Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Muuttuvan Intian moraalin­vartija

Intian miljoonat nuoret haaveilevat Youtuben äärellä kunnon töistä ja kestävästä avioliitosta. Pystyykö tapoihinsa jumiutunut maa tarjoamaan nuorilleen tulevaisuuden? Ja miksi rakkauden etsintään tarvitaan salapoliisia?

KOLKATA. Viikset ovat samanlaiset kuin kirjojen mestarietsivä Hercule Poirot’lla mutta väärinpäin. Sormusten koristamat sormet pyörittävät vähän väliä niiden vahatuista kärjistä entistä terävämmät.

Kuten Poirot, Troy Chakraborty haluaa selvästi, että jokainen yksityiskohta hänen ulkomuodossaan on ojossa. Hän irrottaa yhden kullanvärisistä sormuksistaan, asettaa sen hampaidensa väliin ja säätää sen kokoa varovasti purren.

– Minulla on työn alla mystinen tapaus, Chakraborty sanoo.

Hän istuu työpöytänsä takana vaaleanpunaisessa huoneessa kolkatalaisessa pientalossa ja näprää vuorotellen neljää matkapuhelintaan. Hyllyillä on muutamia lakikirjoja ja seinällä lista palveluista, joita Chakrabortyn toimisto tarjoaa. Niitä ovat selvitykset, varjostaminen, tarkkailu ja velanperintä.

Suurin osa Troy Chakrabortyn työtehtävistä on avioliittoa ennen tehtäviä tarkastuksia. Vanhemmat haluavat tietää, onko puolisoehdokas kunnollinen ja vakavarainen.

Chakrabortya voisi sanoa periaatteiden palkkasoturiksi, ehkä jopa intialaisten moraalinvartijaksi. Hän on yksityisetsivä, jonka työpöydälle tuodaan yleensä rakkauden asioita.

Niin tälläkin kertaa. Eräs nainen epäilee aviomiehensä pettävän häntä. Chakraborty näyttää kuvaa aurinkolasipäisestä miehestä.

– Meillä on miehen kuva, ja tiedämme toisen naisen nimen. Olemme paikantaneet heidän mahdollisen sijaintinsa sähköisen valvonnan avulla, Chakraborty kertoo.

Sähköinen valvonta on kiertoilmaisu puhelutietojen tutkimiselle. Niitä saa haltuunsa, jos on hyvissä väleissä paikallisen poliisin kanssa. Välit yleensä lämpiävät maksamalla rahaa. Toiset sanoisivat sitä korruptioksi, toisille se on normaali tapa toimia.

Chakraborty avaa puhelimestaan nuoren naisen Facebook-profiilin ja tekstiviestin, jossa lukee osoite.

– Se on hän, Chakraborty sanoo.

Tällainen on Chakrabortyn tavallinen työpäivä. Tosin yleensä seurattavana ei ole aviomies vaan sulhasehdokas.

Intiassa on tuhansia Chakrabortyn kaltaisia yksityisetsiviä, ja heillä on koko ajan enemmän töitä. Se kertoo muutoksesta.

Yli neljän miljoonan asukkaan Kolkatasta on vaikea löytää ketään, jos ei tiedä, mistä etsiä. Etsivä Chakraborty lähtee matkaan puhelutiedoista saamansa sijainnin perusteella.

Chakrabortyn tehtävä on sovittaa yhteen uutta ja vanhaa Intiaa: ikiaikaisia tapoja ja ihmisiä, jotka elävät suurkaupungeissa netti taskussaan.

Vaikka rakkausavioliitot ovat lisääntyneet, arviolta 90 prosenttia Intian avioliitoista on yhä järjestettyjä eli kahden perheen keskenään tekemiä sopimuksia.

