Eduskunta äänesti istumajärjestyksestä – Perussuomalaiset siirretään vasten tahtoaan istuntosalin oikeaan laitaan

Perussuomalaisten ehdotus vanhassa istumajärjestyksessä pysymisestä kaatui äänin 128–37.

Suomen eduskunta
Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Tavio (vas.) ja Mika Niikko eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 7. toukokuuta.
Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Tavio (vas.) ja Mika Niikko eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 7. toukokuuta, kun täysistunnossa päätettiin uudesta istumajärjestyksestä. Asian käsittely alkaa videolla kohdasta 1.20.

Eduskunta äänesti täysistuntosalin istumajärjestyksestä pitkän riidan päätteeksi. Perussuomalaiset vastustivat loppuun asti siirtoa salin oikeaan laitaan.

Eduskunnan enemmistö päätti kuitenkin äänin 128–37 muuttaa istumajärjestystä.

Muutoksessa RKP siirtyy toiveensa mukaisesti keskemmäs salia.

Eduskunnan puhemiesneuvosto oli ennen täysistuntoa päättänyt pitäytyä alkuperäisessä esityksessään eli perussuomalaisten paikan vaihtamisessa.

Eduskunta käsitteli istumajärjestystä tiistaina kello 14 alkaneessa täysistunnossa.

Yle näytti istunnon suorana ja seurasimme tässä jutussa istumajärjestyksestä käytyä keskustelua.

Perussuomalaiset: Muutos puolueen ivaamista

Perussuomalaisten Mika Niikko esitti täysistunnon alussa, että päätös istumajärjestyksestä jätettäisiin hallituksen muodostamisen jälkeiselle ajalle.

– Suureksi pettymykseksi on aloitettu näytelmä, jossa eduskunnan toiseksi suurinta puoluetta ivataan tuolileikin kautta.

Niikon mielestä istumajärjestyksen muuttaminen ei tee kunniaa eduskunnan satavuotiselle perinteelle. Hän sanoi, että ei ole kunniakasta aloittaa vaalikausi syrjimällä yhtä parlamentaarista puoluetta.

– Vai aiotteko koplata puhemiehen paikan pois perussuomalaisilta, kysyi Niikko.

– Te ette saa meitä vaimennettua siirtämällä äärimmäiseksi oikealle, sanoi puolestaan perussuomalaisten Juha Mäenpää.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio teki esityksen, että istumajärjestys säilytetään ennallaan.

Hän katsoi, että erityisen kattavia perusteluita ei muiden puolueiden toimesta istumajärjestyksen muuttamiseksi ole esitetty.

Perussuomalaisten Mika Raatikainen ja Arja Juvonen kannattivat Tavion esitystä.

Juvosen mielestä istumajärjestyksen muutos ei ole demokratiaa, koska perussuomalaisilta ei ole kysytty asiasta. Juvonen sanoi, että salin oikeasta laidasta on vaikea päästä kyselytunnilla televisiokameraan.

– Jokainen haluaa osansa mediassa, se on meidän työtämme ja tehtävämme. Tämä istumajärjestys on hyvä ja toivon, että se säilyy sellaisena.

Leena Meri (ps.) vetosi muihin edustajiin, jotta he äänestäisivät perussuomalaisten vastaesityksen puolesta.

Vasemmistosta tukea muutokselle

SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman sanoi, että on selvää, että jonkun puolueen pitää istua salissa äärimmäisenä oikealla ja jonkin äärimmäisenä vasemmalla.

– Jos paikka kokoomuksen oikealla puolella Euroopan parlamentissa ja Pohjoismaiden Neuvostossa puolueelle käy, niin miksi se ei kävisi täällä.

Lindtman korosti, että istumajärjestys Euroopan parlamentissa ja Pohjoismaiden Neuvostossa ei määritä minkään puolueen paikkaa poliittisella kartalla.

Hän sanoi, että eduskuntaryhmät ovat todenneet tämän laajasti ja myös puhemiesneuvosto on samalla kannalla.

Lindtman sanoi pitävänsä äärimmäisen tärkeänä, että istumajärjestyksestä päätetään ennen hallituksen muodostamista.

