Helsinki Biennaali tuo taidetta saaristoon – luontoa ja hyötyliikuntaa samalla reissulla

Kansainvälinen nykytaidetapahtuma järjesteään ensi kertaa Vallisaaressa kesällä 2020.

kulttuuri
järvi Vallisaaressa
AOP

Helsinki on avannut aiemmin yleisöltä suljettuja lähisaariaan virkistyskäyttöön viime vuosina. Kaupunki haluaa rakentaa merellistä imagoa ja saada ihmiset liikkeelle saaristoon.

Jos luonto ei riitä houkuttimeksi saaristoretkelle, niin ehkä taide.

Vallisaaressa järjestetään ensimmäinen kansainvälinen Helsinki Biennaali kesällä 2020. Kansainväliseen nykyaidetapahtumaan osallistuu kolmekymmentä taiteilijaa, mutta heidän nimiään ei paljasteta vielä tässä vaiheessa.

– Taidetta tulee kävelyreitin varrelle ulko- ja sisätiloihin. Siellä on ihan fantastisia vanhoja ruutikellareita ja rakennuksia, joihin taidetta myös sijoitetaan. Uskon, että yleisölle tulee kaikenlaista kiinnostavaa ja yllätyksellistä siinä reitin varrella, sanoo Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila.

Puolustusvoimien käytöstä vapautunut Vallisaari avattiin yleisölle vuonna 2016. Saarelle rakennettiin linnoitteita jo Ruotsin ja Venäjä vallan aikoihin.

Villejä visioita merellisen luonnon ehdoilla

Taiteilijat tekevät jo suunnitelmia ja luonnoksia valitsemilleen paikoille saaressa. Merellinen ympäristö asettaa omat haasteensa ideoille.

– Välillä niistä on pitänyt kieltäytyä, koska ne eivät yksinkertaisesti ole mahdollisia. Toivomme, että taiteilijat pääsevät käyttämään luovuuttaan, mutta rajoitteita on, kun työskennellään näissä olosuhteissa. Saari ei ole mikään museonäyttelytila, Tanninen-Mattila toteaa.

Saarta hallinnoivilta Metsähallitukselta ja Museovirastolta täytyy saada lupa, jos taiteilija haluaa esimerkiksi kaivaa kuoppia tai maalata kalliota.

Eväsretki taiteen pariin

Helsingin kaupunki käyttää tapahtumaan noin kolme miljoonaa euroa. Lisäksi kerätään vielä ulkopuolista rahoitusta.

– Kulttuuriin ja taiteeseen kannattaa aina sijoittaa, koska ne antavat meille moninkerroin takaisin. On tärkeää saada helsinkiläiset liikeelle ja liikkumaan. Mikä olisi ainutkertaisempi tapa, kuin lähteä perheen kanssa yhdessä nauttimaan eväskorin kanssa taiteesta ja saada samalla hyötyliikuntaa, sanoo Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar.

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialasta vastaava Razmyar vertaa Helsinki Biennaalin tulevaisuudessa kaupungille tuomaa imagohyötyä keskustakirjasto Oodin maailmalla saamaan näkyvyyteen.

– Tästä odotetaan vähintään yhtä ainutlaatuista.

Kartta Helsingin edustan saarista
Helsingin edustan virkistyskäytössä olevia saaria.Yle Uutisgrafiikka

Helsinki Biennaalista tulee maksuton tapahtuma. Suomenlinnan lähellä sijaitsevaan Vallisaareen on Kauppatorilta kahdenkymmenen minuutin matka.

Biennaalin ohjelmistoon kuuluu myös työpajoja ja poikkitaiteellisia esityksiä sekä Vallisaaressa että muualla Helsingissä.

Kun kahden vuoden välein järjestettävä tapahtuma saa jatkoa vuonna 2022, se saatetaan pystyttää jälleen Vallisaareen.

– Toivottavasti ja todennäköisesti se tulee vielä Vallisaareen, koska sinne päästään nyt rakentamaan infrastuktuuria, mutta se voidaan nähdä jonain toisena vuonna myös jollain toisella saarella Helsingin edustalla, Tanninen-Mattila sanoo.

Lue myös:

Isosaareen ja Vallisaareen pääsee ensi kesänä samalla laivalla

"Saaristoon pitää päästä ilman että on mikään James Bond", sanoo Helsingin uusi, meriasioihin keskittyvä virkamies

Synkän menneisyyden Vallisaari on nyt tyhjä ja tuulinen, mutta tulevaisuudessa siellä voi kenties yöpyä hotellissa

Helsingin saaristo tarjoaa historiaa ja elämyksiä – Yrittäjät kamppailevat oikuttelevan sään armoilla