2020-luvun lähestyessä mies- tai vaimokokelas löydetään yhä useammin internetin palstoilta omien verkostojen sijaan. Mitään luontaista linkkiä perheiden välillä ei ole, eikä perään voi kysellä tuttujen avulla. Siksi tarve etsiväpalveluille on kasvanut. Chakrabortyllakin on toimistoja ympäri Intiaa.

Yleensä nuoren naisen vanhemmat haluavat tutkia vävyehdokkaan taustat ennen järjestettyä avioliittoa. Juoko mies liikaa, ansaitseeko hän niin paljon kuin väittää, missä piireissä hän liikkuu tai käykö jopa naisissa.

Etsivä sukii hiuksensa ojennukseen ja hyppää valkoiseen Suzukiinsa. Kuljettaja suuntaa sen kohti Kolkatan pohjoisosaa.

Nyt pitäisi löytää epäillyn miehen ja toisen naisen lemmenpesä.

Auton ikkunan takana velloo miljoonakaupunki, jonka slummit Äiti Teresa teki työllään tunnetuksi. On Intian mittapuulla viileä kevätpäivä. Mittari näyttää 32:ta astetta.

Tällaisissa hälyisissä ja likaisissa mutta nopeasti kohti taivasta kurkottavissa kaupungeissa elää se valtava urbaani nuoriso, jota Chakraborty työkseen vakoilee.

Euroopassa on yllättävän helppo unohtaa, kuinka paljon intialaisia onkaan. Jos hieman kärjistää, Suomessa voi elää pitkiä aikoja ajattelematta, että sellainen maa kuin Intia on edes olemassa. Etenkin jos vertaa Aasian toiseen jättivaltioon Kiinaan, joka on jatkuvasti otsikoissa. Sen kanssa tehdään kauppaa, pandasopimuksia ja Tallinna-tunneleita.

Mutta Intia? Siellä on Taj Mahal ja hirveä hälinä.

Intiaa kannattaisi kuitenkin pitää silmällä jo pelkästään siksi, että intialaisia on kohta enemmän kuin minkään muun maan kansalaisia. Tällä hetkellä maan väkiluku on 1,37 miljardia.

YK:n vasta julkaistun raportin mukaan Intian väestö kasvaa 1,2 prosentin vuosivauhtia. Se on yli kaksi kertaa nopeammin kuin Kiinassa. Ennusteiden mukaan Intian väkiluku ohittaa Kiinan jo noin viiden vuoden päästä.

Kiinan väestöpyramidista näkee, että lapsia on vähemmän kuin keski-ikäisiä. Intian pyramidissa nuoret ikäluokat ovat pysyneet suurina. Pyramidien väkiluvut ovat vuodelta 2017. Lähde: YK.

Ehkä vielä huomionarvoisempi on ero maiden ikärakenteessa. Kiina vanhenee, mutta Intia on nuori.

Yli puolet intialaisista on alle 25-vuotiaita. Se tarkoittaa lähes 700:aa miljoonaa lasta ja nuorta, maailman suurinta nuorisoa. Tämän valtavan ihmisjoukon tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat merkittäviä koko maailman tulevaisuuden kannalta.

Nuoret kokoontuvat illansuussa Kolkatan puistoissa. Väkeä riittää, sillä yli puolet intialaisista on alle 25-vuotiaita.

Kun etsivä Chakraborty istuu autossa liikenneruuhkassa matkalla selvittämään aviorikosta, vähän matkan päässä Raina Ghosh, 23, katsoo ehkä taas Netflixiä tai shoppailee Amazon-verkkokaupassa.

Muuta tekemistä ei vapaa-ajalla juuri ole, sillä suurin osa hänen ystävistään on muuttanut pois maasta. Netissä roikkumisen lisäksi Ghosh harrastaa tanssia ja näyttelemistä. Joitain pätkiä on julkaistu jopa Youtubessa.

