Vihollinen, jota ei voi voittaa – Ritva Heikuran syöpä on uusinut neljä kertaa: "Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen"

Heikura on sairastanut kroonistunutta syöpää kolme vuotta. Silti hän yrittää elää tavallista arkea ja haluaa yhä oppia uusia asioita.

Syövän uusiutuminen
Kalju nainen katsoo itseään peilistä.
Kajaanilaisella Ritva Heikuralla on peruukki, mutta se saa pölyttyä komerossa. Mimmi Nietula / Yle

Käsi sivelee paljasta pään pintaa. Sytostaattihoidot ovat vieneet kajaanilaisen Ritva Heikuran hiukset, kulmakarvat ja silmäripset mennessään.

Siitä huolimatta Heikura hymyilee peilikuvalleen.

– Minua ei katso peilistä vieras ihminen. Ei ole katsonut kertaakaan, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Ulkoinen olemus on muuttunut, mutta hiukset ovat kuitenkin pieni juttu. Monilla muilla asioilla on enemmän vaikutusta arkeen, Heikura kertoo.

Heikuralla todettiin keväällä 2016 laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Viime tammikuussa kasvain uusiutui neljännen kerran.

Sitä pelkäsi, mutta osasi myös odottaa.

– Kerta kerran jälkeen diagnoosin kuuleminen on henkisesti rankempaa. Mietin ensimmäisenä, miten jaksan taas kaikki hoidot ja kuntoudun. En hyväksy sairautta, mutta minun on pakko. En halua käyttää vähäistä energiaani mihinkään turhaan, Heikura sanoo.

Nainen istuu puutarhassa.
Ritva Heikura jaksaa toivoa, ettei syöpä tulisi uudestaan. Samalla hän pelkää sitä, koska hoidot ovat rankkoja ja sairaus nakertaa kuntoa. Mimmi Nietula / Yle

Munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 400 naista. Sairaus on petollinen, koska se ehtii usein levitä pitkälle ennen kuin se huomataan.

Varhaisessa vaiheessa oireita ei ole tai ne ovat niin vähäisiä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Jokaisella meistä kun voi olla turvotusta tai ajoittaisia vatsan nipistyksiä.

Näin kävi myös Heikuralle. Hän hakeutui lääkäriin, koska oli tuntenut vointinsa heikentyneet parin viikon ajan. Pelkkä portaiden nouseminen kävi työlääksi, jalat olivat maitohapoilla.

Verikokeet näyttivät kummallisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on joko gynekologisestä syövästä tai kasvaimet ovat alavatsan alueella.

– Tein ensimmäisen diagnoosin itse sanomalla lääkärille, ettei se voi olla muuta kuin munasarjasyöpä. Kohtuni oli leikattu pois eikä siellä ollut enää kuin munasarjat jäljellä, Heikura kertoo.

Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä.

Ritva Heikura

Heikura ei jäänyt miettimään, miksi juuri hän sairastui syöpään. Miksi ei olisi sairastunut? Heikuran sisko oli menehtynyt gynekologiseen syöpään yli 10 vuotta aikaisemmin, ja hänellä itsellään oli ollut hyvänlaatuisia kasvaimia 20-vuotiaasta asti.

– Toki kysyin lääkäriltä, kuolenko minä tähän, mutta en osannut pelätä sitä. En osaa pelätä vieläkään, Heikura sanoo.

Ratkaisukeskeinen ihminen suhtautui syöpädiagnoosiin samalla tavalla kuin muihin elämän kriiseihin – syöpä on ongelma, joka voidaan ratkaista erilaisilla hoitokeinoilla. Sen jälkeen elämä jatkuu.

– Ihmettelin, miksi minulle tarjottiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Enkö osaa suhtautua tähän oikein? Sairastuminen on kuitenkin iso järkytys. Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä, Heikura kertoo.

