Susijengin Tuukka Kotti tajusi fani-ilmiön nousun, kun tuntematon tuli halaamaan kadulla: "Sellainen hetki, ettei aikaisemmin koskaan"

Koripallomaajoukkueen kokenein pelaaja on jo viiden vuoden ajan parantanut suoritustaan mielikuvaharjoittelun avulla.

Suomen miesten koripallomaajoukkue
Susijengin kokenein pelaaja Tuukka Kotti tajusi fani-ilmiön nousun, kun tuntematon tuli halaamaan kadulla
Susijengin kokenein pelaaja Tuukka Kotti tajusi fani-ilmiön nousun, kun tuntematon tuli halaamaan kadulla

Suomen koripallomaajoukkueen fanikulttuurin nousu alkoi 2010-luvun alkuvuosina. Maajoukkueen pitkäaikaisin pelaaja, jo vuodesta 2000 Susijengissä pelannut Tuukka Kotti on ollut aitiopaikalla seuraamassa kehitystä. Kotin mukaan eräänlainen käännepiste oli EM-kisat Sloveniassa vuonna 2013.

Suomi pelasi Koperin rannikkokaupungissa, ja paikan päälle tuli Suomesta kolmisen tuhatta fania kannustamaan joukkuetta. Jälkeenpäin on puhuttu "Koperin ihmeestä".

– Silloin minä itse huomasin, että nyt on jotain tapahtunut. Me asuimme sinä kesänä vaimon kanssa Pasilassa. Seuraavana päivänä, kun olin tullut kisoista kävelin kadulla. Sellainen vanhempi nainen käveli vastaan ja kysyi minulta, että pelasinko Susijengissä. Minä myönsin ja hän kysyi, että saako halata. Minä sanoin, että tottakai! Sellainen hetki, ettei aikaisemmin koskaan. Että tunnistetaan ja noteerataan.

Vielä huomioimista ja fanien kannustustakin suurempi ilo Tuukka Kotille on ollut se, mitä Susijengin menestyminen on saanut aikaan lajin suosiolle, ja miten se on näkynyt pelin harrastajien määrässä.

– Juuri tämä palaute, jota EM-kisojen jälkeen tuli, että uusia harrastajia koriksen pariin on tullut tosi paljon. Se on se palkitsevin juttu.

Mielikuvaharjoittelulla parempaa pelaamista

Tuukka Kotti kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa löytäneensä viitisen vuotta sitten mielikuvaharjoittelun osaksi peleihin valmistautumista. Kotin mukaan se kehittänyt paljon häntä pelaajana.

– Yritän varsinkin ennen pelejä käydä läpi mielessä eri tilanteita. Silloin olen valmiimpi kaikkiin skenaarioihin, mitä tapahtuu. Se on auttanut minua paljon myös heittämisessä. Kun näet mielessäsi paljon onnistumisia, niin onnistut myös paremmin, koska et mieti epäonnistumista niin paljon.

Mielikuvaharjoittelulla voi myös päästä helpommin yli epäonnistuneista peleistä.

– Huonot jutut pyrin käymään läpi niin, että mietin mielessäni miten sen olisi pitänyt mennä. Sen jälkeen sen pystyy laittamaan sivuun.

Lapsiperhearki apuna mielenhallinnassa

Kolmevuotiaan ja viisikuukautisen lapsen isä Tuukka Kotti on havainnut, että myös perhe-elämä antaa hyvän harjoittelumahdollisuuden mielen hallintaan ja varsinkin keskittymiseen.

– Paras harjoittelutapa on olla lasten kanssa. Se on aika helppoa vanhemmille, että kokeilee pystyykö olemaan läsnä lasten kanssa. Että ei ajattele mitään muuta sillä hetkellä kun on lasten kanssa. Sillon oppii myös tarkkailemaan mieltään – ja saa itsensä kiinni, jos ajattelee jotain muuta asiaa, tai on jossain ihan muualla koko ajan.

Katso Tuukka Kotin koko haastattelu Yle Areenasta: