Saimaan ja Tehosekoittimen Matti Mikkola tehtailee hittejä tähdille, kokee hirvittävää epävarmuutta ja on silti onnellisempi kuin koskaan

Kulttuurivieras on Tehosekoitin ja Saimaa-yhtyeistä tunnettu muusikko, joka tuottaa musiikkia monelle maan ykkösartistille.

Kulttuurivieras
Matti Mikkola sisäpihalla.
– Lapsen saatua tuntui, että kaikelle tuli täyttymys ja tarkoitus. Ei tarvitse rimpuilla maailmalla. On levollinen ja hyvä mieli, kun saa kotona opettaa pientä kävelemään, sanoo muusikko Matti Mikkola.Mårten Lampén / Yle

Levytysstudion pöydällä on kaksi pulloa kuohuvaa. Nyt ei juhlita Matti Mikkolan musiikkisaavutuksia, vaan hän on tehnyt mieluisat asuntokaupat.

Mikkola kuvailee oloaan pirskahtelevaksi. Elämässä tuntuu olevan kaikki kohdallaan juuri nyt. Pari viime vuotta ovat olleet melkoista haipakkaa.

Suurin mullistus tapahtui reilu vuosi sitten, kun hänestä tuli isä. Samalla hän on tuottanut musiikkia lähes liukuhihnalta.

– En voi ymmärtää, miten olen saanut kuluvan vuoden aikana tehtyä muutaman hittibiisin ja kaksi älppäriä kaiken tohinan keskellä.

Matti Mikkola on tehnyt musiikkia jo lähes 30 vuoden ajan. Hän on kasvanut punkkia soittavasta ärhäkästä nuoresta arvostetuksi ammattimuusikoksi, joka kulkee suomalaisessa musiikkikentässä omia polkujaan. Mikkola tekee musiikkia intohimolla ja toisinaan vaikeimman kautta.

– On tuossa ihan jumalaton säätäminen, mutta sitten sitä jotenkin elää ja kokee olevansa tarpeellinen ja onnellinen sen kautta.

Nuoren miehen uho

– Tuli oltua helvetin vihainen.

Matti Mikkola muistelee haastatteluja, joita hänestä ja Tehosekoitin-yhtyeestä tehtiin 1990-luvun lopulla. Punk-vaikutteista ammentanut lahtelaisbändi teki läpimurtonsa vuonna 1997 hitillä C’mon baby yeah!

Noihin aikoihin musiikkilehdet olivat alkaneet tehdä haastetteluja baarissa. Tuopin ääressä kielenkannat aukesivat ja niin kävi myös parikymppiselle Matti Mikkolalle.

Toimittaja saattoi kuulla kunniansa, jos tämä oli antanut huonot arviot albumista.

– Kun sai kaljaa päähänsä, alkoi ärsyttää, että tuossa on nyt se tyyppi joka haukkui meidän levyn. Siinä tuli sitten sanottua, että pistä sinne lehteen, että Juice ja Eppu Normaali on ihan paskaa.

Vaikka osa oli kieli poskessa heitettyä, Mikkola sai pitkäksi aikaa aggressiivisen miehen maineen.

Matti Mikkola studiollaan.
– En pidä itseäni minään suomalaisen popmusiikin merkkihenkilönä tai sinne pyrkivänä. Ei ole eksistentiaalista tuskaa, että voi kun keksisin jonkun oman jutun. Se on tullut aikaa sitten lihaksi.Mårten Lampén / Yle

Matti Mikkola ei katso vuonna 2004 hajonneen Tehosekoittimen aikaa kaihoisasti, vaikka paljon hyviä muistoja on jäänyt mieleen. Hänen uransa kannalta se oli alkuaikaa, jolloin luotiin pohjaa tulevalle.

– Tämä tilanne on aivan mahtava. Kaikki kokemus ja tietotaito ovat aivan eri levelillä kuin silloin.

Mikkola haikailee sen sijaan entisajan haastattelujen perään. Hän ei tykkää siitä, kuinka nykypäivänä muusikon täytyy olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Instagramissa pitäisi puffata keikkoja ja haastatteluja.