Pia Viitanen (sd.) kannatti puhemiesneuvoston esitystä.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki korosti, että historiallisesti paikat on aina päätetty kauden alussa.

– Nyt on keksitty perusteeksi se, että televisionäkyvyys olisi heikompaa. Salitasossa on kameroita, joista jokaista paikkaa pystytään kuvaamaan yhtä hyvin.

Sopua yritettiin löytää

Ben Zyskowicz (kok.) korosti, että puhemies siirsi asian käsittelyä siksi, että siinä yritettiin saada aikaan yksimielinen ratkaisu. Sitä ei kuitenkaan syntynyt.

– Palaverissa todettiin, että tällä muutoksella ei pyritä määrittämään puolueen sijaintia poliittisella kartalla. On luontevaa, että perussuomalaisten sijainti Suomen eduskunnassa on sama kuin Pohjoismaiden Neuvostossa ja Euroopan parlamentissa.

Wille Rydman (kok.) toivoi, että jos salissa ei päästä yksimielisyyteen, kunnioitettaisiin traditiota.

– On ikävä ennakkotapaus, jos eduskunta avaa tämän pelin. Samanlainen näytelmä tullaan näkemään neljän vuoden ja kahdeksan vuoden päästä. Nyt se Pandoran lipas on avattu. Tämä on kovin valitettavaa.

Rydmanin mielestä esitetty uusi istumajärjestys ei muistuta Pohjoismaiden Neuvoston eikä Euroopan parlamentin järjestystä.

RKP:n Thomas Blomqvist sanoi, että paikat salin oikeassa reunassa eivät ole huonoja paikkoja

– Kaikki paikat tässä salissa ovat yhtä arvokkaita. Mutta se on väärä paikka meidän puolueelle puoluekartalla.

Perussuomalaiset: Sopu olisi löytynyt

Laura Huhtasaari (ps.) korosti, että eduskunnassa on jo oma sadan vuoden traditio. Hän epäili, että istumajärjestyksen muutoksen takana ei ole RKP:n tahto.

– Ei lähdetä tuolileikkiin, hän vetosi ja kehui Rydmanin puheenvuoroa.

Mika Niikko sanoi, että SDP haluaa istumajärjestyksen muutoksella luoda mielikuvan perussuomalaisten oikeistolaisuudesta.

Hän sanoi, että alunperin oli kolme vaihtoehtoa, jotka sopivat perussuomalaisille ja kokoomukselle kävi vaihtoehto siirtymisestä oikealle.

Niikko epäili että todennäköisesti siirtyminen ei sittenkään käynyt kokoomukselle tai kokoomus sopi asiasta sosiaalidemokraattien kanssa hallitusneuvotteluja pohjustavissa tapaamisissa.

– Kyllä tässä jonkinlainen koplaus löytyy ennemmin tai myöhemmin. Olisi löydetty konsensusta hakemalla yhteistyö tässä istumapaikka-asiassa.

– Ei meille ole mikään ongelma istua missä päin salia tahansa. Kyse on siitä, että kunnioitammeko me edustajat toisiamme.

– Koittakaa nyt hyvänen aika päättää, miksi istumajärjestystä muutetaan, vaati Riikka Purra (ps.).

Keskusta: Kyseessä perussuomalaisten vaalitemppu

Anna Kontula (vas.) sanoi, että istumajärjestys kuvaa eduskunnan sosiaalista järjestystä. Kontulan mukaan sekaannusta aiheuttaa pitkälti se, että järjestelmän alkuperäinen merkitys ei ole enää kirkkaana mielessä.

– Perussuomalaiset ovat omasta aloitteestaan muuttaneet politiikkansa linjaa ja se vaikuttaa kokonaisuuteen. Myös muiden puolueiden tulee asemoida itsensä suhteessa perussuomalaisiin.

Kontula sanoi, että jos salissa olisi sama istumajärjestys kuin sata vuotta sitten, aika monet penkit olisivat tyhjinä ja monille uusille puolueille ei olisi paikkoja.

Jouni Ovaska (kesk.) ihmetteli, miksi perussuomalaiset naureskelevat kiistalle istumajärjestyksestä salin ulkopuolella ja sanovat sen satavan heidän omaan laariinsa.

