Nordean tulos heikkeni huomattavasti – odottaa saavansa rahanpesusakot, varaa 95 miljoonaa euroa

Pankin liiketoiminnan tuotot pienenivät alkuvuonna yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

Nordea
Nordean yhtiökokous Helsingissä.
Nordean yhtiökokous pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä maaliskuussa.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Pohjoismaiden suurimman pankin Nordean tulos heikkeni huomattavasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Pankin tammi–maaliskuun liikevoitto oli 621 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 966 miljoonaa euroa. Tulos siis putosi 36 prosenttia vuoden takaisesta.

Nordean liiketoiminnan tuotot pienenivät yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta ja olivat 2 115 miljoonaa euroa. Rahoituskate laski viisi prosenttia vertailujaksoon nähden.

Samaan aikaan Nordean liiketoiminnan kulut kasvoivat kuusi prosenttia vuoden takaisesta.

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull kuitenkin sanoo, että liiketoiminnan kasvusta näkyy rohkaisevia merkkejä, vaikka luottomarginaaleihin kohdistuu yhä paineita ja markkinatakaustoiminta on haasteellista.

Tulokseen vaikuttaa varaus, jonka Nordea on tehnyt rahanpesusakkoja varten. Von Koskull avasi asiaa tiedotteessa.

– Kuten olemme aiemmin kertoneet, odotamme saavamme Tanskan viranomaisilta sakon, koska aiemmat rahanpesun estämiseen liittyvät prosessimme ja menettelytapamme eivät olleet riittäviä. Teemme näin ollen 95 miljoonan euron varauksen, joka liittyy rahanpesun estämistä koskeviin asioihin.

Koskullin mukaan kyseessä on erittäin monimutkainen ja laaja yhteiskunnallinen ongelma. Hän kertoo pankin suhtautuvansa omaan vastuuseensa erittäin vakavasti.