Intiimialueen syöpä sulkee suut

Kun Ritva Heikura sairastui syöpään toistamiseen, oli ensimmäisestä kerrasta kulunut aikaa yhdeksän kuukautta. Syöpä oli kroonistunut.

Siitä ei voi parantua, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaan hoidoilla ja seurannalla.

– Olen saanut kolmen vuoden ajan joka kuukausi lääkettä. Ajattelen niin, että hoito on samalla tavalla säännöllistä kuin jonkun muunkin kroonistuneen sairauden. Syöpä on osa muuttunutta elämääni, mutta se ei tarkoita, etten eläisi, Heikura sanoo.

Intiimialueella oleva syöpä on monelle herkkä aihe. Heikura on huomannut, että gynekologisista syövistä ei puhuta, niitä hävetään.

Siitä huolimatta, että Suomessa sairastuu vuosittain yli 1 700 naista gynekologiseen syöpään.

– Niihin liittyy edelleen ajatuksia, että ne olisivat jotenkin itse aiheutettuja. En ole tupakoinut tai käyttänyt hillittömästi alkoholia. Olen ollut aina peruspyöreä, mutta en koe siitä syyllisyyttä. Olen nähnyt, miten syöpä riuduttaa ihmistä, Heikura kertoo.

Nainen laittaa ripustusnarua puiseen kylttiin.
Käsillä tekeminen on Ritva Heikurasta valtavan terapeuttista. Sairastumisen jälkeen hänellä on ollut aikaa kokeilla ja opetella uusia asioita. Mimmi Nietula / Yle

Suomessa on yli 270 000 ihmistä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat syöpää. Gynekologisen syöpädiagnoosin saaneita heistä on hieman yli 21 000.

Kroonistunutta syöpää sairastavia on koko ajan enemmän, koska lääketiede ja hoidot kehittyvät. Parantumattoman syövän kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Sairastavan elämä rytmittyy luonnollisesti paljon sairauden mukaan. Esimerkiksi seurannat ovat yleensä 3–6 kuukauden välein. Olisi hyvä, jos ainakin niiden välillä pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää, Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen kertoo.

Sairaus kurittaa kehoa, mutta koettelee myös mieltä. Häkkinen vertaa syöpädiagnoosia tsunamiin – se iskee rajusti, yllättäen ja pistää väkisin pohtimaan elämän rajallisuutta.

– Krooninen sairaus määrittelee tietoisuutta kuoleman läheisyydestä, mutta ei tiedetä, miten lähellä se on. Kun sitä joutuu pohtimaan, voi se tuoda joidenkin kohdalla myös selkeyttä elämään.

Jokainen syöpäpotilas käsittelee sairautta omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Häkkinen lähtisi itse rakentamaan elämää oikean tiedon varaan, jotta sairastava ja hänen omaisensa tietäisivät, mitä sairastuminen tarkoittaa juuri omalla kohdalla.

– On tärkeää, että sairastunut saisi aina keskusteluapua ja terapiaa myös silloin, kun tautitilanteessa tapahtuu muutos. Olen aina ajanut sitä, että kaikille pitäisi tarjota ainakin kolme tapaamista psykologin tai psykoterapeutin kanssa.

Moni sairastunut ei osaa tai ymmärrä pyytää apua, monella pyytämiseen on jopa kynnys.

– Suurimmalle osalle kaksi, kolme keskustelua auttaa jäsentämään elämäntilannetta, mutta ne, jotka eivät selviä omilla voimavaroilla, saisivat tukea jaksamiseen. Jo tieto siitä, että tukea on olemassa, voi riittää monelle, Häkkinen sanoo.

Häkkinen muistuttaa, että harva syöpään sairastunut tekee oikeasti maailmanympärysmatkan, vaan arki koostuu itselle tärkeistä asioista. Samalla tavalla voi nauttia vaikka Kauniista ja rohkeista, saunasta tai pakastaa marjoja ajattelematta, onko syömässä niitä myöhemmin.

