Talousvesi tulee keittää Kilpisjärvellä – johtovedessä ulosteperäisiä bekteereja

Vedenkeittokehotus koskee vain Kilpisjärven kylän eteläosan vedenjakelualuetta.

Kilpisjärvi
Valuva vesihana.
Isto Janhunen / Yle

Kilpisjärvellä pitää keittää vesijohtovesi, jos sitä nauttii juomana tai ruoassa. Maanantaina Kilpisjärven kylän eteläosan talousvedestä löytyi Escherichia coli -bakteereita.

Enontekiön Vesihuolto Oy kehottaa keittämään kaiken juoma- ja ruokaveden kylän eteläosan vedenjakelualueella. Yhtiön mukaan vettä voi käyttää normaalisti peseytymiseen sekä myös astioiden pesuun, jos astioiden antaa kuivua kunnolla.

Keittämätöntä vettä ei saa käyttää esimerkiksi salaatin huuhtomiseen. Myös kahvinkeittimessä tulee käyttää vain sellaista vettä, joka on kiehunut vähintään viisi minuuttia, sillä keitin ei kuumenna vettä riittävästi.

Yhtiö aloittaa veden klooraamisen torstaina ulosteperäisen bakteerin hävittämiseksi. Kloori ei aiheuta vaaraa ihmisten terveydelle.

Puhdasta talousvettä saa tarvittaessa Kilpisjärven paloasemalle järjestetystä vedenjakelupisteestä.