Pohjois-Irlannissa väkivaltaa kitketään tositeatterin keinoin – Alueen yhteishallintoa yritetään puhaltaa uudelleen henkiin

Tänään pidettävien paikallisvaalien tulos vaikuttaa ensi viikolla alkaviin neuvotteluilhin Belfastin alueparlamentin avaamisesta.

Pohjois-Irlanti
Yleisö vaatii näytelmän päähenkilölle rangaistusta.
Yleisö vaatii Ampukaa minut! -näytelmän päähenkilölle rangaistusta.Paul-Michel Ledoux

DERRY / LONDONDERRY – Ampukaa sitä, ampukaa sitä! yleisö mylvii.

Noin kymmenvuotias poika seisoo ja katselee hermostuneena edessään käytävää riitelyä.

Paikallisen yhteisötalon sali on täynnä väkeä, enimmäkseen nuoria. He ovat tulleet katsomaan harrastajateatterin Ampukaa minut! -näytelmää. Tunnelma on tiivis ja kireä, poika kääntyy minuun päin ja kysyy.

– Onko tää totta?

Ei tietenkään, vastaan hämilläni. Yritän selittää pojalle, että kyse on näytelmästä, joka peilaa hänen yhteisöään ja siinä tiukasti istuvia vanhoja tapoja. Ampukaa minut! -näytelmä piirtääkin rajun kuvan Pohjois-Irlannin katolilaisten keskuudessa edelleen käytössä olevasta perinteestä, yhteisörankaisusta.

Pohjois-Irlannin oikeuslaitos oli vuonna 1998 solmittuun Pitkänperjantain rauhansopimukseen saakka protestanttien käsissä. Poliisiin ei luotettu ja rikoksen tapahtuessa ongelmista ilmoitettiin omille puolisotilaallisille joukoille, jotka päättivät, oliko rikos tapahtunut ja mikä sopiva rangaistus olisi. Usein rangaistus oli ampuminen polveen. Syyllinen muistaisi loppuelämänsä, mitä tuli tehtyä.

– Vasta viime viikolla sattui tällainen ampuminen, sanoo teatterin taiteellinen johtaja Ollie Green.

--Ollie Green
Teatterinjohtaja Ollie Green on tehnyt nuorisotyötä väkivaltaa vastaa vuosikymmeniä.Paul-Michel Ledoux

Viha ja epäluulo istuvat sitkeässä

Yhteisörankaisu on jäänne menneisyydestä, mutta se istuu vahvasti ihmisten oikeustajussa.

Näytelmän päätteeksi yleisö äänestää päähenkilön kohtalosta. Tällä kertaa neljäsosa katsojista on valmis ampumaan poikaa rangaistuksena ryöstöstä ja pahoinpitelystä.

Väkivalta on yhä läsnä Pohjois-Irlannin elämässä. Viikko näytelmän esityksen jälkeen 29-vuotias toimittaja Lyra McKee ammuttiin kuoliaaksi muutaman korttelin päässä yhteisötalosta. Tekijäksi ilmoittautui puolisotilaallinen Uusi IRA -ryhmä.

Pohjois-Irlannin poliisi PSNI teki alueella ratsiaa etsien aseita ja räjähteitä, kun asukkaat nousivat etsintöjä vastaan heitellen polttopulloja ja kiviä. McKee kuoli ilmeisesti poliisille tarkoitettuihin luoteihin.

Lyra McKee, Pohjois-Irlantilainen toimittaja joka kuoli Londonderryn mellakassa 18. huhtikuuta.
Toimittaja Lyra McKee haudattiin Belfastissa viime viikolla.Jess Lowe / AOP

Etsinnät liittyivät poliisin ennaltaehkäisevään toimintaan. Pääsiäinen aloitti läpi kesän jatkuvan marssikauden, jolloin sekä katoliset että protestantit kunnioittavat ja muistavat eri taisteluita vuosisatojen varrelta.

Pohjois-Irlannin turvallisuustilanne on heikentynyt oleellisesti viime vuosien aikana. Siihen on kaksi syytä: Belfastin alueparlamentti on ollut suljettu kohta kaksi ja puoli vuotta, joten hallintoa on johdettu Lontoosta.

Toinen syy on Brexit. Päätös irtautua EU:sta on vastoin alueen enemmistön tahtoa. Se on myös kasvattanut Pohjois-Irlannin taloudellista ja poliittista epävarmuutta.

Pohjois-Irlannin tulevaisuus on epäselvä

Lyra McKeen kuolema kaikessa kauheudessaan on noussut uudeksi toivon kipinäksi.

Kansalaiset käyvät tänään torstaina vaaliuurnilla paikallisvaaleissa. Niissä valitaan 462 kaupungin- ja kunnanvaltuutettua 11 valtuustoon.

Vaalit pidetään alle viikko McKeen hautajaisista, mutta poliitikot Pohjois-Irlanninssa, Britanniassa ja Irlannissa ovat tunnustaneet, että näin ei voi jatkua. Irlanti ja Britannia painostivat alueen puolueet takaisin neuvottelupöytään.

Keskustelut alueparlamentin toimintakyvyn palauttamisesta alkavat ensi viikon tiistaina rauhansopimuksen takaajien eli Britannian ja Irlannin tuella.

Irlannin pääministeri Leo Varadkar (vas.) ja Britannian pääministeri Theresa May tapasivat Lyra McKeen hautajaisissa. Taustalla Irlannin presidentti Michael D. Higgins.
Irlannin pääministeri Leo Varadkar (vas.) ja Britannian pääministeri Theresa May tapasivat Lyra McKeen hautajaisissa. Taustalla Irlannin presidentti Michael D. Higgins. Brian Lawless / EPA

Lyra McKeen hautajaisista tuli valtiolliset. Kirkon eturivissä istuivat vierekkäin yhtäällä Britannian pääministeri Theresa May ja Irlannin pääministeri Leo Varadkar, toisaalla unionistien ja tasavaltalaisten pääpuolueiden DUP:n ja Sinn Féinin johtajat Arlene Foster ja Mary Lou McDonald.

Riidat ovat suuria eikä neuvottelujen onnistumisesta ole mitään takeita. Puolueet kuitenkin yrittävät, mikä on askel eteenpäin.

Lue lisää:

Eurovaalien oleellisimmat Yle-sisällöt löydät täältä.

Tilaa Ylen Eurooppa-kirje: (siirryt toiseen palveluun) Ylen Eurooppa-toimittajien henkilökohtaiset vinkit ja tunnelmat unionin ytimestä täältä. (siirryt toiseen palveluun)