Ghosh on oiva esimerkki siitä, kuinka jakomielisestä tilanteesta moni intialainen nuori elämäänsä ponnistaa. Toisaalta ovat Youtuben ja Facebookin ruokkimat haaveet siitä, millaista elämä voisi olla. Toisaalta kotimaassa lähes joka kuudes 15–25-vuotiaista ei osaa lukea.

Intialainen toimittaja-kirjailija Snigdha Poonam puhuukin nuorisosta, joka elää kahdessa ajassa.

Kirjassaan Dreamers, unelmoijat, Poonam kuvaa, kuinka nuoret jakavat yhä isovanhempiensa vanhanaikaiset arvot, mutta samalla he haluavat samoja asioita kuin amerikkalaiset teinit. He ovat seksuaalisesti arkoja arvokonservatiiveja, jotka haluavat rahaa ja julkisuutta.

Raina Ghosh tahtoisi hyvän työn ja onnellisen perheen, ja juuri tässä järjestyksessä.

Sitten kun hän tulee toimeen omillaan, järjestetty avioliitto on vaihtoehto muiden joukossa.

Ghosh opiskelee viimeistä vuotta nuorisopsykiatriaa ja haluaisi olla työllään vaikuttamassa Intian muutokseen: auttaa lapsia ja nuoria eteenpäin.

Mutta se ei tule olemaan helppoa. Nuorisopsykiatreille on Intiassa lähtökohtaisesti vähän töitä. Ghoshin mukaan mielenterveystyöhön ei ohjata tarpeeksi varoja, koska sen merkitystä ei ole ymmärretty.

Opiskelijat Raina Ghosh (vas.) ja Ritik Mondol (oik.) sattuivat saman pelipöydän ääreen kerhotalolla. Heidän taustansa ovat erilaiset, mutta molempia pelottaa työnhaku.

Nyt Ghoshia naurattaa, sillä hän on päätynyt pelaamaan kroketin kaltaista lautapeliä ensimmäistä kertaa elämässään. Peli on löytynyt Salt Laken asuinalueella sijaitsevalta kerhotalolta, jossa asukkaat välillä kokoontuvat ja järjestävät tapahtumia.

Tämä puoli Kolkatasta näyttää kuin helteestä huumaantuneelta eksoottiselta Espoolta. Talot ovat matalia ja pihoilla on tilaa. Kukaan ei tööttäile juuttuneena ruuhkaan. Köyhät käyvät töissä taloissa, joissa rikkaat asuvat.

Vaikka Ghosh on varakas ja valmistumassa maisteriksi, häntä pelottaa. Töiden haku tulee olemaan vaikeaa.

– Pelkän harjoittelupaikan löytäminen oli erittäin hankalaa. Välillä mietin, että jatkaisin opiskelua, koska en halua sanoa, että olen työtön, hän sanoo.

Ghoshin pelko on aiheellinen, eikä syynä ole yksin ammatinvalinta.

Intian nuoret käyvät enemmän kouluja kuin yksikään aiempi sukupolvi, mutta heille ei löydy töitä.

Juuri ennen meneillään olevia parlamenttivaaleja julkisuuteen vuotivat työttömyysluvut, jotka ovat karua luettavaa. Kaupungeissa joka viides miespuolinen ja joka neljäs naispuolinen 15–29-vuotias on työtön. Intiassa ei ole ollut näin paljon työttömiä sitten 1970-luvun.

Kuvaavaa on, että kun Intian rautatieyhtiö avasi 63 000 työpaikkaa, niitä haki 19 miljoonaa ihmistä.

Intialaiset nuoret uskovat vahvasti tulevaisuuteen, vaikka moni on pettynyt kotimaansa kehitykseen.

Se ei lupaa Intialle hyvää. Kansainvälinen työjärjestö ILO on puhunut jo pitkään menetetystä sukupolvesta, työttömistä nuorista, jotka tipahtavat yhteiskunnan ulkopuolelle.

