Elokuvaohjaaja John Singleton on kuollut

Singleton muistetaan elokuvastaan Boys n the Hood – Kulman kundit.

elokuvat
John Singleton kuoli 51-vuotiaana.
John Singleton kuoli 51-vuotiaana.NINA PROMMER / EPA

Elokuvaohjaaja John Singleton on kuollut. Hän oli kuollessaan 51-vuotias.

Singleton ehti olla koomassa vajaan pari viikkoa kärsittyään aivoinfarktin huhtikuun 17. päivä.

– John kuoli rauhassa perheensä ja ystäviensä ympäröimänä. Haluamme kiittää Cedars-Sinain sairaalan lääkäreitä erinomaisesta hoidosta ja ystävällisyydestä sekä kaikkia faneja, ystäviä ja kollegoja kaikesta rakkaudesta ja tuesta, jota hänelle annettiin vaikeina aikoina, Singletonin perhe sanoi tiedotteessaan CNN (siirryt toiseen palveluun):n mukaan.

Singletonin ohjaama elokuva Boyz n the Hood – Kulman kundit oli ehdolla sekä parhaan käsikirjoituksen että parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon voittajaksi vuonna 1992. Hän oli tuolloin 24-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin ohjaaja, joka on ollut ehdolla parhaan ohjauksen Oscarin voittajaksi. Hän oli myös ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen Oscar-ehdokkuuden saanut ohjaaja.

Boyz n the Hood perustui Singletonin omiin kokemuksiinsa hänen kasvaessaan Los Angelesin South Centralin alueella.

Singletonin muihin töihin kuuluvat muun muassa Samuel L. Jacksonin tähdittämän Shaft-elokuvan uudelleenfilmatisointi, jossa hän toimi tuottajana, sekä 2 Fast 2 Furious -toimintaelokuvan ohjaus.

Samuel L. Jackson kunnioitti Singletonin muistoa Twitterissä.

– Suren yhteistyökumppaniani ja tosiystävääni John Singletonia. Hän näytti tietä monille nuorille elokuvantekijöille ja pysyi aina uskollisena itselleen ja sille, mistä tuli. Lepää rauhassa, veljeni. Poistui joukostamme liian aikaisin.

Voit keskustella aiheesta klo 12 saakka.