– Se on niin kosiskelevaa. Jos siellä käyttää virallista yleiskieltä, niin kommentti on, että mikä sun ongelma on. Jos heittää jotain lupsakkaa pseudosavoa, se tuntuu niin tekemällä tehdyltä.

Muusikkona Mikkola palaisi mielellään vielä vanhempaan aikaan. Hänestä oli hienoa, kun esimerkiksi Led Zeppelin julkaisi musiikkia salaperäisesti ilman suurta hässäkkää.

– He eivät julkaisseet sinkkuja, eivätkä laittaneet naamariaan levynkansiin. Kaikki oli mystisen harson peitossa. Jostain vuorelta tuli levyjä kauppaan. Sitten jengi aprikoi, että mitähän tämä on ja onko tämä jotain yliluonnollista.

Progea uudella twistillä

Studiossa on vanhoja venäläisiä julisteita. Sinapin värisellä seinällä on 70-luvun kello ja vieressä roikkuu tekohedelmiä. Telineissä on 12 kitaraa ja erilaisia kosketinsoittimia on lukuisia.

Matti Mikkolan studio on retrohenkisyydessään hyvin erilainen kuin monen muun tämän päivän muusikon, jolle riittää pelkkä läppäri.

Tila kuvastaa hyvin Mikkolan Saimaa-yhtyettä, jonka hän perusti Tehosekoittimen jälkeen. Bändiltä on tullut kolme levyä Pepe & Saimaa (2014), Matka mielen ytimeen (2015) ja Urheilu-Suomi (2017).

Ensi viikolla julkaistaan uusi albumi, joka on yhteistyö räppäri Pyhimyksen kanssa. Rap-muusikon ja progressiivista rockia soittavan bändin yhteinen levy tuli monelle yllätyksenä.

Muusikoille itselleen yhteisproduktio oli luonnollinen jatkumo. Pyhimys oli tehnyt sanoituksia Saimaalle ja Mikkola kappaleita räppärin Teflon Brothers -yhtyeelle.

Punkin parissa kasvanut Mikkola kokee ymmärtävänsä rap-musiikkia.

– Hip hopin eetoksessa on tosi paljon samaa kuin punkissa. Se muoto antaa mahdollisuuden itseilmaisuun ilman, että sun täytyy jotenkin tukahduttaa, sensuroida ja filtteröidä ilmaisua kuten esimerkiksi klassisen pianistin. Ei voi olla että rääh!, muusikko karjuu.

Matti Mikkola Pursimiehenkadulla.
– Olen vähän pitkin hampain hyväksynyt sen, että musiikkiini liitetään proge-termi. Jos kuuntelee King Crimsonia ja Tasavallan presidenttiä, niin eihän se ole yhtään sitä, mistä ammennan tai miltä kuulostan.Mårten Lampén / Yle

Proge-sanan yhdistäminen Saimaan musiikkiin saa Matti Mikkolan vaivaantumaan. Hän ei oikein pidä määritelmästä, jos sillä tarkoitetaan sen varsinaista merkitystä eli edistyksellistä musiikkia. Mikkolan mielestä hän käyttää musiikissaan liikaa kierrätystä ja retrovaikutteita.

– Jos progella tarkoitetaan sitä, että se vaatii kuulijaltaan enemmän huomiota ja panostamista kuin sanotaan vaikka Roope Salmisen musiikki, niin siinä merkityksessä se on progea.

Saimaalla on paljon yleisönä progressiivisen musiikin faneja. Mikkola tietää, että he ovat olleet ihmeissään yhteistyöstä Vain elämää -ohjelmassa olleen räppärin kanssa. Moni on arvellut bändin lähteneen mielistelemään levy-yhtiötä. Mikkola ei näin puritanistista ajattelua ymmärrä.

– On paljon varmistelevampaa ja nössömpää tehdä joku Kingston Wall -tribuutti. Se että lähdetään yhdistelemään eri genrejä, niin silloin otetaan riski, että menetetään vanha kuulijakunta.

