Maryan Abdulkarimin kolumni: Beyoncé on musta ja vesi on märkää

Beyoncé Knowlesin ei tarvitse enää sopeutua ja hän tietää sen – mutta osaako valkoinen yleisö sopeutua siihen, pohtii Maryan Abdulkarim.

Beyoncé Knowles
Maryan Abdulkarim
Nella Nuora / Yle

Mustaa naista oli kauan helpompi myydä suuremmille yleisöille, jos hänen imagonsa ei ollut tunnistettavasti musta. Beyoncén taiteilijakuvassa tapahtunut muutos todentaa suurempaa kulttuurillista muutosta. Mustien ostovoima on vahvistunut. Mustien taiteilijoiden ei enää tarvitse peitellä omaa mustuuttaan voidakseen rakentaa uraa.

Vuosien varrella Beyoncésta on julkaistu kuvia, joissa hänen ihonväriään on vaalennettu sekä videoita, joissa hänet on meikattu näyttämään valkoisemmalta. Jopa Madame Tussaudsin vahakabinetissa New Yorkissa Beyoncén näköisvahanuken ensimmäinen versio näytti valkoiselta. Kritiikin myötä nukke tummeni.

Käännekohta Beyoncén imagossa oli vuonna 2016 julkaistu musiikkivideo kappaleelle Formation. Musiikkivideo oli mustan kulttuurin ja historian täyttämä. Yhdysvalloissa reaktiot vaihtelivat aika pitkälti etnisten linjojen mukaan. Mustat mediat otti avosylin vastaan tämän uuden ajan Beyoncén ja osa valkoisista medioista ei tuntunut ihan ymmärtävän mitä oli tapahtunut Destiny’s Childista tutulle, koko kansan Beyoncélle.

Pian videon jälkeen Beyoncé esiintyi Super Bowlin avajaisissa ja esityksen tanssijoiden asut samoin kuin artistien lainasivat estetiikkaa kansalaisoikeusaktivistien tyylistä. Tämä nostatti pienen myrskyn vapaiden ja urheiden maassa, jossa Beyoncéta syytettiin poliisivastaisuudesta. Yhdysvalloissa oli silloin – ja on edelleen käynnissä – Black lives matter -kampanja, jonka yksi tavoite on kitkeä poliisivoimista mustiin ja muihin vähemmistöihin kohdistuva liiallinen voimankäyttö.

Mikäli Taylor Swift olisi marssittanut keikalleen 300 valkoista tanssijaa, keskustelu ei koskisi valkoista ylivaltaa tai Swiftin politiikkaa. Se koskisi itse esitystä ja tuskin juuri kukaan kiinnittäisi huomiota mustien tanssijoiden poissaoloon.

Amerikkalainen viihdeohjelma Saturday Night Live teki jopa sketsin (siirryt toiseen palveluun), missä valkoinen yleisö tajuaa Beyoncen olevan musta.

Uransa alkutaipaleella myynnin edistämisen nimissä vaalennettu artisti on viime vuosina keskittynyt olemaan sitä, mitä hän on. Hävyttömän rikas ja lahjakas musta artisti.

Formationia seurasi Lemonade, joka on henkilökohtainen teos elämästä ja erityisesti parisuhteesta. Teos loi kontekstin sille muutokselle, joka havaittiin artistissa. Se ammensi mustasta historiasta ja kulttuurista, hänen henkisestä kodistaan.

Huhtikuussa Netflix julkaisi dokumentin Homecoming (siirryt toiseen palveluun), joka sisältää taltioinnin Beyoncén viime vuoden Coachella-keikasta. Dokumentissa seurataan Beyoncén sekä hänen tiiminsä valmistautumista esitykseen useiden kuukausien aikana.

Beyoncé itse on dokumentin kertojaääni. Uransa alkutaipaleella myynnin edistämisen nimissä vaalennettu artisti on viime vuosina keskittynyt olemaan sitä, mitä hän on. Hävyttömän rikas ja lahjakas musta artisti.

Ilmeisesti, mikään ei ole poliittisempaa, kuin olla musta nainen, joka kieltäytyy pienentämästä itseään muiden mukavuuden vuoksi – siihen kipupisteeseen Beyoncén muutos osuu.

Enää Beyoncé ei miellytä valkoiseksi oletettua yleisöä levymyynnin toivossa, ja se toimii. Homecoming tekee näkyväksi todellisuuden, jota ei usein nähdä suurimmilla lavoilla. Se on afroamerikkalaisen kulttuurin juhlaa, torvisoittajista sekä tanssijoista Beyoncén ja hänen siskonsa tanssiin, joka näyttää kumpuavan suoraan heidän lapsuudestaan. Homecoming on myös tribuutti mustille yliopistoille ja heidän kasvateilleen, kuten Beyoncén isälle.

Beyoncén ei tarvitse enää sopeutua ja hän tietää sen, mutta osaako valkoinen keskiluokka sopeutua siihen? Siihen, että artisti, johon he ovat mahdollisesti kokeneet samastuvansa, onkin musta. Hän on toki aina sitä ollut, mutta aiemmin se on ollut helpommin ohitettavissa.

Beyoncén viime vuosien levyt tai uusin Homecoming-dokumentti saattavat tuntua poliittisilta, koska mustaa pidetään edelleen normista poikkeavana. Osa yleisöstä haikailee sitä aikaa, kun normi on ollut valkoinen, riippumatta artistin omasta etnisestä tausta. Tai ainakin sitä, kun Beyoncé tuntui omalta.

Beyoncén ei tarvitse enää sopeutua alan vaatimuksiin, hänellä on valta määritellä estetiikkaa uudelleen ja juuri sitä hän tekee. Ilmeisesti mikään ei ole poliittisempaa kuin olla musta nainen, joka kieltäytyy pienentämästä itseään muiden mukavuuden vuoksi – siihen kipupisteeseen Beyoncén muutos osuu.

Maryan Abdulkarim

Kolumnisti on kulttuurin ja median sekatyöläinen, joka aina uudelleen hämmentyy kissanhiekkavalikoiman laajuudesta. Tamperelaistaustainen vapaa kirjoittaja asuu Helsingissä.

Aiheesta voi keskustella 6.6.2019 klo 16.00 asti.