Kauppalehti: Balmuir myyty Luhdalle

Balmuirin tuotteiden valmistuksessa paljastui huhtikuussa vastuullisuusongelma Intiassa.

Oulu
Heidi Jaara esittelee Balmuirin huiveja.
Antti Pylväs / Yle

Oululainen luksustuotteisiin keskittynyt Balmuir on myyty Luhdalle. Asiasta uutisoi ensin Kauppalehti (siirryt toiseen palveluun).

Balmuirin omistaja Heidi Jaara myy perustamansa Wheslyn Group -yhtiön Polap-Teamille. ­Polap-Team on Luhta-brändistä tunnetun L-Fashion Groupin emoyritys.

Jaaran mukaan yrityskauppaa on harkittu pitkään ja Balmuirille on etsitty uutta omistajaa yli kolmen vuoden ajan.

Neuvotteluissa on vuosien mittaan ollut mukana sekä ulkomaisia ostajaehdokkaita että pääomasijoittajia.

Omistajanvaihdos ajoittuu Balmuirin mainekriisiin. Balmuirin tuotteiden valmistuksesta paljastui huhtikuussa vastuullisuusongelma Intiassa.

Jaara kertoo tiedotteessa jatkavansa toistaiseksi yhtiön toimitusjohtajana. Hänen tavoitteenaan on ollut siirtyä Balmuirin hallitukseen ja jatkaa yhtiön strategista kehittämistä ja tulevaisuuden visiointia sieltä käsin.

Balmuir jatkaa toimintaansa Polap-Teamin itsenäisenä tytäryhtiönä.

Juttua täydennetty 3.5.2019 klo 10.09: lisätty Heidi Jaaran kommentti tiedotteesta.

Lue myös:

Finnwatch: Ministeri Bernerin perheyhtiön intialainen alihankkija polkee työntekijöiden oikeuksia

Oululainen Balmuir aikoo jatkossakin käyttää mohairia, kohusta huolimatta

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)