Nämä toimettomat pari-kolmekymppiset ovat olleet monen maailmaa muokanneen mullistuksen taustavoima. Intiassa on jo nähty mielenosoituksia, joissa vaaditaan työpaikkoja.

Nyky-Intian tarinan ei pitänyt mennä näin.

Intian suuren nuorison piti päinvastoin olla taloudellisen nousun moottori. Sen piti siivittää Intia samanlaiseen ihmeeseen, jonka Kiina kävi läpi avautumisensa jälkeen.

Ajatus oli, että kymmenen miljoonaa nuorta tulisi työmarkkinoille joka vuosi. Heistä tulisi palkollisia ja kuluttajia, kansantalouden arkipäiväisiä pyörittäjiä, jotka nostaisivat miljoonat muutkin ylös köyhyydestä. Kansa vaurastuisi. Köyhyys alkaisi kadota.

Mutta yhtälö ei ole toiminut.

Syitä on useita. Intiassa, toisin kuin Kiinassa, ei ole laajaa teollisuustuotantoa, joka tarjoaisi työtä massoille. Tarjolla olisi lähinnä yksinkertaisia töitä erittäin huonolla palkalla. Yksityisyrittäjänä menestyminen ei ole byrokraattisessa maassa helppoa. Perheyritykset pitävät nälän poissa mutta eivät rikastuta.

Toisaalta Intian koulujärjestelmä ei myöskään ole riittävän tasokas kasvattamaan innovaatiosukupolven osaajia. Kirjailija Poonamin mukaan vain noin joka viidennellä vastavalmistuneista intialaisista on riittävät taidot alansa työmarkkinoille.

Ja sitten ovat ne haaveet. Moni haluaisi aivan toisenlaisen työpaikan kuin mitä on tarjolla. Sellaista etsii myös Ritik Mondol, 18.

Mondol asuu siinä kerhorakennuksessa, jossa Raina Ghoshin perhe välillä käy kokouksissa. Juuri nyt Mondolin pitäisi opiskella, sillä aika on jatkuvasti kortilla.

Neljänä päivänä viikossa hän tekee töitä kauppakeskuksen vartijana joko aamusta iltaan tai illasta aamuun.

Vuorokauteen jäävien 14 tunnin aikana hän käy yliopistoa ja nukkuu, jos ehtii.

Se on ainoa tie, jolla hän voisi päästä eteenpäin. Mutta ponnistelutkaan eivät ehkä riitä. Historiaa opiskeleva Mondol haluaisi löytää toimistotöitä, mutta onnistuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä.

– Töitä saa vain lahjomalla ja suhteilla, hän sanoo.

Mondol menestyy opinnoissaan, mutta sekään ei takaa helpompaa tulevaisuutta.

Kerhotaloon Mondol on päätynyt pitämään majaa, koska hänen ystävänsä vartioi taloa työkseen. Hänen oma perheensä asuu muualla. Isä on maatöissä ja äiti kotona. Veljiä on kaksi. Perhe on köyhä ja elämä rankkaa, Mondol sanoo. Hän lähettää koko ajan rahaa kotiin.

Hänen suurin unelmansa olisi elää toisenlainen elämä.

Intian talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna Britannian ohi. Maata vaivaa kuitenkin pula keskiluokkaisista työpaikoista.

Vaikka Intialle povattu taloudellinen ihme on yhä tapahtumatta, nuorilla riittää uskoa tulevaan.

Ipsos-tutkimuskeskuksen mukaan yhdeksän kymmenestä intialaisteinistä ajattelee tulevaisuuden tuovan jotain hyvää.

Viime vuosien ajan intialaisten uskoa itseensä on vahvistettu korkealta taholta.

Intian pääministeri Narendra Modi voitti viisi vuotta sitten vaalit vakuuttamalla, että Intian suuri muutos olisi kulman takana. Köyhissä oloissa kasvanut Modi oli lukenut samaa oppikirjaa kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Britannian EU-eroa ajaneet poliitikot. Hän halveksi eliittiä, puhui suoraan kansalle ja haki syyllisiä muualta.

