Ilmastoliikkeen ihmenuoren puheet julkaistaan kirjana – "Vihainen ja peloton sukupolvensa ääni"

Ruotsalaisteini on kutsuttu puhumaan päättäjille useasti sen jälkeen, kun hänen ilmastolakkonsa käynnisti maailmanlaajuisen koululaisten lakkoliikkeen.

Greta Thunberg
Greta Thunberg
Greta ThunbergFacundo Arrizabalaga / EPA

Koululaisten maailmanlaajuisen ilmastolakkoliikkeen alkuunpanijan Greta Thunbergin keskeiset puheet kootaan kirjaksi, kertoo brittilehti The Guardian. (siirryt toiseen palveluun)

Kirjan julkaisee kesäkuussa kustantamojätti Penguin nimellä No One Is Too Small to Make a Difference, vapaasti suomennettuna Kukaan ei ole liian pieni vaikuttamaan.

Kirja on saanut nimensä puheesta, jonka ruotsalaisteini piti joulukuussa YK:n ilmastokonferenssissa Puolan Katowicessa.

Kirjassa on 11 keskeistä puhetta, jotka Thunberg on pitänyt sen jälkeen, kun hän aloitti elokuussa lakkoilun painostaakseen päättäjiä toimimaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tuorein kirjaan pääsevä puhe on huhtikuulta, jolloin 16-vuotias Thunberg puhui Britannian parlamentissa.

Penguin kuvaa Thunbergia sen sukupolven ääneksi, joka joutuu kohtaamaan ilmastokatastrofin täyden voiman. Penguinin mukaan hän on hiljainen, vihainen ja peloton ihminen, joka ei pelkää kertoa totuutta valtaapitäville.

Myös perhetarina englanniksi

Penguin julkaisee myös englanniksi Greta Thunbergin perheen kirjoittaman kirjan Scenes from the Heart, ruotsinkieliseltä nimeltään Scener ur hjärtat.

Kirjan ovat kirjoittaneet yhdessä perheen äiti, oopperalaulaja Malena Ernman, isä Svante Thunberg, sisko Beata Ernman ja Greta Thunberg. Kirja ilmestyy syksyllä suomeksi Tammen julkaisemana nimellä Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä.

Perhe aikoo lahjoittaa molemmista kirjoista saamansa tulot hyväntekeväisyyteen.

Thunberg nousi julkisuuteen syksyllä, kun hän alkoi osoittaa joka perjantai yksin mieltään Ruotsin valtiopäivätalon edessä vaatien päättäjiltä tehokkaita toimia ilmastonmuutosta vastaan. Thunbergin lakosta sai alkunsa koululaisten ilmastolakkoliike, joka on levinnyt eri puolille maailmaa.

Aiheesta aiemmin:

Syksyllä Greta Thunberg oli yksin, nyt ilmastolakkoja on yli 100 maassa – Katso 16-vuotiaan puhe: "Te tiedätte, ketkä tähän ovat syyllisiä"

15-vuotias Greta Thunberg on Puolan ilmastokokouksen supertähti – kannustaa kaikkia perjantaina lakkoon ilmaston vuoksi

Ruotsin 16-vuotias ilmastotähti Greta Thunberg kiersi maailman huippukokoukset, mutta ei usko minkään muuttuneen

Myös Suomessa protestoidaan Greta Thunbergin innoittamana – "Voi olla yksittäisistä nuorista kiinni, kuinka suureksi ilmiö kasvaa"