Ksylitolitehtaan peruskivi muurattiin Lahdessa, eivätkä investoinnit välttämättä jää tähän: "Fazer on kasvuhakuinen yritys ja Lahti on hyvä paikka"

40 miljoonaa euroa maksava tehdas aiotaan saada tuotantoon vuoden 2020 loppupuolella.

Ksylitoli
Fazerin ksylitolitehdas
Christoph Vitzthum kertoo tehdashankkeesta kutsuvieraille peruskivenmuuraustilaisuudessa.Petri Niemi / Yle

Lahteen rakennettavan ksylitolitehtaan peruskivi muurattiin perjantaina. 30 uutta työpaikkaa synnyttävän tehtaan rakennustyöt aloitettiin helmikuussa.

– Projekti on edennyt varsin ripeästi siitä huolimatta, että tämä on uusi keksintö ja aivan uusi liiketoimintalue meille, kertoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

Rakennustyömaa sijaitsee Kasakkamäentien maisemaa hallitsevan Fazerin myllyn vieressä. Ksylitolitehtaan rakentaa NCC Suomi Oy. Tehdaskiinteistön kokonaispinta-ala on 4 000 neliömetriä.

Konsernijohtaja kertoo, että kyseessä on yhtiön suurin yksittäinen investointi sitten 1950-luvun ja Fazerilan tehtaan perustamisen. Fazer aikoo saada ksylitolitehtaan valmiiksi elokuussa 2020.

– Silloin alkaa koetuotanto. Loppuvuodesta 2020 tehdas on kaupallisessa tuotannossa, Vitzthum sanoo.

Fazer aikoo varata tehtaan tuotannosta 15–20 prosenttia omaan käytöön. Loput yhtiö kauppaa makeis- ja purukumivalmistajille, lääketeollisuuteen sekä kosmetiikan valmistajien käyttöön.

Tehdas päätettiin sijoittaa Lahteen siellä jo sijaitsevan myllyn ja raaka-aineen saatavuuden vuoksi. Kasakkamäellä sijaitsevalla tontilla olisi tilaa vielä ksylitolitehtaan valmistumisen jälkeen. Konsernijohtajan mukaan uudet investoinnit eivät ole poissuljettuja.

– Fazer on kasvuhakuinen yritys ja Lahti on hyvä paikka.

DuPontin maajohtaja: "Kysyntä kasvaa"

Fazerin kanssa ksylitolimarkkinoilla kilpailee muun muassa yhdysvaltalainen DuPont, joka on pitänyt Kotkassa ksylitolitehdasta jo 40 vuotta. Sitä on kutsuttu myös maailman suurimmaksi ksylitolitehtaaksi.

DuPontin maajohtaja Jouni Viljanen kertoo, että ksylitolin kysyntä kasvaa maailmanmarkkinoilla perinteisissä muodoissa, kuten purukumeissa, pastilleissa ja hammastahnoissa. Kysynnän kasvua on myös kokonaan uusissa käyttötarkoituksissa.

Uusi tehdas ei pane alan asetelmia täysin uusiksi. Viljanen sanoo, että alan kovimmat kilpailijat ovat Kiinassa, jossa on useita ksylitolin valmistajia.

Fazerin ksylitolitehdastyömaa Lahdessa
Petri Niemi/Yle

Kiertotalouden ytimessä

Elintarviketeollisuusliitto arvioi, että koko kotimaisen elintarvikealan investoinnit kasvavat tänä vuonna runsaan kolmanneksen viime vuodesta. Tämän vuoden noin 440 miljoonan euron investointikakusta Lahden tehtaan rakentaminen vastaa noin kymmenesosaa.

– Uusinta teknologiaa käyttävä investointi on myös hyvä esimerkki modernin kiertotalouden innovaatiosta, sanoo liiton toimitusjohtaja Pia Pohja.

Kiertotalous tarkoittaa muun muassa teollisuuden erilaisten sivutuotteiden entistä tehokkaampaa hyödyntämistä, mikä pakottaa teollisuutta uusimaan tuotekehitystään ja prosessejaan.

Kiertotaloutta hyödyntävä Lahden ksylitolitehdas saa raaka-aineensa viereisen myllyn sivuvirroista. Sitran kiertotaloustiimin johtavan asiantuntijan Nani Pajusen mukaan Lahden ksylitolitehdas on kiertotalouden ytimessä.

– Yhteiskunta ja elämäntapamme toimii nyt niin, että maapallon kantokyky ei kestä sitä. Meidän täytyy miettiä, miten me käytämme luonnonvaroja tehokkaammin ja miten saadaan käytöstä poistuvat materiaalit kiertämään takaisin teollisuuden prosesseihin ja uudelleen käyttöön, arvioi Pajunen.

Lue myös:

Fazer rakentaa 40 miljoonan euron ksylitolitehtaan Lahteen: "Teollisuus ja kuluttajat haluavat vaihtoehtoja sokerille"

Ksylitolia on syötetty koko kansalle – mitä koivusokeribuumista jäi käteen? Nykylasten suussa muhii uusia katastrofeja