– Tämä on vaalitemppu. Miksi te muuten olette valmiita hyväksymään Euroopan parlamentissa istumajärjestyksen, jossa istutte kokoomuksen oikealla puolella?

Paavo Arhinmäki (vas.) sanoi, että keskustelu on perussuomalaisten itsesuggestiota.

Hän korosti olevansa samaa mieltä Arja Juvosen kanssa siitä, että eduskunnan työ olisi ollut hyvä aloittaa esimerkiksi keskustelemalla vanhusten palveluista tai omaisten hoidosta.

– Perinteiden ja tradition vuoksi istumajärjestys valitaan ensimmäisenä. Perussuomalaiset valitsivat, että teema eivät ole nämä, vaan istumajärjestys.

Liki kaksi tuntia kestäneen keskustelun jälkeen varapuhemies Paula Risikko (kok.) päätti pitää istunnossa kymmenen minuutin tauon, jotta kaikki ehtisivät äänestämään.

Tauon jälkeen perussuomalaisten ehdotus vanhassa istumajärjestyksessä pysymisestä kaatui äänin 128–37. Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen äänesti tyhjää. Äänestyksestä oli poissa 33 edustajaa.

Ryhmäjohtajat: Salin medianäkyvyyttä parannettava

Istumajärjestyksestä äänestettiin täysistunnossa koska eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja puhemiesneuvosto eivät päässeet sopuun asiasta. Puhemiesneuvosto teki lopulta äänestysesityksen tiistaina erimielisesti.

Ryhmäjohtajat koolle kutsunut suurimman SDP:n ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi toimittajille ennen täysistuntoa, että puolueiden kannoissa ei ollut tapahtunut muutosta.

– Ryhmien kannat ovat suurinpiirtein ennallaan. Eduskuntaryhmät esittävät, että kaikille ryhmille taataan mahdollisuus tasapuoliseen medianäkyvyyteen istumapaikasta riippumatta istuntosalissa, Lindtman kertoi.

Lindtmanin mukaan salissa on "kuvausteknisesti" erilaisia paikkoja, joten ryhmäjohtajat pyysivät yksimielisesti puhemiesneuvostoa katsomaan asian kuntoon. Nyt suuren salin oikealle laidalle, lehdistölehterin alle jää katvealue.

Infografiikka
Eduskuntasalin laitimmaiset paikat jäävät katveeseen tv- ja lehtikuvaajien lehterin alapuolelle, josta kansanedustajien saaminen kuviin on hankalampaa kuin muualta salista.Mikko Airikka | Yle

Muutoksesta riideltiin monta päivää

Eduskuntaryhmät sopivat perussuomalaisten istumapaikkojen siirtämisestä toukokuun alussa. Perussuomalaiset vastusti muutosta siitä lähtien kiivaasti.

Kun eduskunnan istumajärjestyksestä aikoinaan päätettiin, RKP sijoitettiin oikeaan reunaan siksi, että puolueen kansanedustajat kuulisivat lehterillä istuneita tulkkeja. Tulkkaustekniikan kehittymisen takia tätä tarvetta ei enää ole.

Eduskunnan piti vahvistaa uusi istumajärjestys viime perjantaina, mutta puhemiesneuvosto päätti lykätä asian käsittelyä.

Ylen tietojen mukaan kokoomus olisi empinyt perjantaina puhemiehenneuvoston kokouksessa aiempaa päätöstään. Osa kokoomuksen ryhmän kansanedustajista olikin alkanut kyseenalaistaa muutosta.

Lopulta kokoomuksen edustaja oli kuitenkin äänestänyt perussuomalaisten ja RKP:n siirron puolesta.

Puhemies Antti Rinteeltä (sd.) jäi perjantain täysistunnon lopuksi mikrofoni päälle, ja häneltä lipsahti päivittely "aika outoa tuo kokoomuksen toiminta taas". Kommentti viittasi kokoomuksen toimintaan puhemiesneuvostossa.

Lue lisää:

Eduskunta otti aikalisän istumajärjestyksestä päättämiseen – Risikko: Naurettava asia

Perussuomalaiset siirretään istumaan eduskunnan oikeaan laitaan vasten tahtoaan – Halla-aho: "Protestointia ja kiusantekoa"