Vappuna hämmentäneet droonit tulivat Kirkkonummelta ja Suomenlinnasta – lähettäjästä ei tietoa

Kummatkin droonit lensivät selvästi liian korkealla.

droonit
Kuvauskopteri ilmassa.
Henrietta Hassinen / Yle

Vappupäivänä Helsinki-Vantaan lentoliikennettä häirinneet droonit oli lähetetty ilmaan Kirkkonummelta ja Suomenlinnasta, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jukka Hannola STT:lle.

Molemmista drooneista eli kauko-ohjattavista lennokeista ilmoittivat Helsinki-Vantaalta lähteneiden lentokoneiden lentäjät. Kirkkonummelta lähtenyt drooni havaittiin aamulla puoli viiden maissa hieman alle kolmen kilometrin korkeudessa. Suomenlinnan suunnalta lähtenyt drooni nähtiin puoli yhdeksän maissa, ja se oli liikkunut vajaassa 300 metrissä.

Kummatkin lennokit lensivät selvästi drooneille sallittua lentokorkeutta ylempänä. Lentoaseman lähialueen ulkopuolella yläraja on 150 metriä.

– Lentoaseman lähialueella yläraja on 50 metriä. Lähempänä kuin kolme kilometriä kiitoradasta sallitaan vain lähimmän esteen korkeudella tapahtuva lennätys. Kilometriä lähempänä lennätys vaatii aina erillisen luvan lennonjohdolta.

Hannolan mukaan droonit pääsevät suorituskykynsä puolesta selvästi sallittuja korkeuksia ylemmäs.

– Ainakin pienellä virittämisellä, Hannola sanoi.

Droonien lennättäjistä ei tällä haavaa ole tietoa.

Vappu aloittaa droonisesongin

Hannola kertoo, että droonihavainnot ovat viime vuosina usein alkaneet juuri vapun tienoilla. Ensimmäinen ilmoitus Traficomille saatiin vappuna 2015.

– Siitä eteenpäin laitteiden määrän kasvaessa on ilmoitusten määrä kasvanut.

Hän suosittelee, että ennen kuin lennättelemään lähdetään, kannattaa kerrata säännöt Traficomin droneinfo-sivulta. Tarjolla on myös älypuhelimeen ladattava sovellus drooniharrastajalle.

– Vaikka itse mieltää oman laitteensa harrastelaitteeksi ja lennokiksi, niin se yhteinen ilmatila jaetaan myös lentokoneiden kanssa, joissa on ihmiset kyydissä.

Itä-Uudenmaan poliisi ei ole saanut droonilennätyksestä rikosilmoitusta.

Lue myös:

Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä tehty useita havaintoja vaaraa aiheuttavista drooneista