Yritykset ovat huolissaan Postin sulkemisesta Kouvolassa – kauppakamari vetoaa ministeriöön

Posti on suunnitellut sulkevansa Kouvolan pääpostin ensi vuoden aikana.

Lyhyet
Ihminen työntää kirjekuorta postin laatikkoon.
Hanna Lumme / Yle

Kymenlaakson kauppakamari on vedonnut liikenne- ja viestintäministeriöön postipalveluiden säilyttämisen puolesta Kouvolassa.

Useat paikalliset yritykset ovat olleet huolissaan Kouvolan pääpostin sulkemisuhasta.

Posti aikoo luopua ensi vuoden aikana 21 myymälästä eri puolilla Suomea ja vähentää niistä noin 120 vakituista työntekijää. Palveluita siirrettäisiin kumppaniyritysten hoidettaviksi, ja pakettiautomaattien määrää lisättäisiin.

Kouvolalaisten yritysten mukaan pakettiautomaatit eivät sovellu yrityskäyttöön eivätkä korvaa nykyisen pääpostin palveluja.

Yrittäjien mukaan myöskään asiamiespostien tiloja ei ole suunniteltu tavarankuljetukseen, koska yritysten tavarakuljetukset vaativat useimmiten lastauslaituria ja laajaa piha-aluetta.

Kauppakamari vaatii yritysten puolesta, että Postin toiminnot ja henkilöstömäärä säilytetään Kouvolassa vähintään nykyisellä tasolla.