Mikkola arvelee, ettei Saimaan ja Pyhimyksen yhteistyö välttämättä uppoa myöskään rap-nuorisoon.

– Musta tuntuu, että jonnet ei kyllä striimaa. Mutta onhan se haikea ajatus, että aikuisten miesten pitäisi joidenkin 13-vuotiaiden ehdoilla tehdä musiikkia, ettei joku Veeti kyllästy tähän kertosäkeeseen. Mieluummin mä olen ilman niitä rahoja.

Suuri, suurempi, Mikkolan orkestraatio

Kaija Koo, Lauri Tähkä, Jari Sillanpää, Vesala, Waltteri Torikka ja Paula Koivuniemi. Matti Mikkola luettelee artisteja, joille hän on viime aikoina säveltänyt musiikkia.

Viimeisin on Haloo Helsinki -yhtyeen Elli, jonka hiljattain julkaistun Ellips-sooloprojektin levyn Mikkola on tuottanut.

Kun Mikkola alkoi työstää Saimaa-projektiaan, häneltä kysyttiin haluaisiko hän tehdä biisejä myös muille. Se tuntui hyvältä vastapainolta omalle musiikille.

– Menin tekemään Stigille jonkun pyllyräpin. Se oli hauskinta ja parasta, mitä siihen saumaan tuli. Mentiin vain nopeasti studiolle ja laitettiin discobiitit pauhaamaan.

Matti Mikkola studiollaan.
– Parasta on se, että kyllästyn muusikkona äkkiä. Kun joku homma alkaa olla hallussa, tulee kutina päästä johonkin uuteen ryteikköön tutkimaan.Mårten Lampén / Yle

Matti Mikkola pitää haasteista ja se kuuluu hänen musiikissaan. Saimaan kappaleissa on mukana pompöösejä orkesteriosuuksia jousine ja puhaltimineen.

Lavaesityksiin hän on kerännyt valtavan esiintyjäjoukon. Kun Pyhimys-levystä järjestetään Musiikkitalossa konsertti Vantaan viihdeorkesterin kanssa, esiintyjiä on 101.

Mikkolan suureellista tyyliä on usein verrattu Kerkko Koskiseen.

– Jo Tehosekoittimen aikaan kun laittoi biisiin jouset, niin kysyttiin, että matkitteko Ultra Brata. Aina oltiin tatti otsassa, että just niin. Kaikessa musiikissa 1600-luvulta asti jossa on jouset, niin aina niissä matkitaan Kerkko Koskista.

Mikkola vitsailee, sillä hän on ollut jossain vaiheessa Koskisen kanssa puheissa myös yhteistyöstä.

Muusikko sanoo olevansa viehättynyt suureelliseen soundiin, koska se on myös fyysinen kokemus. Se on kuin kaukaisten sotajoukkojen pauhu.

Tekijänä hän on kuin lapsi kesäleirillä.

– Miksi lapset puhaltavat purkkapalloja? Sen takia että he osaavat ja kun sen tekee toisista poikkealla tavalla, niin sen parissa on hauska touhuta.

Mikkola on tyytyväinen, että hän on päässyt tilanteeseen, jossa voi säveltää musiikkia hyvinkin vapaasti.

– Mulla on kokemusta ja taitoa toteuttaa haastavampia ja monimutkaisempia rakenteita kuin jotain Aku Ankka -poppia. Olen onneksi saanut itsenäisen aseman, että mun ei tarvitse nuolla kenenkään persettä. Mun ei tarvitse hädissään toteuttaa semmosia projekteja, mistä en tykkää ja vain sen takia, että voisin tulla toimeen.

Muusikko suomii kertakäyttöpoppia suosivaa aikaamme. Hänen mukaansa musiikkiteollisuus, levy-yhtiöt, kaupalliset radiot ja kuulijakunta haluavat päästä yhä helpommalla.

– Emme lue enää kirjoja tai edes artikkeleja. Kaikki on pelkkää silmäilyä ja skrollailua. Kaiken kulttuurin ja taiteen pitäisi olla samanlaista paskaa.

