Logomon sillalle käy nyt sama kuin monelle muulle Turun rakennussuunnitelmalle – budjetti on tuplaantunut ja valmistuminen siirtyy ensi vuoteen

Turun kaupunki on tarkentanut sillan valmistumisaikataulua ja kustannusarviota.

Logomo (Turku)
Jousi
Logomonsillan pitäisi valmiina näyttää tällaiselta. Silta on hyvin valaistu ja sen seinät ovat lasiset.VR TRACK OY LIGHTING DESIGN COLLECTIVE CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT

Turun Logomon sillan valmistuminen siirtyy ensi vuoteen. Turun kaupungin mukaan valmistumisaikataulu on nyt tarkentunut ja sillan on tarkoitus valmistua kesään 2020 mennessä.

Alun perin sillan olisi pitänyt valmistua jouluna 2018. Sillasta järjestettiin vuonna 2016 suunnittelukilpailu, jossa ehdotus "Jousi" voitti. Ehdotuksessa silta toteutetaan riippuvana hankkeena.

Turun kaupungin mukaan Logomon sillan urakan rakennustyöt ovat siirtyneet useasta syystä. Yksi syistä on, että teknisesti vaativa, kaareva silta on vaatinut ennakoitua enemmän suunnittelutyötä.

– Sillan kestävyyttä tai toimivuutta ei ole turvallisuussyistä voitu millään tavalla vaarantaa. Siksi ulkopuolelta tilattua suunnittelua on jouduttu jatkamaan niin kauan, kunnes riittävän lujuuden ja toimivuuden takaava suunnitteluratkaisu löydettiin, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.

Lisäksi sillan pääkannattimen teräsosien toimitus on viivästynyt lähes puolella vuodella.

Budjetti paisunut entisestään

Samalla Turun kaupunki kertoo budjetin paisuvan jopa 16 miljoonaan euroon. Viimeisin kustannusarvio oli 13,3 miljoonaa euroa. Vielä vuonna 2017 kustannusarvio sillalle oli 8,5 miljoonaa euroa.

Turun kaupunginvaltuusto on viimeksi lokakuussa vuonna 2018 hyväksynyt sillan kustannuksiksi 13,5 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä hankkeeseen on käytetty yhteensä noin 7,6 miljoonaa euroa.

– Lisäkustannuksia aiheutuu urakan viivästymisestä ja rakenteen kestävyyden varmistamisesta johtuvasta teräsmäärien huomattavasta lisääntymisestä sekä rakenteen muutostöistä, perustellaan tiedotteessa budjetin tuplaantumista.

Kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitetään nyt, että investointimäärärahan korotus otetaan huomioon vuoden 2020 talousarviossa.

Turussa viime vuosien rakennusprojektit ovat ylittyneet budjetin ja aikataulun osalta monessakin tapauksessa. Tuoreimpana tapauksina Turun kaupunginteatterin peruskorjauksen budjetin reilu ylittyminen ja Kakolan rinnehissi Funikulaarin aikataulun ja budjetin pettäminen.

Lue lisää:

Logomon kävelysillan valmistuminen viivästyy jälleen – ratapihan yli pääsee vasta loppukesästä 2019

Turun Logomonsillan valmistuminen viivästyy edelleen – "Näyttää menevän marraskuulle"

Nettihupailun kohteeksi joutunut Turun funikulaari sai lähtöpäivän – turvallisuustarkastuksessa tuli ilmi korjattavia puutteita Turun Kakolan rinnehissin valmistuminen viivästyy entisestään – hytti saatiin jo