Alikersantti otti yhden varusmiehen hampaisiinsa ja alkoi simputtaa – tuomittiin sakkoihin

Tapaukset sattuivat viime kesänä Pirkkalassa. 

simputus
Varusmiehen kädet.
Kuvituskuva. Alikersantti pahoinpiteli varusmiehen Pirkkalassa viime kesänä. Toni Pitkänen / Yle

Satakunnan Lennostossa alikersanttina ollut mies on tuomittu esimiesaseman väärinkäytöstä, lievistä pahoinpitelyistä, pahoinpitelystä ja palvelurikoksesta. Miehen pitää maksaa Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan 50 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan tarkoittaa 300 euroa.

Yle kertoi ensimmäisenä simputtamisen paljastumisesta Satakunnan Lennostossa.

Kohteena oli koko ajan sama varusmies. Tapaukset sattuivat viime kesänä Pirkkalassa.

Alikersanttia syytetiin siitä, että hän oli laittanut irtohihnan varusmiehen ranteiden ympärille ja kiristänyt hihnaa niin, että siitä oli aiheutunut kipua. Tuvassa alikersantti oli kiertänyt irtohihnan saman varusmiehen kaulan ympärille ja jonkin verran kiristänyt hihnaa.

Samoin tuvassa alikersantti oli ottanut käteensä kiven ja tehnyt sillä heittoliikkeitä. Tauolla alikersantti oli lyönyt varusmiestä rintaan, yrittänyt potkaista häntä ja yrittänyt ottaa hänestä niskalenkin. Varusmiehelle ei jäänyt vammoja pahoinpitelystä.

Tuomittu oli myös painostanut varusmiestä kertomaan sopimattoman vitsin sekä tehostanut vaatimustaan vedoten esimiesasemaansa.

Syyttäjän mukaan alikersantti oli koulutuksessa kertonut, että vankia voidaan lyödä tai kiinniottotilanteessa vankia voidaan ampua varoittamatta. Tämä on vastoin sodan oikeussääntöjä ja turvallisuusmääräyksiä.

Alikersantti tunnusti esitutkinassa menetelleensä syytteessä kuvatun tavoin. Hän ei saapunut asian käsittelyyn.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voi valittaa.

Lennosto: Nollatoleranssi

Satakunnan lennoston komentaja Aki Heikkinen sanoo, että asiaa alettiin selvittää heti, kun tapaus tuli henkilökunnan tietoon. Asianomistajalla ei ollut vaateita epäiltyä kohtaan, mutta asia siirrettiin syyttäjälle.

– Satakunnan lennostossa on nollatoleranssi fyysisen koskemattomuuden rikkomisiin, kaikenlaiseen simputtamiseen ja kaikkiin esimiesaseman väärinkäytöksiin puututaan heti, kun niistä saadaan tieto. Tämä tuodaan esille kaikille varusmiesjohtajille puhuttelussa, joka pidetään ennen seuraavan saapumiserän palvelukseen astumista, Heikkinen sanoo.

Satakunnan lennostossa ei ole tapahtunut vastaavia tapauksia viime aikoina. Lennosto pitää tätä yksittäistapauksena.

– Kiinnitämme jatkuvasti huomiota siihen, että kaikilla varusmiehillä on matala kynnys ilmoittaa väärinkäytöksistä ja simputuksesta, Heikkinen sanoo.

Lue lisää:

Vakava simputtaminen paljastui lennostossa: Alikersanttia syytetään pahoinpitelyistä, kiersi hihnan varusmiehen kaulan ympärille