Ina Mikkolan kolumni: Rakastan veroja – maksan mielelläni oman osuuteni toisten sosiaalietuuksista ja yritystuista

Rakkautta veroja kohtaan tulisi vaalia, koska vain niin taataan kaikille oikeudenmukainen hyvinvointivaltio, jossa kelpaa elää, opiskella ja yrittää, kirjoittaa Ina Mikkola. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

verotus
Kolumnisti Ina Mikkola
Pekka Tynell / Yle

Tapasin Kaliforniassa tyypin, joka kertoi ettei voi oikein lähteä matkustelemaan ulkomaille, koska sitten voisi paljastua ettei hän ole maksanut kaikkia veroja. Hän ei suinkaan ollut mikään “rikas veronkiertäjä” vaan niin sanottu tavisduunari, pyörälähetti.

Todistin myös New Yorkissa keskustelua, jossa veli neuvoi opettajasiskoaan perustamaan jonkinlaisen “feikkiyhtiön”, jonka kautta voisi koettaa minimoida maksamiensa verojen suuruuden. Tätä mietittiin siksi, että olisi paremmin varaa monen sadan euron kuukausihintaiseen terveysvakuutukseen. Moni keskituloinenkin kun elää Jenkeissä ilman terveysvakuutusta.

Nämä ihmiset ovat verokapinallisia, joita Jenkeistä löytyy pilvin pimein. He kokevat etteivät saa juurikaan vastinetta verorahoilleen, eivät suoraan itselleen tai muille, joten he eivät näe syitä maksaa veroja. Heidän mielestään rahat valuvat pois lähinnä valtaapitävien taskuihin ja turhiin sotavarusteluihin.

Ymmärrän heitä. Jos olisin amerikkalainen tämän päivän Yhdysvalloissa, toimisin itsekin varmaan samoin. Liittyisin verokapinallisiin vastustamaan liittovaltiota kahtia jakavaa hallintoa. Suomessa vastaava ei tulisi mieleenkään. Rakastan veroja.

Jenkeissa reissatessa tekee mieli etuoikeutetusti oikein keulia sillä, että “meitsilläpä on plakkarissa korkeakoulututkinto vailla velkaa ja sairastumisista ei tarvitse olla toimivan terveydenhuoltojärjestelmän vuoksi huolissaan”.

Maksan kernaasti veroja, enkä ole ainut. Tuoreimman verohallinnon asennetutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)lähes 80 prosenttia suomalaisista maksaa veronsa mielellään. Peräti 96 prosenttia pitää verojen keräämistä tärkeänä, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota.

Tämä on upeaa. Asia, jota meidän tulee vaalia, eikä ottaa itsestäänselvyytenä. Tämä on niin poliitikkojen, yritysten kuin kansalaisten vastuulla. Tekemistä vielä riittää tälläkin saralla. Valitettavasti samaisen kyselyn mukaan lähes kaksi viidestä kokee myös olevansa usein vihainen ja turhautunut maksamiensa verojen määrästä.

Finnwatch puolestaan muistuttaa, kuinka Suomi menettää vuosittain satoja miljoonia euroja yhteisöverotuloja monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun takia (siirryt toiseen palveluun).Menetetyt verotulot ovat pois hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisesta.

Näiden veronkiertäjäyritysten olisi hyvä muistaa, että mitä enemmän on köyhiä kaduilla, sitä vähemmän on potentiaalisia maksavia asiakkaita. Mitä enemmän yhteiskunnassa on eriarvoisuutta, sitä enemmän on myös turvattomuutta. Mitä vähemmän on koulutettuja ja terveitä ihmisiä, sitä vähemmän on osaavia ja työkykyisiä työntekijöitä, jotka voivat tuottaa parasta tulosta yrityksille.

Yhteiskunnassa kukaan ei pärjää yksin. Siksi sen nimi on yhteiskunta, eikä yksilökunta tai yrityskunta.

Mielestäni on surkuhupaisaa, kuinka niin yksityishenkilöiden ja yritysten tahoilta usein suurimpia marisijoita verotuksen suhteen ovat ne, joilla pyyhkii ihan pirun hyvin. Vaikka he maksavatkin paljon veroja, niin heille jää silti aivan mallikkaasti rahaa käyttöön. Ironisesti nämä samat tahot suurine pääomineen pystyvät juurikin herkemmin kiertämään systeemiä omaksi edukseen ja voivat hyvin vaivattomasti pistää pätäkkansä poikimaan lisää.

Kulttuuriamme voisi kehittää siihen suuntaan, että massikeisarit oikein lesoilisivat verojen maksamisella: “Olen rikas ja ylpeä, että maksan paljon veroja! En valita! On mistä maksaa!” Tästä mentaliteetista loistavia esimerkkejä ovat peliyhtiö Supercellistä satojen miljoonien eurojen tulot saaneet Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja (siirryt toiseen palveluun), jotka ovat tietoisesti suorastaan maksimoineet verojen maksun korostaen kuinka, yhteiskunnalta paljon saaneiden pitää myös antaa takaisin silloin, kun heitä onnistaa.

Tätä vasten hyvin yleisesti käytetty retoriikka “elämäntapatyöttömistä sossupummeista, jotka vain elävät minun verorahoillani” kuulostaa väsyneeltä ja kaiken lisäksi virheelliseltä. Jokainen meistä elää toisten verorahoilla ja hyötyy yhteisesti veroeuroilla kustannetuista palveluista, etuuksista ja infrasta. Myös yritystuet ovat verovaroista rahoitettuja. Silti meillä ei ole tapana haukkua yrityksia “sossupummeiksi”.

Toki siksi, että tiedostamme kuinka harkitusti kohdennetuilla tuilla voimme luoda uusia työpaikkoja ja tukea innovointia. Ne ovat sijoituksia tulevaisuuteen. Olisi hienoa, ettemme unohtaisi, että sosiaalituet ovat yhtä lailla sijoituksia. Kun ketään ei pudoteta kelkasta, kaikki voittavat. Todella harva on “pummi” omasta tahdostaan. Suurin osa ihmisistä haluaa tehdä duunia ja olla osa yhteiskuntaa. Aina töitä ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla (siirryt toiseen palveluun) ja työttömyys voi osua kenen tahansa kohdalle, vaikka olisi kuinka ahkera. He jotka eivät voi tehdä töitä syystä tai toisesta hetkellisesti tai pitkäaikaisemmin ovat joka tapauksessa huonommassa asemassa kuin ne nihkeilijät, jolla on varaa maksaa veroja.

Yhteiskunnassa kukaan ei pärjää yksin. Siksi sen nimi on yhteiskunta, eikä yksilökunta tai yrityskunta. Kukaan menestynyt yksilö tai yritys ei rakenna menestystään yksin, vaan tarvitsee siihen aina muita tavalla tai toisella. Yksilökeskeisten sankaritarinoiden ja suuryritysten nousukiidon keskellä tämä jos joku olisi hyvä muistaa.

Ina Mikkola

Tv:stä tuttu toimittaja Ina Mikkola rakastaa politiikkaa yhtä paljon kuin vintage-vaatekokoelmaa, eli paljon. Hän on myös intohimoinen elokuvien ja TV-sarjojen suurkuluttaja.

Kolumnista voi keskustella 22.5. klo 16.00 asti.

Kuuntele myös:

Hätätila! Podcast: Ina Mikkola ja Rosa Kettumäki ovat suomalaisten asialla ja selvittävät, miten EU ratkaisee ilmastokriisin