Lunta on luvassa jopa 20 senttiä – Kesärenkailla ajelija, varo huonoa ajokeliä huomisaamuna

Tänään lunta on tullut jopa Ahvenanmaalla, jossa maa on ollut valkeana.

sää
Nainen pyöräilee kaupunkipyörällä lumisateessa Helsingissä.
Pääkaupunkiseudulla räntää tai jopa lunta voi tulla pari senttimetriä, mutta se todennäköisesti sulaa pian pois.Tiina Jutila / Yle

Lunta on illalla ja yöllä luvassa etelärannikkoa myöten, kun takatalvi iskee Suomeen. Syynä on pohjoisesta virtaava kylmä ilta.

Illasta eteenpäin runsaita sateita on luvassa isoon osaan maata. Etelämmässä voi sataa vettä tai räntää, mutta esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on luvassa jopa 10–20 senttimetriä lunta torstai-illasta eteenpäin.

Luvassa saattaa olla jopa sähkökatkoja, kun pohjoistuuli vielä puhaltaa puuskissa.

– Kylmää ja koleaa on tästä eteenpäin luvassa. Lumisemmaksi muuttuu, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Sää tekee täyskäännöksen, sillä Ilmatieteen laitos kertoi tänään, että huhtikuu oli ennätyksellisen lämmin ja vähäsateinen.

Pääkaupunkiseudulla räntää tai jopa lunta voi tulla pari senttimetriä, mutta se todennäköisesti sulaa pian pois. Aikaisin aamulla voi olla vielä hieman valkoista maassa.

Tänään päivällä sateet ovat tulleet alas vetenä Etelä-Suomessa, räntänä Itä-Suomessa ja lumena Kainuussa. Lunta on tänään satanut pari senttiä myös Ahvenanmaalla. Kuhmon suunnalla Kainuussa lunta on satanut 10 senttimetriä.

Aamulla ajokeli voi olla liukas myös etelässä

Kelivaroitukset
Liikennesää on torstaina ja perjantaina osissa maata vaarallinen (oranssi) tai mahdollisesti vaarallinen (keltainen).Yle Sää

Meteorologi Huutonen varoittaakin kesärenkailla ajavia, että aamulla voi olla liukasta isossa osassa maata. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli voi olla huono tai erittäin huono (siirryt toiseen palveluun) Etelä- ja Itä-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

– Perjantaiaamuna on luvassa pakkasliukkautta etelää myöten, sanoo Huutonen.

Perjantaina lumisateet jatkuvat Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sen jälkeen lämpenee, kertoo Huutonen Twitterissä.

Lue lisää:

Takatalvi ja kovat tuulet iskevät Pohjois-Savoon: luvassa ehkä sähkökatkoja, osa autoilijoista vaihtanut takaisin talvirenkaisiin

Koko maan ylin lämpötila mitattiin Turussa – huhtikuu ennätyksellisen lämmin ja vähäsateinen