1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lintuharrastus

Kolea sää verottanee Tornien taiston havaintoja

Viileäksi kääntynyt sää ja voimakas tuuli voivat hidastaa lintujen kevätmuuttoa.

Lauantaina käydään jälleen Tornien taisto. Kuva: Jenni Mehtonen/Yle

Viileäksi kääntynyt sää hidastaa lintujen kevätmuuttoa. Kemi-Tornio -alueen lintuharrastajat odottavat, että kylmän sään vaikutus näkyy esimerkiksi lauantaina järjestettävässä Tornien taistossa.

Meri-Lapissa lintuharrastajat tunnistavat yleensä puolensataa lintua jokakeväisessä tempauksessa, mutta nyt määrän uskotaan jäävän tästä.

Kemi-Tornion Lintuharrastajat Xenus ry:n puheenjohtaja Tuula Laasanen arvelee, että viileys ja voimakas tuuli vähentävät tehtävien havaintojen määrää.

– Eivät muuttolinnut halua kovaan vastatuuleen lentää.

Laasanen kuitenkin veikkailee, että viileys ottaa kovemmalle lintubongareilla kuin linnuilla.

– Enemmänhän siellä lintuharrastajat kärvistelevät sen kahdeksan tuntia ja odottavat saavansa edes joitain havaintoja, Laasanen naurahtaa.

Tornien taistoa käydään lauantaina 4. toukokuuta klo 5.00 – 13.00.

Meri-Lapissa on monta bongauspaikkaa

Tornien taistoon on eteläisimmästä Lapista ilmoitettu Kemin Kiikeli, Keminmaan Kallinkangas, Simon Ruunakarin lintutorni, Torniosta Alkunkarin lintutorni Koivuluodosta ja Mustasaaren lintutorni Karungista sekä Ylitornion Portimojärven lintutorni.

Kemissä, Simossa, Ylitornoilla ja Tornion Alkunkarissa järjestetään myös opastettu yleisöretki.

Tornien taisto on BirdLife Suomen järjestämä leikkimielinen kilpailu, jossa lintutornista pyritään havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja osallistumismaksuilla kerätään varoja linnustonsuojeluun.

Tornien taistoon voi osallistua 3–8 hengen joukkueena missä tahansa Suomen yli 400 lintutornissa. Hyväksyttyjä torneja ovat muun muassa kiinteät lintutornit, näkötornit ja vesitornit. Asuinrakennuksen katto ei käy.

Tänä vuonna ilmoittautuneita ryhmiä on eri puolilta Suomea lähes 330.