Tuhansia pyöriä hylätään vuosittain julkisille paikoille – vain murto-osa niistä päätyy takaisin käyttöön

Kodittomat pyörät ovat usein varastettuja tai sitten vain romua, josta halutaan eroon. Turussa 700 hylätystä pyörästä vain kaksi haettiin pois.

polkupyörät
Kasa huonokuntoisia ja hylättyjä pyöriä Joensuun juna-asemalla.
Joensuun juna-asemalle on kertynyt kasa hylättyjä romupyöriä. Anton Rinta-Jouppi / Yle

Kevään myötä sulaneiden lumien alta on paljastunut muutakin kuin luonto. Kaupungeissa yleinen näky ovat nimittäin hylätyt polkupyörät, jotka rumentavat maisemaa.

Pyöriä hylätään vuosittain paljon: isoissa kaupungeissa satoja, keskisuuressa Joensuussa 50–100 vuosittain. Turussa hylkyjä löytyy noin 150, ja määrä on kasvussa, kertoo varikonhoitaja Olli Laine.

Oma lukunsa ovat lisäksi taloyhtiöt, joiden katoksista ja varastoista löytyy kymmeniä kodittomia pyöriä. Kaiken kaikkiaan Suomen tasolla puhutaan siis tuhansista pyöristä vuosittain.

Vain pieni osa pyöristä päätyy enää käyttöön, sillä suurin osa on romua, jota kukaan ei enää halua. Joukossa on myös erittäin hyväkuntoisiakin yksilöitä.

Polkupyörän hylkäämisestä julkiselle tai yhteiselle alueelle tuntuu tulleen tapa hankkiutua romusta eroon. Samalla se on myös roskaamista, sanoo Joensuun kaupungin piiripuutarhuri Hannu Holopainen. – Iso osa pyöristä on täysin roskaa ja ylimääräinen kulu kaupungille. Näiden kerääminen tuntuu turhauttavalta, hän sanoo.

Varastettuja tai turhia pyöriä hylätään

Suurin osa kaupungin keräämistä pyöristä on Holopaisen arvion mukaan varastettuja, jotka on ajomatkan jälkeen hylätty niille sijoilleen. Siksi pyöriä löytyykin pyöräteiden päästä, johon matka usein päättyy. Myös rannoille ja vesistöihin dumpataan polkupyöriä. Joensuun erikoisuus ovat kaupunkia halkovaan jokeen heitetyt pyörät.

Holopainen arvelee, että moni hylkää vanhan pyöränsä uuden tilalta. Samoin moni opiskelija saattaa opintojen päätyttyä muuttaa muualla ja ajaa viimeisen matkan pyörällään juna-asemalla, johon kulkuneuvo sitten jää.

– Kierrätyspisteisiin pyörä ei kokonsa puolesta usein sovi. Ajatellaan varmaankin, että kaupunki hoitaa pyörät pois. Niitä hylätään useimmin keskustan alueelle ja juna- ja linja-autoaseman seuduille sekä yleisiin puistoihin, Holopainen luettelee.

Hylättyjä pyöriä
Joensuun aseman alueelta on tänä keväänä kerätty peräti 30 hylättyä pyörää. Se on poikkeuksellisen paljon, sanoo piiripuutarhuri Hannu Holopainen. Anton Rinta-Jouppi / Yle

Myös kaupungin ylläpitämiin pyörätelineisiin jätetään fillareita ruostumaan. Holopaisen mukaan ne erottuvat muista pyöristä niihin kertyneen pölyn ja lumen sekä huonon kunnon vuoksi. Toisinaan kaupunki jättää pyöriin lapuilla ilmoituksia ennen niiden pois keräämistä.
– Hyvin harvoin omistaja kyselee pois kerätyn pyörän perään. Nähtävästi näitä ei osata etsiä.

Turussa on vuodesta 2014 lähtien kerätty kaupungin alueelta yli 700 pyörää. Kaikista on tehty kuulutus eli virallinen tiedonanto kunnosta riippumatta omistajan löytymiseksi.
– Vain kaksi pyörää on haettu pois, sanoo varikonhoitaja Laine.

Hylätyistä polkupyöristä on tullut kuntien päänsärky.

Piiripuutarhuri Holopaisen mukaan suurin osa pyöristä on romua, jonka kaupunki toimittaa kierrätykseen. Joukossa on kuitenkin yksittäisiä hyväkuntoisia pyöriä. Nämä kaupunki ottaa talteen. Poliisi käy keräämässä niiden joukosta sellaiset yksilöt, joista omistaja tai vakuutusyhtiö on tehnyt rikosilmoituksen.

Jos polkupyörille ei löydy omistajaa, poliisi huutokauppaa pyörät.

Holopainen kertoo, että poliisi otti aiemmin vastaan kaikki hyväkuntoiset pyörät, eikä vain niitä, joista on tehty rikosilmoitus.

– Nyt pyörät tulkitaan hylätyiksi ajoneuvoiksi, ja siksi meidän pitää järjestää osa pyörien varastoinnista, kuuluttamisesta ja hävittämisestä itse. Tätä kautta kustannuksia tulee jatkossa lisää kunnille ja kaupungille, Holopainen toteaa.

Vastaava ratkaisu on tehty aiemmin jo esimerkiksi Jyväskylässä.

Virastomestari Pekka Kontaken Itä-Suomen poliisilaitokselta
Virastomestari Pekka Kontkanen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että varastetut pyörät ovat usein maalattu uudestaan spraymaalilla. – Omistajat eivät usein meinaa ottaa niitä vastaan, koska eivät tunnistaa pyöriään enää, hän sanoo.Anton Rinta-Jouppi / Yle

Itä-Suomen poliisilaitoksen virastomestari Pekka Kontkanen on hoitanut poliisille tulevaa pyörävirtaa ja huutokauppoja jo yli 20 vuotta. Hän kertoo, että pyörät ovat olleet poliisille aiemmin hienoinen ongelma.
– Koska varastotilat ovat rajalliset.

Kontkanen kertoo, että Joensuun poliisilaitokselle pyöriä on tullut vuosittain 200 ympäri maakuntaa. Niitä myydään ainakin vielä tänä keväänä poliisin huutokaupassa. Jatkossa huutokaupattavaksi päätyy aiempaa vähemmän pyöriä.