Junapummien elämä oli rötöksiä ja ruoan kerjäämistä – osa amerikansiirtolaisista päätyi kulkureiksi vain haaveilemaan rikkauksista

1930-luvulla Pohjois-Amerikan rautateillä liikkui yli miljoona tilapäistöitä etsivää junapummia eli hoboa. Osa näistä hoopoilijoista oli suomalaisia siirtolaisia, joille ei laman aikaan löytynytkään töitä.

Irtolaisuus
Jenni Stammeier: Suomalaiset junapummit (Docendo Oy, Jyväskylä. 2019)
Toimittaja Jenni Stammeier kirjoitti suomalaisten junapummien kokemuksista kirjan. Osa tarinoista on pohjalaisten siirtolaisten.

Amerikansiirtolaisuuden piti olla sitä tutkineelle Jenni Stammeierille tuttu juttu.

Sitten hän sai käsiinsä kortesjärveläisen Hannes Sankelon 1970-luvulla nauhoittamat elämäkerralliset c-kasetit – ja tutustui junapummeihin eli suomalaisiin siirtolaisiin, jotka elivät kulkureina kiertäen Pohjois-Amerikkaa.

– Se oli minulle uusi maailma ja olin ällikällä lyöty, Stammeier sanoo.

Unelmien tulevaisuus Pohjois-Amerikassa

Hannes Sankelo eli Hanski oli 17-vuotias lähtiessään Etelä-Pohjanmaalta Kanadaan vuonna 1929. Uudesta maailmasta piti löytyä menestystä, ja se tulevaisuus, jota kotipitäjä ei tarjonnut.

Hanski oli jäänyt orvoksi ja kotikylällä hänelle oli tarjolla vain rengin paikka lankomiehen talossa.

Etelä-Pohjanmaalta Amerikkaan ja Kanadaan oli lähtenyt miehiä lähes joka kylältä ja ainakin osa ilmeisen menestyksekkäästi. Niinpä suunta oli Hanskillekin selvä.

Hanskin epäonneksi vuosi 1929 aloitti kuitenkin maailmanlaajuisen talouslaman. Kielitaidottomalle, nuorelle pojanklopille ei löytynytkään töitä.

– Hänellä sattui olemaan huono tuuri, Stammeier sanoo.

Hanski ajautui kiertolaiseksi lähes heti Kanadaan saapumisensa jälkeen ja vietti seuraavat pari vuotta ojankaivuuhommissa, metsätöissä tai vaikkapa rautateillä ratapölkkyjä hakaten. Työsuhteet olivat lyhyitä, rahaa vähän ja ruoka oli kerjättävä tai varastettava. Yöt vietettiin kulkureiden hökkelikylissä.

– Se oli rankkaa selviytymistä, vaikka kulkuriromantiikka kulkikin siinä rinnalla. Todellisuus on ollut aika ankeata, toteaa Hanskin muistelmat kuunnellut Stammeier.

Ei varaa edes postimerkkiin

Toimittaja Jenni Stammeier on kirjoittanut Hanskin ja muiden suomalaisten junapummien tarinoista Suomalaiset junapummit -kirjan (Docendo Oy, Jyväskylä. 2019).

Vaikka junapummius oli ilmiönä Stammeierille ennalta tuntematon, alkoi Hanskin tarinan löytymisen jälkeen vastaan tulla muitakin saman kohtalon kokeneiden kertomuksia. Eikä ihme, sillä arvioiden mukaan Pohjois-Amerikan rautateillä kulki 1930-luvulla noin miljoona junapummia etsimässä tilapäistöitä.

Todennäköisesti suuri osa junapummien tarinoista on kuitenkin jäänyt jälkipolville kirjoittamatta ja kertomatta.

Kuvitusta Jenni Stammeierin kirjassa Suomalaiset junapummit (Docendo Oy, Jyväskylä. 2019)
Kuvitusta Suomalaiset junapummit -kirjassa. Kulkuri L. Kovalaisen Suomen kuvalehteen lähettämä kuva suomalaisista junapummeista (Sk 32/1933).

Stammeier toteaa, että työttömäksi kiertolaiseksi ajautuminen on koettu epäonnistumisena, kun kotoa oli lähdetty menestys ja rikkaudet mielessä. Kulkuri- ja kerjäläiskokemuksista vaiettiin, koska hävetti.

– Ne, jotka menestyivät, kirjoittivat Suomeen ja syntyi mielikuva, että kaikki menestyvät. Mutta mitäs sitten, jos oli luvattu lähettää rahaa kotiin, eikä ollutkaan varaa edes postimerkkiin, Stammeier pohtii.

Hannes Sankelolle, joka eläkeläisenä tallensi oman tarinansa, Stammeier antaa kiitoksen. Hanski ymmärsi, että elämä Kanadassa oli, mitä oli; joskus voi joutua kerjäämään tai vaikka nukkumaan taivasalla, jos tilanne on sellainen.