Modi lupasi töitä ja talouskasvua, korruption loppua ja vanhojen johtajien syrjäyttämistä. Hän lupasi kaikille intialaisille kodin ja uuden modernin Intian. Sellaisen, josta vasta uurnille päässyt nuori unelmoi.

Vuonna 2015 juuri nuoret äänestivät Modin valtaan.

Monia heistä puhutteli myös Modin johtaman hindunationalistisen BJP-puolueen tapa nostaa Intian suurin uskonnollinen ryhmä hindut muiden edelle.

Hindunationalistit ovat olleet kärkijoukoissa lietsomassa katteetontakin kansallistuntoa. Jopa pääministeri Modi on sanonut uskovansa väitteisiin, joiden mukaan muinaisilla intialaisilla oli käytössään lentokoneita, geenitekniikkaa ja plastiikkakirurgiaa.

Intian pääministerin Narendra Modin suosion uskotaan laskevan pian päättyvissä parlamenttivaaleissa. Intian työttömyysluvut ovat korkeimmillaan vuosikymmeniin. Kuva: Caroline Blumberg / EPA

Modi lupasi muutosta, mutta moni on pettynyt. Intian kehittäminen ei ole edennyt luvattuun tahtiin. Modi on saanut kokea, että jättimäinen, poliittisesti ja uskonnollisesti kirjava valtio ei ole helposti valjastettavissa yhden miehen komentoon.

Talous kasvaa yhä varsin nopeasti, tilastojen mukaan yli kuuden prosentin vuosivauhtia. Intian arvioidaan tänä vuonna ohittavan Britannian maailman viidenneksi suurimpana taloutena. Mutta hyvinvointi ei valu tasaisesti alaspäin. Moni kokee, että rikkaudet päätyvät rikkaille ja köyhemmät kärsivät talouspolitiikan uudistuksista.

Modin hallituksen verouudistus on syönyt monien palkkoja, ja vuonna 2016 toteutettu setelien mitätöinti vei maanviljelijöitä vararikkoon. Kun kaksi suurinta seteliä otettiin yhtäkkiä pois käytöstä, käteiseen luottaneet viljelijät eivät pystyneet ostamaan siemeniä ja maksamaan palkkoja.

Intia äänestää parhaillaan Modin jatkosta. Parlamenttivaalien ääntenlaskennan pitäisi valmistua 23. toukokuuta. Nuorisopsykiatriksi valmistuva Raina Ghosh on päättänyt olla äänestämättä.

– Kaikki sanovat, että tämä on maailman suurin demokratia, onko muka? En usko, hän sanoo.

Lupauksista huolimatta kehitystä ei tapahdu, Ghosh sanoo. Kastijärjestelmä pitäisi kumota, koulutuksen pitäisi olla ilmaista, ja mihin verorahat katoavat? Ne pitäisi laittaa koulutukseen, Ghosh luettelee.

Häntä ahdistaa politiikan korruptio ja vaaleihin liittyvä väkivalta. Myöskään vaalien rehellisyys ei vakuuta häntä.

Ghosh toivoisi voivansa lähteä Intiasta, mutta hän kokee sen olevan entistä vaikeampaa. Uutiset brexitistä ja Trumpin rajamuurista ruokkivat käsitystä, että maailma on menossa kiinni.

– Ystäväni tekivät oikein. He lähtivät, koska Intiassa ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia eikä rahaa, Ghosh sanoo.

– Raskain sydämin on sanottava, että se on totta.

Mutta jos kuuluu oikeaan kastiin ja oikeaan perheeseen, elämää ei kuitenkaan tarvitse kuluttaa raatamalla minimipalkalla missä tahansa töissä.

Jos sukunimi sattuu olemaan esimerkiksi Chakraborty, kaikki on helpompaa.

