Afrikassa osataan ottaa rennosti ajan kanssa – meillä sitä kutsuttaisiin mindfullnessiksi

On helppo tottua afrikkalaisten rentoihin aikaraameihin, kirjoittaa Ylen Afrikan-avustaja Liselott Lindström.

Afrikka
Liselott Lindström
Stina Tuominen / Yle

Nairobi– Jos tulen kello 13.59, kello on vielä yksi, ugandalainen ystäväni sanoi irvistellen, kun katsoin häntä kapenevin silmin.

Sovittu tapaaminen oli yhdeltä, hän saapui varttia vaille kaksi.

Swahiliksi on olemassa paljon käytetty sananlasku: “Haraka haraka haina baraka.” Se tarkoittaa, että kiirehtiminen ei tuo mitään siunauksia. Eli turha hosua, siitä ei seuraa mitään hyvää.

Suurin osa etelämmässä käyneistä ihmisistä tuntee käsitteen ”African time”. “No hurry in Africa!” hoetaan turisteille kyllästymiseen asti. Mutta täällä aika ei kertakaikkiaan ole niin justiinsa.

Ensimmäinen kohtaamiseni afrikkalaisen ajan kanssa oli Tansaniassa melkein kymmenen vuotta sitten, kun olin ensimmäistä kertaa Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Olin hyvissä ajoin paikalla haastattelua varten eteläafrikkalaisen ketjun kahvilassa ja tilasin mehun.

Kello tuli tasan, ketään ei näkynyt. Puoli tuntia sovitun tapaamisen jälkeen minua alkoi hermostuttaa. Silloin puhelin soi. Haastateltava oli jäänyt kiinni muihin hommiin. Hän tulisi kolmisen tuntia myöhässä.

Ei auttanut kuin odottaa. Hän oli sentään ilmoittanut myöhästyvänsä ja jopa pahoitellut asiaa.

Minne tahansa sovittuun tapaamiseen menenkään, otan nykyään aina mukaan tietokoneen tai edes kirjan. Suomalainen sieluni ei siedä pelkkää istumista.

Viimeksi odottelin viisumia Sudanin suurlähetystössä Nairobissa viisi tuntia. Ensimmäinen tunti oli vaikea, sen jälkeen odottaminen menikin oikein rennosti.

Tietokone ja kirja olivat mukana, mutta olin unohtanut vesipullon ja välipalan. Onneksi sudanilainen vieraanvaraisuus ylti myös suurlähetystöön, ja sain teetä ja keksejä.

Välillä afrikkalaisesta aikakäsityksestä –tai sen puutteesta – on myös hyötyä. Koska aika ei ole rahaa, odottaminen ei sekään maksa mitään.

Kun olin puolisoni kanssa patikoimassa vuorilla Nairobin ulkopuolella, autokuljettaja jäi odottamaan meitä yhdeksän tunnin ajaksi. Kuski käänsi penkin alas, laittoi musiikin soimaan ja otti hymyillen pienet torkut.

Hinta tästä odottelusta oli tismalleen sama, mitä uuden auton tilaaminen olisi maksanut.

Toimittajan työssä paljon aikaa menee odotteluun. Afrikassa vieläkin enemmän. Se opettaa todella kärsivälliseksi, mutta valitettavasti se myös opettaa ettei ajoissa tarvitse olla.

Itse olen aina ollut se, joka on mieluummin puoli tuntia etuajassa kuin viisi minuuttia myöhässä. Nyt huomaan lipsuvani yhä enemmän afrikkalaiseen aikaan.

Ruandassa olin sopinut haastettelun kello viideksi. Varttia vaille viisi sain viestin, että poliitikko oli jo sovitussa paikassa. Itse en ollut edes hypännyt vielä taksiin. Saavuin pari minuuttia myöhässä, häpeän syvän punainen väri poskillani.

Vielä en kuitenkaan ole asunut täällä tarpeeksi kauan. Vähän aikaa sitten leikkasimme ruotsalaisen kuvaajan kanssa TV-juttua, ja kiirehdimme sen jälkeen kaveriporukan illanistujaisiin. Olimme tunnin myöhässä, mutta ei olisi tarvinnut kiirehtiä. Suurin osa saapui puolitoista tuntia sovitun kellonajan jälkeen.

Vaikka itse olen edelleen sitä mieltä, että toisten aikaa on kunnioitettava, afrikkalainen rentous voi myös opettaa jotain

Aina ei ole pakko kiirehtiä joka paikkaan. Välillä tekee mielelle oikein hyvää istua tienlaitaan, jutella ihmisten kanssa ja odottaa kyytiä, joka ehkä tulee – tai sitten ehkä ei. Kaikki kuitenkin aina järjestyy. Pohjoisempana tällaista hetkeen pysähtymistä kutsuttaisiin varmasti mindfullnessiksi.

Olen kuitenkin salaa aloittanut pienen kampanjan. Pyydän aina vuolaasti anteeksi, kun olen vähänkin myöhässä. Jos Uber-kuski joutuu odottamaan pari minuuttia, pahoittelen pitkän kaavan kautta. Usein vastaus on hieman hämmentynyt ”Iko sawa” tai ”That’s ok.”

Toivon, että tällä anteeksipyytelyllä voisin saada edes jonkun ihmisen vähän muuttamaan aikakäsitystään, tai edes pahoittelemaan myöhästymistään.

Mutta yhden naisen kampanja yli miljardin ihmisen mantereella ei taida olla muuta kuin hukkaan heitettyä aikaa.