Sanoman tulos pysyi ennallaan – mainosmarkkinoiden kehitys oli vaisua Suomessa ja Hollannissa

Liikevaihdon lasku jatkui alkuvuonna.

talous
Sanoma-teksti Sanomatalon seinassä Helsingissä.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Mediayhtiö Sanoman tulos pysyi käytännössä ennallaan vuoden alkuneljänneksellä.

Tammi–maaliskuun operatiivinen liikevoitto oli 10,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 10,3 miljoonaa euroa.

Sanoman liikevaihto oli 248,2 miljoonaa euroa eli noin viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sanoman liikevaihto on ollut jo pitkään laskusuunnassa, ja alkuvuoden perusteella myynnin supistuminen jatkuu yhä.

– Sekä Suomessa että Hollannissa mainosmarkkinoiden kehitys oli edelleen heikkoa ja mainosmyyntimme laski, toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoo tiedotteessa.

Suomen medialiiketoiminnoissa Helsingin Sanomien ja Ruutu+:n tilausliiketoiminnan kehitys jatkui hyvänä.

– Ruutu+:n tilaajamäärä kasvoi 25 prosenttia, mikä on erinomainen luku ottaen huomioon, että vuonna 2018 Liiga kuului edelleen tuotevalikoimaamme, Duinhoven sanoi.

Hollannin medialiiketoiminnoissa liikevaihto laski, mikä Duinhovenin mukaan johtui osin yritysmyynneistä.

Sanoma-konserniin kuuluu kolme yksikköä eli Suomen medialiiketoiminnot, Hollannin medialiiketoiminnot sekä oppimateriaaleja kustantava Learning-yksikkö.

Oppimateriaaleissa operatiivinen liikevoitto oli alkuvuonna noin 16 miljoonaa euroa tappiolla, eli suunnilleen vuoden takaisella tasolla. Duinhovenin mukaan suurin osa Learning-yksikön tuloksesta tehdään toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä eli uuden lukuvuoden alkamisen aikoihin.