Troy Chakraborty halusi jo lapsena olla etsivä. Hän sai lopulta töitä tutulta poliisilta.

Etsivän auto on pysähtynyt kolmikerroksisen talon viereen kapealla kujalle. Troy Chakraborty tutkii työtoverinsa kanssa nimiluetteloa talon seinästä ja kysyy sitten oven pielessä istuvalta mieheltä jotain.

Oletko nähnyt tätä miestä, hän utelee.

Vastaus oli myönteinen, Chakraborty kertoo myöhemmin. He löysivät aviorikoksesta epäillyn miehen ja hänen rakastajansa asunnon, mutta kukaan ei ollut kotona.

Chakraborty tarkoittaa vapaasti käännettynä keisaria tai hallitsijaa. Se on nimi, jota kantavat kuuluvat Intian korkeimpaan kastiin.

Troy Chakraborty kertoo olevansa etsivähommien lisäksi juristi ja omistavansa useita hotelleja. Etsivänä toimiminen on hänelle pikemminkin harrastus kuin työ, jotain, mistä hän haaveili jo lapsena. 14-vuotiaana hän meni pyytämään töitä toimistosta, jonka ulkopuolella luki ”Etsivä- ja tiedustelutoimisto”. Sillä kertaa ei tärpännyt.

Lopulta kävi kuten Intiassa usein käy: suhteista oli apua. Tuttu poliisi otti hänet töihin.

Chakraborty tietää hyvin, että hänen kaltaistensa on helppo pärjätä myös työttömyyden vaivaamassa nyky-Intiassa. Vaimokin löytyy helpommin, jos on rahaa.

Avioliittoselvityksissä yksi etsivän tärkeimmistä tehtävistä on tarkistaa sulhaskokelaan finanssit. Tilitiedot saa pankista varsin helposti, kun vain tietää miehen syntymäpäivän. Ja jos suhteet pankkiin ovat kunnossa.

– Olen mukava ihminen. Minulla on hyvät välit kaikkien kanssa, Chakraborty sanoo.

Hänen työtään ohjaavat perinteisen Intian arvot. Avioliitto on pyhä, ja ennen kaikkea se on käytännön sopimus kahden perheen välillä. Sitä ei sovi rikkoa.

Näin ajattelevat myös Sayani ja Susobhan Basu.

Vanhemmat järjestivät Susobhan ja Sayani Basun avioliiton. Rakkaus kyllä tulee, he uskoivat.

Keskimittainen, vaaleaihoinen, hyvännäköinen. Ylempää kastia. IT-alalla. Syntymäpäivä ja horoskooppimerkki. Lopussa vielä puhelinnumero kotiin.

Tiedot oli kirjattu sunnuntain sanomalehden henkilökohtaista-palstalle. Kuutisen vuotta sitten kolkatalaisen 33-vuotiaan Susobhan Basun isä oli päättänyt, että pojan oli aika avioitua.

Soittoja tuli. Pian isä kuitenkin huomasi lehdestä toisen ilmoituksen ja tarttui itse puhelimeen.

Toisesta päästä vastasi Sayanin isä. Puhelun aikana sovittiin, että Susobhanin vanhemmat tulisivat katsomaan morsianehdokasta.

Töissä kiireinen 27-vuotias Sayani ajatteli tuolloin, että vielä ei olisi aika mennä naimisiin. Siksi hän puki tapaamiseen päälleen arkisemman mekosta ja housuista koostuvan salwaarin eikä perinteistä saria, kuten näytille tulevan nuoren naisen kuuluisi.

Hänellä oli silmälasit ja hän puhui paljon töistään logistiikka-alalla.

Kun isä Basu palasi kotiin, hän raportoi kaiken pojalleen. Tyttö näyttää fiksulta, isä sanoi ja näytti vielä kuvaa todisteeksi.

– Pidin hänestä, Susobhan Basu sanoo nyt sohvalla vaimonsa vieressä.

