Tommi Kinnusen kolumni: Kun kutsumusammattilaisilta katoaa kutsumus

Voiko Suomi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, jos kasvatusalan taso tipahtaa, kysyy opettaja Tommi Kinnunen.

varhaiskasvatus
Tommi Kinnunen
Kalle Mäkelä

– Joko pian mennään tarhaan? muksu kysäisee kesken leppoisan lauantai-iltapäivän.

Luulin, että kaikilla oli kivaa, kun puuhastelimme yhdessä mökin puutarhassa, mutta lapsen mielessä siintelivät jo maanantain hauskuudet.

Vanhempana en voi muuta kuin kiittää työntekijöiden ammattitaitoa.

En ihmettele sitä lainkaan. Viisivuotiaamme on kunnallisessa päiväkodissa, jossa hän on viihtynyt erinomaisesti. Me aikuiset näemme paikassa 70-luvun betonirakennuksen, jonka pihan sadevedet syöksyvät suoraan kivijalkaan, mutta talon sisällä henkilökunta on erinomaista. Vanhempana en voi muuta kuin kiittää työntekijöiden ammattitaitoa. Vaikka tilat ovat epäkäytännölliset, ovat lapset saaneet kokea ja oppia sellaista, mitä kotona ei osata edes kuvitella.

Lapsi myös puhuu henkilökunnasta kotona, muistelee aamuhaleja ja retkiä takapihalle, laulaa oppimiaan lauluja ja opettaa vanhemmilleen kuukausien järjestystä. Ikinä hänen mieleensä ei ole tullut ehdottaa, ettei päiväkotiin mentäisi. Vanhemmatkin osallistetaan, sillä varhaiskasvatusopettaja lähettää meille huoltajille säännöllisesti tietoa, miten viikko on sujunut ja millaisiin ilmiöihin ensi viikolla tutustutaan.

Näin ei kuitenkaan ole ehkä kauan. Viiden vuoden aikana varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen hakijamäärät ovat tipahtaneet 40 prosenttia, Itä-Suomessa jopa kuusikymmentä. Opetusministeriön oman selvityksen mukaan jopa 34 prosenttia nykyisestä henkilökunnasta on vaihtamassa alaa (siirryt toiseen palveluun).

Varhaiskasvatus ei ole henkilöstökadon kanssa yksin, sillä myös peruskoulun opettajankoulutus on menettänyt suosiotaan. Esimerkiksi Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutukseen haki vuonna 2012 (siirryt toiseen palveluun) yhteensä 2283, mutta tänä vuonna enää 1127 kiinnostunutta (siirryt toiseen palveluun). Vastaavia romahduksia on kaikkialla, kuten vaikkapa Rauman luokanopettajakoulutuksessa hakijamäärä on tipahtanut neljässä vuodessa 1489:stä 949:ään (siirryt toiseen palveluun). Aineenopettajakoulutuksen opiskelupaikat jäivät Talouselämä-julkaisun mukaan täyttymättä jo vuosituhannen vaihteessa (siirryt toiseen palveluun).

Niissä rakennuksissa päättötodistuksen lisäksi moni lapsi saa astman, työntekijä taas pitkän uran päätteeksi sieni-infektion.

Syitä hakijamäärän tipahtamisen ja työntekijäkadon takana on monia. Lasten työpaikkojen kosteus-, home- ja sisäilmavaivat ovat niin yleisiä, että Ylen kyselyyn vastanneista kouluista liki 60 prosenttia kertoi ongelmia havaitun. Niissä rakennuksissa päättötodistuksen lisäksi moni lapsi saa astman, työntekijä taas pitkän uran päätteeksi sieni-infektion. Ainoastaan kaksi viidestä Suomen koulusta ei ole riski terveydelle.

