1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. IKEA

Ikea kehottaa tarkistamaan hoitopöytänsä oikean asennustavan – kolme lasta pudonnut

Ikea on huomannut, että jotkut hoitopöydän ostaneet eivät ole noudattaneet tuotteen kokoamisohjetta.

IKEA
Sundvik-hoitopöytä
Ikea

Huonekaluyhtiö Ikea kehottaa Sundvik-hoitopöydän ostaneita asiakkaitaan tarkistamaan, että kaluste on asennettu oikein.

Ikea kertoo saaneensa kolme ilmoitusta tapauksista, joissa hoitopöydän taitto-osa on irronnut ja lapsi on pudonnut hoitopöydältä. Näissä tapauksissa hoitopöytää ei ollut lukittu paikalleen lukituskiinnikkeillä ohjeen mukaisesti.

Ikean tietojen mukaan lapset voivat hyvin.

Ikea on huomannut, että jotkut hoitopöydän ostaneet käyttävät tuotetta taitettavana hoitopöytänä eivätkä lukitse pöytää paikoilleen pakkauksessa mukana tulevilla kiinnikkeillä, kuten kokoamisohjeessa kehotetaan.

Ikea muistuttaa, että kalusteen ensisijainen tarkoitus on toimia hoitopöytänä pienen lapsen vaippojen vaihdossa. Lapsen kasvettua kalustetta voidaan käyttää säilytyslipastona.

Jos kiinnikkeet ovat hukkuneet, asiakas voi ottaa yhteyttä Ikean asiakaspalveluun saadakseen uudet kiinnikkeet maksutta. Hoitopöydän ostaneelta ei vaadita ostokuittia tai muuta tositetta ostosta.