Susobhan otti Sayaniin yhteyttä. Vaihdettiin Whatsapp-viestejä ja läheteltiin hymiöitä. Lopulta he menivät kahville. Ensimmäisillä treffeillä oli hiljaista. Tarkkailua kahvikupin yli, mittailua.

Asiat etenivät laiskasti, sillä avioitumisneuvotteluja oli käynnissä muidenkin kanssa. Se oli semifinaalivaihe, Susobhan Basu sanoo. Lopulta oli aika päättää.

Susobhan sanoi kyllä, koska vanheneva äiti toivoi hänen jo asettuvan aloilleen. Sayanin vanhemmat halusivat vielä nähdä aviomiesehdokkaan horoskoopin.

Ei pahaa, ei hyvää, oli perheastrologin tuomio. Se sai luvan riittää.

Susobhan Basu työskentelee henkilöstöhallinnossa. Sayani Basu on jäänyt pois logistiikka-alalta. He toivovat, että perheeseen saataisiin pian lapsia.

Häät pidettiin elokuussa, vaikka oli kuuma. Ne kestivät kolme päivää. Kuvissa näkyy keltaiseen sariin puettu morsian.

Häiden jälkeen tuore vaimo muutti miehensä kotiin. Oli aika tutustua.

Tuli häämatka, arki ja riitoja. Sitten rakkauskin, Susobhan Basu sanoo. Se vaati noin puoli vuotta yhteiseloa. Mutta alusta asti kumpikin tiesi, että se olisi mahdollista. Susobhan oli kunnon mies, joka kantaisi vastuun. Sayani kunnon tyttö, joka pitäisi huolta.

Nyt arki rullaa Susobhanin lapsuudenkodissa, jossa Susobhanin äiti asuu heidän kanssaan. Lasta toivotaan kovasti. Ujosti hymyilevä, mutta sanavalmiilta vaikuttava Sayani Basu on jäänyt pois töistä ja keskittyy kotihommiin. Hän haluaa vakuuttaa, että intialainen nainen voi olla moderni ja perinteinen yhtä aikaa.

– Olen jo tehnyt tarpeeksi töitä, hän sanoo.

Sayani Basu sanoo olevansa onnellisimmillaan silloin, kun hänen perheensä on onnellinen. Vaikkapa, kun hänen miehensä on pitänyt ruuasta, jonka hän on tehnyt. Kalasta olisi voinut tulla avioliiton kynnyskysymys, sillä aviomies ei oikein pidä siitä. Se ei ole merenrantakaupungissa tavallista.

Basut kyllä tietävät, millaista elämä olisi yhteiskunnassa, jossa rakkaus tulee ennen avioliittoa. Jääkaapin ovi on täynnä magneetteja, joissa lukee New York. Keittiön seinälle kiinnitetyn kalenterin kuvassa on Vapaudenpatsas.

Yhä useammat intialaiset etsivät puolisoa netistä, mutta paikallisen sanomalehden henkilökohtaista-palsta pitää myös pintansa.
Sayani Basu on asunut miehensä kanssa New Yorkissa. He haaveilevat vielä muuttavansa takaisin, mutta palaavansa lopulta Intiaan.

Pari vuotta sitten Basut asuivat hetken Yhdysvalloissa. He pitivät maasta, vaikka Susobhan Basun mukaan intialaisten ja amerikkalaisten onni on erilaista.

– Heille onni on tässä ja nyt. Ei sitä, että säästetään myöhemmäksi.

Hyvää amerikkalaisissa on se, että he ovat ahkeria. Basu kertoo nähneensä raskaana olevan Uber-kuskin. Se jäi hänelle mieleen.

Susobhan Basukin unelmoi. Hän asuisi mieluusti vielä joskus Yhdysvalloissa, mutta hän ei haluaisi, että Intia muuttuisi liikaa. Silti hän näkee sen jo tapahtuvan.

