Miten käy opettajan auktoriteetin nykykoulussa, kun luokissa on yhä enemmän erityislapsia? Ei välttämättä huonosti, sanoo tuore väitös

Väitöskirjan mukaan oppilasryhmien moninaisuus voikin itse asiassa olla avain syvälliseen oppimiseen.

koulut
Koululuokka.
Kuvituskuva. Tuoreen väitöksen mukaan opettajan auktoriteetti rakentuu keskustelemalla. Carmela Walder / Yle

Miten käy suomalaisen palkitun peruskoulun? Lisääkö erityisoppilaiden laittaminen yleisopetuksen luokkiin levottomuutta? Vähenevätkö opettajan mahdollisuudet huomioida jokaista oppilasta?

Miten käy opettajan auktoriteetin?

Ei välttämättä huonosti, mutta työtä se vaatii, sanoo tuore suomalainen väitöskirja.

Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja Marikki Arnkil tutki oppilasryhmien moninaisuutta ja miten se vaikuttaa opettajan auktoriteettiin. Arnkil tutki, millä ehdoin opettaja voi toimia dialogisena auktoriteettina. Dialogisuudella tarkoitetaan keskustelua, yhteisten merkitysten luomista, kohtaamista ja maailmassa olemisen tapaa.

Suomessa yleistyneen inkluusion mukaan kaikille tulisi antaa oikeus saada opetusta tavallisissa koululuokissa ja erityisluokkiin sijoittamisen tulisi olla poikkeus. Tavoitteena on tasa-arvoinen koulu, jossa kukaan ei leimautuisi sen vuoksi, että hän tarvitsee enemmän tukea kuin muut.

Kaikki eivät pidä muutoksesta. Opettajien ammattijärjestön OAJ väittää, että kyse on säästöistä.

Väitöskirjan mukaan oppilasryhmien moninaisuus voikin itse asiassa olla avain todelliseen kohtaamiseen ja syvälliseen oppimiseen.

– Ymmärrän epätietoisuuden ja pelon, mikä tähän liittyy. Jos erityislapsien tulo luokkiin toteutetaan hätäisesti ja puutteellisin resurssein, ei käy hyvin, Arnkil sanoo.

Sen sijaan jos muutokseen kiinnitetään huomiota, se voi auttaa kaikkien oppimistuloksia. Oppilaat oppivat syvällistä, kriittistä ajattelua ja muiden huomioon ottamista.

Kaikki samassa luokassa

Arnkil keräsi tutkimusaineistonsa osallistuvana havainnoijana italialaisesta peruskoulusta vuosina 2012–2015. Italialaiset koulut noudattavat inkluusiota: kaikki oppilaat opiskelevat yhdessä, ilman jakoa yleisopetuksen luokkiin ja erityisryhmiin.

Marikki Arnkil väittelee Tampereen yliopistossa.
Marikki Arnkil sanoo, että opettajat ovat epätietoisia, miten opetus onnistuu levottomassa luokassa. Taru Arnkil

Arnkilin tutkimassa italialaiskoulussa oli kehitetty keskustelevaa opetusta. Tämän opetustavan mukaan opettajat oppivat lapsilta vähintään yhtä paljon kuin lapset opettajilta. Avainasemassa on keskustelu ja että siihen on aikaa. Toiseksi luokan lapsien pitää tuntea toisensa ja luottaa toisiinsa, että he uskaltavat jakaa ajatuksiaan.

Väittelijän mukaan opettajalta tarvitaan sekä jämäkkyyttä että herkkyyttä ja keskustelu syntyy tässä jännitteessä. Opettajan pitää toisaalta antaa vapaus lasten ainutlaatuisille ajatuksille ja toisaalta huolehtia, että keskustelu pysyy kasassa.

– Koska emme dialogifilosofian näkökulmasta voi koskaan täysin tuntea ja ymmärtää toista, on meidän kysyttävä ja kuunneltava vilpittömin mielin. Tähän kohtaamiseen keskusteleva didaktiikka perustuu, ja sen mahdollistaa nimenomaan oppilasryhmien moninaisuus. Ainutlaatuisten lasten ainutlaatuiset näkökulmat rikastuttavat koko ryhmän yhteistä ajattelua ja oppimista, ja niihin vastaamalla opettaja rakentaa hyvinvointia ja huolenpitoa, Arnkil sanoo.

Keskustelu ei synny vanhanaikaisella auktoriteetilla. Arnkil seurasi, miten yksi opettaja sai ryhmän toimimaan hyvin. Sitten luokkaan tuli uusi opettaja, joka toimi vanhanaikaisen auktoriteetin varassa.

– Homma levisi käsiin. Samat lapset, jotka keskustelivat toisen opettajan kanssa hyvin, käyttäytyivät nyt huonosti. Minun oli pakko poistua paikalta, koska sydän ei kestänyt katsoa tätä. Tarvitaan kunnioittavaa kohtaamista, ei ankaruutta.

Arnkilin mukaan tämä tarkoittaa eri asiaa kuin huono käytös.

– Huonoa käytöstä ei saa hyväksyä. Käytös pitää erottaa kuitenkin lapsen persoonasta ja kunnioittaa lasta ainutlaatuisena.

Lapselta voi kysyä esimerkiksi matematiikassa, miten sinä ajattelit tämän asian.

– Samat matematiikat ja kieliopit tässä opetetaan, mutta kysymisen tapa on eri.

Opettajan pitää ohjata keskustelua

Arnkil eritteli opettajan tapoja vastata lapsille. Hänen mukaansa reunaehtoja keskustelun syntymiselle ovat ajan lisäksi säännöt, puhetapa, elekieli, kiinnostus, äänenkäyttö ja lasten tarpeisiin vastaaminen. Opettajan pitää myös ohjata keskustelua.

– Dialoginen opettaja ei toimi paremmin tietäjänä vaan ohjaa lapsia ajattelemaan yhdessä. Hän ei myöskään jätä lapsia ajattelemaan yksin, mikä on riskinä liiallisessa lapsilähtöisessä näkökulmassa. Keskustelua pitää auttaa.

Nuorena opettajana Arnkil luotti naiivisti inkluusioon. Nyt hän ymmärtää, että tämä vaatii töitä.

– Parasta olisi sellainen, että lapsi saisi tukea isoon luokkaan ja tuokioita pienissä ryhmissä, jos niiden tarve lähtee lapsesta, hän sanoo.

KM, luokanopettaja Marikki Arnkilin kasvatustieteiden alaan kuuluva väitöskirja ”Mehän opimme enemmän kuin lapset” Opettaja dialogisena auktoriteettina tarkastetaan Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa lauantaina 18. toukokuuta.

Lue lisää:

Antto Hautamäki kävi ala-asteensa erityiskoulussa ja on siitä kiitollinen – "Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä normaalikoulussa"

Suomi siirsi erityisoppilaat suuriin luokkiin, eivätkä kaikki opettajat pidä muutoksesta: "En ole koskaan ollut näin väsynyt"