Toinen syy ammatin kiinnostuksen vähenemiseen on työn määrän ja vaatimusten lisääntyminen. Ryhmäkoot ovat suuret aina varhaiskasvatuksesta yläkouluihin asti. Opetussuunnitelmiin kerta kerralta pakataan lisää opetettavia asioita, vaikka oppituntien määrä on opetushallituksen tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) Pohjoismaiden pienin. Siinä kun tanskalainen saa koulu-uransa aikana melkein 11 000 tuntia opetusta, on suomalaisen lapsen pärjättävä 6327 tunnilla. Valtava määrä asioita pitäisi ehtiä opettamaan olemattoman pienessä ajassa. Vielä vaikeampaa on lapsella, sillä oppiminen on opettamista hitaampaa puuhaa.

Lisäksi varhaiskasvatuksen ja peruskoulun ongelmat typistetään yleensä henkilökunnan osaamisen ongelmiksi, ja siksi keskusteluissa vaikkapa syrjäytyvän lapsen pärjääminen tuntuu olevan kiinni ainoastaan siitä, onko opettaja riittävän pätevä. Se on kätevää: kun vaikeudet henkilökohtaistetaan opettajatasolle, ei tarvitse puhua tuesta, rahoista tai rakenteista. Siksi koulun uudistaminen vaikuttaa jääneen opettajan henkilökohtaisten ominaisuuksien ruotimiseen. Kyllähän joka ope osaa isossa ryhmässä eriyttää ylös, alas ja molemmille sivuille, eikä järjestelmää tarvitse muuttaa.

Kun yritysmaailmassa huikea tieto, kova työmäärä tai iso vastuu korvataan rahalla, ei opetuspuolella niin ole.

Suurin karkoittaja taitaa olla palkkaus. Kun yritysmaailmassa huikea tieto, kova työmäärä tai iso vastuu korvataan rahalla, ei opetuspuolella niin ole. Lastenhoitajan peruspalkka on 2068 (siirryt toiseen palveluun)euroa ja akateemisen tutkinnon suorittanut varhaiskasvatuksen opettaja tienaa hieman päälle 2300 kuussa. Vaikka työntekijöistä on pulaa, oli esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnilla aiemmin herrasmiessopimus, ettei päiväkotien henkilöstön palkkoja nosteta. Valtiovaltakaan ei tilannetta helpota, sillä se koettaa keinotekoisesti pitää varhaiskasvatuksen opettajien palkkavaatimuksia aisoissa lisäämällä koulutuspaikkoja tuhannella. Kuinka kalliiksi tulee kouluttaa uusia tekijöitä alalle, joka vuotaa?

Tuntuu kuin yhteiskunta pitäisi kasvatuspuolta yhä paikkana, jonne lapset sysätään säilöön siksi aikaa, kun aikuiset ovat aikuisten töissä. Naisvaltaisina pidettyjen alojen työntekijöiden kuuluu vieläkin tehdä työtään kutsumuksesta, niin että palkaksi riittää nähdä lapsen oppimisen ilo.

Suomen liki ainoa selviytymiskeino globaalissa kilpailussa on kansakunnan koulutustason pitäminen korkeana. Kuinka tämä tulee onnistumaan tulevaisuudessa, jos päteviä tekijöitä löytyy yhä harvemmin? Miten käy alueellisen tasa-arvon, jos tulevaisuudessa lähinnä yliopistokaupungeista löytyy päteviä opettajia, ja muualla lapsia opettaa kanttorin rouva, kun ketään muuta ei ollut tarjolla?

Kesä on alkamassaja pian me jätämme haikeat hyvästit päiväkodin henkilökunnalle, sillä lapsemme siirtyy esikouluun. Tahtoisin, että vastedeskin Suomesta löytyy yhtä taitavia ja innostuneita varhaiskasvatuksen työntekijöitä kuin muksullamme on ollut. On sääli, jos tulevaisuudessa ammattimaisesti laadittu, strukturoitu ja monipuolinen opetus katoaa vain siksi, että herrasmiehet tekivät sopimuksia keskenään. Vaikka oppimisen ilo on lämmittävä asia seurata, ei yksikään töistä astman saanut kasvatusalan ammattilainen sillä vatsaansa täytä.

Tommi Kinnunen

Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Kolumnista voi keskustella 02.06. klo 17.00 asti.