juutalaisia ja vihjaili Egyptin presidentin hirttämisestä

Kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi: “Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt”

Israelissakin tuohduttiin al-Taeen kommenteista – "SDP:n pitäisi erottaa hänet"

STT: Eduskuntaan valittu Hussein al-taee pyytää anteeksi vanhoja Facebook-päivityksiään – Rinnasti niissä Israelin ja Isisin

Kansanedustaja Al-Taee irtisanoutui eduskunnassa Israelia ja Isisiä rinnastaneista kommenteistaan: "Asia on SDP:ssä loppuunkäsitelty"