Ensin ollaan yhdessä fyysisesti ja vasta sitten mennään naimisiin, jos silloinkaan. Mitä sitten, kun fyysinen yhteys katoaa?

Sitten erotaan.

Se ei ole mielestäni oikein, Basu sanoo.

Moni on hänen kanssaan samaa mieltä. Intian avioliitoista vain noin prosentti päättyy eroon. Se on yksi alhaisimpia lukuja maailmassa.

Mutta ei kansakunnan avio-onni täysin särötöntä ole.

Troy Chakraborty raportoi päivän tapahtumista asiakkaalleen. Yleensä miehestä löytyy jotain mätää, hän sanoo.

Yksityisetsivä Troy Chakraborty vastaa puhelimeen muutaman päivän kuluttua vakoiluretkestään. Hän kertoo, että etsitty aviomies on jäänyt kiinni.

Vaimo ja Chakraborty olivat odottamassa, kun mies oli palaamassa toisen naisen kanssa heidän asunnolleen Kolkatassa. Myös suurin osa sulhaskeikoista päättyy ”negatiivisesti”, Chakraborty sanoo. Se tarkoittaa, että miehestä löytyy jotain mätää.

Mitä sen jälkeen tapahtuu, ei kuulemma ole etsivän asia. Hänen työnsä päättyy paljastukseen.

Parinkymmenen vuoden aikana työ on muuttunut, Chakraborty kertoo. Kun hän aloitti, ketään ei löytänyt parin Google-haun perusteella. Piti kantaa pokkarikameraa, ja kuvien ottaminen salaa oli hankalaa. Työ vei aikaa.

Nyt Chakrabortya naurattaa, miten helppoa kaikki on. Hän asettaa suuren älypuhelimensa kauluspaidan rintataskuun. Kameran linssi jää taskun reunan yläpuolelle osoittamaan ulospäin.

– Kukaan ei tiedä, että se kuvaa.

Näppäryys ja nopeus on valttia, sillä töitä riittää. Intian moraalin vartioiminen ei ole mikään pieni tehtävä. Kansakunta muuttuu ja kasvaa.

Joka ikinen kuukausi lähivuosien ajan miljoona intialaista täyttää 18 vuotta. Se tarkoittaa Suomen pääkaupunkiseudun asukkaiden verran uusia täysi-ikäisiä joka neljäs viikko.

Moni heistä toivoo, että Intia muuttuisi. Moni on vihainen. Moni uskoo, että ansaitsisi paljon enemmän kuin saa. Osa katsoo netistä viimeisiä Game of Thronesin jaksoja eikä voisi vähempää välittää politiikasta.

Intian ja maailman kannalta olennaista on se, lähteekö kukaan lopulta vaatimaan muutosta vai jatkaako nuori kansa haaveiluaan.

Joskus sekin voi viedä pitkälle, ainakin jos on perheestä unelmoiva kunnon mies tai nainen. Tai Chakraborty, hotellinomistaja ja miellyttävä ihminen.

Valkoisessa Suzukissaan yksityisetsivä kertoo, ettei hän perusta politiikasta eikä pidä korruptiosta. Samalla auto vie häntä kohti määränpäätä, jonka hän on löytänyt puhelutiedoista. Ne hän on saanut poliisilta, johon hänellä on suhteet kunnossa.

– Minä saan kyllä selville, jos joku tekee jotain väärää, Chakraborty sanoo ja näprää viiksiään.

18 vuotta täyttävien laskuri perustuu ikäluokkien pohjalta laskettuun keskiarvoon.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa pohditaan, miksi Intian valtapuolueen BJP:n lupaukset työstä eivät ole toteutuneet. Eikö Kiinasta ollutkaan Intialle talousmalliksi? Ja miksi turvallisuudesta tuli niin tärkeä vaaliteema? Kuuntele ohjelma tästä.

Sarjan muut jutut