Veropalvelut siirtyvät yhä selvemmin verkkoon, mutta nyt palvellaan henkilökohtaisesti tuhansia suomalaisia päivittäin

Verovähennyksiä voi hakea vielä toukokuussa, jolloin ilmoituksille on varattu kolme määräpäivää.

Oulu
Mies ottaa vuoronumeron Verovirastossa.
Verotoimistoissa ja -palveluissa on käynnissä vuoden kiireisimmät viikot, kun ihmiset täydentävät esitäytettyjä veroilmoituksiaan.Emilia Malin / Yle

Verohallinnossa on käynnissä vuoden kiireisimmät viikot veroilmoitusten takia. Esimerkiksi verovähennyksiä pitää hakea määräpäivien mukaisesti.

Toukokuussa on kolme veroilmoituksen määräpäivää: tänään, viikon ja kahden viikon kuluttua.

Veropalvelut ovat siirtyneet yhä selvemmin verkkoon, mutta vuoden vilkkaimpaan aikaan puhelimessa ja kasvokkain palvellaan päivittäin tuhansia ihmisiä, kertoo verohallinnon henkilöverotuksen viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki.

– Viime viikolla puhelimessa asioi 23 000 suomalaista, ja verotoimistoissa oli noin 4000 asiakasta.

Verkossa palvelumäärät ovat moninkertaiset. Esimerkiksi viime viikolla uudessa Omavero-palvelussa kävi yli 600 000 suomalaista ja eilen, maanantaina, veroasioitaan omalla sivustollaan hoiti noin 150 000 asiakasta.

Osalla verovelvollisista ilmoituksen määräpäivä oli jo huhtikuun alussa. Tuolloin täydennyksiä veroilmoituksiin odotettiin maa- ja metsätaloudesta sekä elinkeinotoiminnasta, myös yrittäjien puolisoiden piti täydentää veroilmoitustaan viimeistään 2.4.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)