– Tärkeää olisi, että saisi nukuttua, syötyä ja olisi edes yksi ihminen, johon saa turvautua, jotta ei ihan erakoidu. Olisi myös hyvä, jos pystyisi olemaan rehellinen itselle ja läheiselle, joskin on hyvä miettiä kenelle asiasta kertoo. Kaikilla ei ole kykyä olla tukena, Häkkinen sanoo.

Sairastuminen on vaatinut sopeutumista

Mustilta hetkiltä ei voi välttyä.

Sairaus tuntuu kajaanilaisesta Ritva Heikurasta kurjimmalta sytostaattihoitojen jälkeen. Hän makaa vuoteessa lamaantuneena. Mikään ruoka ei maistu ja koko kroppa tuntuu voimattomalta.

Uusin sytostaattikuuri vaikutti myös mieleen, masensi.

– Ajattelin parin päivän ajan, että annan periksi. Heitän hanskat tähän, en jaksa enää. Olin myös kauhean pisteliäs puolisoa kohtaan. Huomasin sen itsekin, kun lähdin nousemaan sieltä, että en halua olla sellainen ihminen, Heikura kertoo.

Kun huonot hetket väistyvät, Heikura lähtee ulos ja istuu terassilla. Pihalla on kolme riipputuolia, joissa on hyvä olla ja heitellä palloa Papu-koiralle.

Pihalle mennessään Heikura pyytää puolisoaan katsomaan hieman peräänsä. Se tuo turvallisuutta.

– Sairaus joko erkaannuttaa parisuhteessa tai tuo läheisemmäksi. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, ja olemme puhuneet aina asioista, mutta sairaus on antanut varmuutta siihen, ettei ole olemassa mitään, mistä emme voisi puhua.

Nainen istuu auringossa silmät kiinni.
Kevät on Ritva Heikuran mielestä ihanaa aikaa, koska vuodenaika tuo tullessaan valoisuutta elämään.Mimmi Nietula / Yle

Koko sairastamisen ajan Heikuran päiväkirjan sivut ovat täyttyneet niin hyvistä kuin huonoista asioista. Oireista, olotiloista ja jaksamisesta.

Oman voinnin analysoimisesta on paljon hyötyä.

– En tiedä, kuinka synkkää pitäisi olla, etten jaksaisi kirjoittaa, mutta viimeksi jaksoin. Pidin itseäni niskasta kiinni, koska kirjoitan sen takia, että pystyn auttamaan itseäni seuraavalla kerralla, Heikura sanoo.

Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Ritva Heikura

Heikura istuu takapihan terassilla silmät kiinni. Pilvien välistä pilkistävä kevätaurinko lämmittää kasvoja. Paljas pää on suojassa pipon alla.

Sairastuminen on muuttanut elämää, mutta tuonut myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista voi nauttia.

– Olen ollut aina hidas aamuisin, mutta nyt saan kääntää kylkeä, kun kuulen naapurin lähtevän töihin. Saan antaa aikaa läheisilleni ja omille harrastuksille. Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Elämä kroonistuneen syövän kanssa ei ole taistelua. Se on selviytymistä ja sopeutumista, koska vastassa on vihollinen, jota ei voi voittaa.

– Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen. Puhun aina, kun syöpä uusiutuu, että hankipa kaveri uusi vuokrakoti vähäksi aikaa. Se on huumoria, joka vie eteenpäin, Heikura kertoo.

Jutun keskusteluosio on auki kello 22:00 saakka.

Lue seuraavaksi:

Tutkija: Tulevaisuudessa syövästä voi tulla krooninen sairaus – yhä useammin kuriin täsmälääkkeillä

Maria Schildt tietää kuolevansa pian – Kun hänen kuntonsa romahti, edes lääkärit eivät epäilleet taustalla olevan maailman yleisin syöpä

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta