Pietarsaaren vanhusneuvosto toivoo, että ikääntyneet huomioitaisiin paremmin päätöksenteossa

Ilmeisesti osa hallintoelimistä unohtaa kysyä ikääntyneiden kantaa asioiden valmisteluvaiheessa, arvioi Pietarsaaren kaupunki.

Pietarsaari
Iäkäs nainen vetää pyörällistä laukkua perässään.
Henrietta Hassinen / Yle

Pietarsaaressa vanhusneuvosto kritisoi virkamiehiä siitä, ettei ikääntyneitä kuulla etukäteen tarpeeksi heitä koskevissa asioissa.

Vanhusneuvostolle on tullut parissa vuodessa vain muutama lausuntopyyntö.

Neuvostolta olisi hyvä pyytää lausuntoa muun muassa ikääntyvien elinoloja tai palveluja koskevissa asioissa ennen päätöksentekoa.

Esimerkiksi liikuntatoimi on tänä keväänä suunnitellut supistavansa uimahallin aukioloaikoja, mutta vanhusneuvoston kantaa ei kysytty, vaikka valtaosa aamu-uintivuorojen kävijöistä on juuri eläkeläisiä.

Nyt neuvosto vaatii selkeää mallia hallitukselle, valtuustolle ja hallintokunnille, miten lausuntopyyntöjä tulee pyytää. Pietarsaaren kaupunginhallitus päätti lähettää muistutuskirjeen asiasta hallintokunnille.

Kaupunki arvioi, että osa hallintokunnista ilmeisesti unohtaa pyytää lausuntoa asioiden valmisteluvaiheessa esimerkiksi vanhusneuvostolta ja muilta vaikuttamistoimielimiltä.