Betonipylväiden kunnostus käynnistää Kuusankosken rantapuiston uudistuksen

Kevään ja kesän aikana pylväista muun muassa paikataan lohkeamia ja ne pinnoitetaan.

rakennuselementit
Rantapuisto Kuusankoskella
Juha Korhonen/Yle

Kuusankosken rantapuiston uudistaminen aloitetaan betonisten voimajohtopylväiden kunnostamisella. Kevään ja kesän aikana pylväista muun muassa paikataan lohkeamia ja ne pinnoitetaan. Pintapuolisen kunnostuksen lisäksi pylväät paalutetaan.

Kouvolan kaupungin mukaan kuntokartoituksessa ja kunnostusurakassa käytettävien työkoneiden vaativan tilan sekä tulevien vuosien aikana rakennettavien kulkureittien vuoksi Pallokentän lounaispuolelta on kaadettu jo muutamia puita.

Osa puista tullaan korvaamaan uusilla puilla puiston rakentamisen yhteydessä.