Helsingin Kaivopuistossa tyhjennettiin ainakin 21 000 skumppapulloa – siivous jatkuu yhä

Hieno sää veti Helsingin Kaivopuistoon yllättävän paljon väkeä vappupäivänä. Kaupungin kunnossapidosta myönnetään, että vessoja Kaivopuistoon olisi pitänyt varata puolet enemmän.

vappu
Jätelavalle kerättyjä tyhjiä pulloja vappupäivänä Kaivopuistossa Helsingissä 1. toukokuuta
Jätelavalle kerättyjä tyhjiä pulloja vappupäivänä Kaivopuistossa Helsingissä 1. toukokuuta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vappupäivän hieno sää ruuhkautti Helsingin Kaivopuiston. Kymmenien tuhansien ihmisten kävijämäärä yllätti myös Helsingin kaupungin kunnossapidon.

– Ihmisiltä on tullut palautetta lähinnä vessojen määrästä, kertoo Helsingin kaupungin piiripuutarhuri Sampo Sainio.

Vappupäivänä vessajonot Kaivopuistossa venyivät jopa 50-100 metrin pituisiksi.

– Olimme varanneet Kaivopuistoon vessoja saman verran kuin aikaisempina vuosina. Ilmeisesti hyvän sään takia ihmisiä kokoontui Kaivopuistoon tänä vuonna niin paljon, että vessoja olisi tarvittu puolet enemmän, sanoo Sainio.

Vapun juhlintaa ja järjestöjen telttakatoksia Helsingin Ullanlinnanmäellä Kaivopuistossa vappupäivänä 1. toukokuuta 2019.
Lehtikuva

100 000 euron lasku kaupungille

Vapun siivoustyöt aloitettiin torstaina aamuyöstä Esplanaadin puistosta ja työt etenevät sen jälkeen Kaivopuistoon.

– Tavoitteena on saada siivoustyöt valmiiksi torstain kuluessa, sanoo Sainio.

Vappuaaton ja vappupäivän järjestelyissä ja siivouksessa on mukana lähemmäs sata kaupungin työntekijää ja eri järjestöjen ihmisiä.

– Esimerkiksi kuohuviinipulloja on kerätty talteen torstai-aamuun mennessä jo noin 21 000 kappaletta.

Helsingin kaupunki järjesti kuohuviinipullojen keruun Kaivopuistossa. 20 palautetusta kuohuviinipullosta sai elokuvalipun.

– Elokuvalippuja on vielä jäljellä. Niitä oli varattu 30 000 palautetun kuohuviinipullon varalle. Pullonkerääjistä on jo tähän mennessä ollut suuri apu, sanoo Sainio.

Helsingin kaupunki on varautunut vappuun samansuuruisella budjetilla kuin edellisvuonna.

– Kaupungille vappuun liittyvät työt maksavat noin 100 000 euroa, mikä on saman verran kuin aikaisempina vuosina, kertoo Sainio.