– Hanski tajusi kertomuksensa arvon ja ylitti häpeän. Kertoi tarinansa sellaisena kuin se tuli koettua.

Kuuntele täältä Hanskin tarinaa.

Talorahat jäi tienaamatta

Hanski kyllästyi kiertolaisuuteen parin vuoden jälkeen ja siirtyi sukulaistensa luokse Amerikkaan. Siellä hän joutui laittomana ja paperittomana siirtolaisena käyttämään peitenimeä ja piilottelemaan viranomaisilta.

Parin Amerikan vuoden jälkeen Hanski sai töitä rahtilaivasta, jonka kyydissä pääsi palaamaan takaisin Suomeen.

Talorahat jäivät tienaamatta.

– Ainoana tuliaisenaan hänellä oli iso simpukka. Lapset ja lastenlapset muistelevat, että siitä sitten kuunneltiin kohinoita, Stammeier kertoo.

Kuvitusta toimittaja Jenni Stammeierin Suomalaiset junapummit -kirjasta (Docendo Oy, Jyväskylä. 2019)
Kuvitusta Suomalaiset junapummit -kirjassa. Tämä kuva junan jarrumiehestä on Library of Congress -kokoelmasta vuodelta 1942.

Kahdenlaisia kiertolaisia

Osalle siirtolaisia kiertolaisuus oli pakon sanelemaa, kun töitä ei ollut. Osalle siitä muodostui Stammeierin mukaan kuitenkin elämäntapa. Osa ajautui ammattikerjäläisiksi.

Elämäntapakulkureita kutsuttiin hoboiksi eli fingelskalla hoopoiksi. Stammeier mainitsee esimerkiksi Y.W.W. -nimimerkin, joka kirjoitti kokemuksistaan Eteläpohjalainen -sanomalehdessä.

Y.W.W. otti lopputilin kaivostöistä ja lähti tieten tahtoen seikkailemaan junapummiksi. Hänellä oli oikein romantilliset tarinat Kaliforniasta, Stammeier kertoo.

– Olisi hieno saada tietää, kuka tämä Y.W.W. oli.

Kulkuriuteen liittyi myös tietynlaista vapautta, kun kukaan ei kysellyt perään eikä ollut tilivelvollinen kenellekään. Elämä oli silti, ainakin välillä, selviytymistaistelua.

– Jotkut nauttivat näistä selviytymispeleistä. Voi kuvitella, millainen adrenaliiiniin täyttämä vapauden huuma on, jos on saanut kiivettyä tavarajunan katolle ja kiitää siellä, Stammeier miettii.

Naisten tarinat kiinnostavat

Koska Pohjanmaalta lähdettiin paljon siirtolaiseksi Pohjois-Amerikkaan, on myös suuri osa tiedossa olevista junapummien muistelmista alueelta.

Hanski ja "Lännen-Arvi" ovat pohjalaisia, mutta onpa mukana myös myöhemmin senaattorina ja työväenliikkeessa vaikuttaneen Oskari Tokoin tarina.

Pohjois-Amerikassa on tehty Stammeierin mukaan jonkun verran tutkimusta junapummeista, mutta ongelma on se, että tilastoja heistä ei ole.

– Minäkin olen muistelmatietojen ja sanomalehtiartikkelien varassa, Stammeier sanoo.

Sosialiviranomaisten arkistoista tai vaikka oikeudenkäyntipöytäkirjoista voisi löytyä jotain dataa ja faktoja.

– Mutta se on ihan valtava tehtävä.

Jenni Stammeieria kiinnostavat vielä erityisesti naiset, jotka kiersivät Pohjois-Amerikkaa kulkureina. Valtaosa kulkureista on ollut miehiä, mutta Stammeierin mukaan esimerkiksi pohjoisamerikkalaisessa työväenliikkeessä on ollut naisia mukana.

Yksi mielenkiintoisista nimistä on kanadansuomalaisessa työväenliikkeessä vaikuttanut, ylihärmäläissyntyinen Sanna Kannasto.

– Kannasto oli palkattu kiertämään metsäkämppiä ja kaivoksia, joihin suomalaisia oli palkattu, ja levittämään vasemmisto-ilosanomaa. Hänellä oli vähintään samanlaisia kokemuksia kuin miespuoleisilla kulkureilla, vaikka hän saikin pientä palkkaa.

"Tulipahan tehtyä"

Hanski eli Hannes Sankelo palasi kotiin vuonna 1934. Eläkeikäisenä hän jutteli tarinansa kaseteille ja niiden myötä junapummien elämästä on saatu tärkeää tietoa. Hanskin muistelut ovat tärkeä osa Stammeierin kirjaa.

– Hanski itse sanoi, että "en tiedä, oliko näissä reissuissa mitään järkeä, mutta tulipahan tehtyä", Stammeier kertoo.

Katso ja kuuntele lisää: Yle Junapummit

Artikkelin kuvien kuvatekstit korjattu oikeisiin kuviin 6.5.2019 klo 8.10