Epävarmuuden peikko

"Ei tässä ole mitään järkeä. Kaikki pitää tuhota ja tehdä uusiksi."

Matti Mikkolaan iskee epävarmuuden aalto aina kun levy on viittä vaille valmis. Pohja putoaa viimeistään pois, kun kaikki on valmista.

"Mitä iloa tästä on kenellekään? Tämä on ihan turhaa."

Mikkola on tehnyt musiikkia jo niin pitkään, että hän tunnistaa piirteen itsessään. Epävarmuuden tunnetta on oppinut kestämään, sillä se on osa taiteen teon prosessia. Liika positiivisuuden laineilla keikkuminenkaan ei ole tervettä.

Matti Mikkola studiollaan.
– Menestyksestä nauttiminen ei voi olla tekemisen motiivi. Sen täytyy olla se tekeminen itsessään ja sen tuloksen näkemisen mielihyvä, Matti Mikkola pohtii.Mårten Lampén / Yle

Mikkola pohtii, miksi hänen täytyy tehdä musiikkia, jonka tekeminen on vaikeaa ja taustalla pauhaa aina iso orkesteri. Vastaavasti helposti ja vaivattomasti syntyvistä jutuista ei saa kicksejä.

Muusikko vertaa tunnetta nuoruudessa kokemaan traumaan.

– Sieltä varmaan löytyy joku kokemus, että ei ole ollut riittävän hyvä ja ei ole saanut miellytettyä jotain tahoa. Siksi on aina uudestaan sellaisessa oravanpyörässä ja venaa, että saa sellaisen synninpäästön, että enää ei tarvitse yrittää.

Matti Mikkola on arvostettu muusikko, joka on palkittu muun muassa tuottaja-Emmalla Pepe & Saimaa -albumista. Muusikko sanoo, etta tunnustukset tuntuvat hyvältä ja ne antavat varmuutta siitä, että tehdyllä työllä on tarkoitus.

– Mutta jos puhutaan diipimmin ja vähän filosofisemmin, niin se neste menee semmoiseen kannuun, mikä ei ikinä täyty. Sen takia on tärkeää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja olla välittämättä siitä kannusta. Ne motiivit ja palkinnot ovat ihan muualla.

"Onni tulee onnen luokse"

Onpas hienon näköiset lampunjalat. Matti Mikkola meni tutkimaan niitä tarkemmin Hietaniemen torin kirpputorilla. Lähempi tarkastelu tuotti pettymyksen, mutta vieressä oli kasa vinyylilevyjä.

Sieltä löytyi aarre: koko Beach Boys -yhtyeen tuotanto 70-luvulta, kun bändi oli lähtenyt epäkaupalliseen suuntaan. Mikkola sai koko läjän 20 eurolla. Vasta nurkan takana hän uskalsi tuulettaa hyvää tuuriaan.

Matti Mikkola pyörän selässä Pursimiehenkadulla.
Matti Mikkola on iloinen retrosta käyräsarvipyörästään, jonka löysi roskalavalta.Mårten Lampén / Yle

Levylöytö on vain yksi asia, miksi Mikkola sanoo, että hän ei ole ollut koskaan näin onnellinen. Varsinkin lapsen saaminen on muuttanut kaiken. Aikaisemmin hän saattoi työskennellä studiollaan aamuyöhön, mutta nyt hän herää aikaisin aamulla ja kotona pitää olla viimeistään kuudelta. Mikään ei tunnu paremmalta kuin opettaa lasta kävelemään.

– Kyllä tässä on onnellisuuspisarat aika tapissa. Sanotaan, että raha tulee rahan luokse, niin nyt tuntuu, että onni tulee onnen luokse.

Muusikko toivoo pystyvänsä kehittymään vielä sen verran, että ihmisenä ja muusikkona oppii nauttimaan hetkestä.

– On sellainen matka ihmisenä kasvamatta, että osaisi vaan täysiä nauttia vain hetkestä ja olemisesta. Onni liittyy aina siihen, että on sellainen olo, että jotain kihelmöivää on tapahtumassa jossain tulevaisuudessa.