Meri-Lapissa on ensiaputaitoisista vapaaehtoisista huutava pula

SPR:n järjestämillä ensiapukursseilla riittää väkeä, mutta vapaahtoistoimintaan sitoumiseen ei tahdo enää löytyä kiinnostusta.

Kemi-Tornion seutukunta
Paineluelvytystä.
Heikki Haapalainen / Yle

Tornion SPR:n Tornion osaston ensiapuryhmässä on mukana vain kourallinen aktiivisia vapaaehtoisia. 40 vuotta toiminnassa mukana ollut Marketta Ollonen sanoo vapaaehtoisten niukan määrän jo määrittelevän sitä, mihin tapahtumiin osasto voi osallistua.

– Isompiin tapahtumiiin on vaikea saada riitävää määrää tekijöitä. Kun me ei voida tarjoutua päivystäjäksi, niin se tarkoittaa sitä, että myöskään osasto ei saa tuloja.

Kun me ei voida tarjoutua päivystäjäksi, niin se tarkoittaa sitä, että myöskään osasto ei saa tuloja.

Marketta Ollonen

Ollonen muistelee, että SPR:lla oli vielä 90-luvulla Meri-Lapissa useita toimivia ensiapuryhmiä, joissa aktiivisia toimijoita oli puolensataa.

– Kemissä ei ole ensiapuryhmää enää lainkaan, Keminmaan osasto on puolestaan keskittynyt ystävätoimintaan. Meillä Torniossa on aktiivisia vapaaehtoisia kahdeksan ja se on liian vähäinen määrä, Ollonen toteaa.

Nuorten toivotaan lähtevän toimintaan mukaan

Tornion osastosta kerrotaan, että väkeä käy ensiapukursseilla, mutta kiinnostusta vapaaehtoistoimintaan ei tahdo löytyä. Tarvittaessa osasto on saanut päivystysapua muilta alueen vapaahtoisjärjestöiltä, kuten meripelastuseuralta ja VPK:lta.

Saamme tarvittaessa koulutettua pikaisellakin aikataululla päivystäjiä, kunhan heillä on toinen ensiapukoulutuksista käytynä.

Marketta Ollonen

Torniossa on viime syksystä alkaen annettu elvytyskoulutusta yläkoulun yhdeksäsluokkalaisille. Marketta Ollonen toivoo, että nämä nuoret innostuisivat lähtemään myöhemmässä vaiheessa toimintaan mukaan.

– Saamme tarvittaessa koulutettua pikaisellakin aikataululla päivystäjiä, kunhan heillä on toinen ensiapukoulutuksista käytynä.

Ollosen mukaan isommissa kaupungeissa tilanne on täysin toinen. Ihmiset ovat aktviisesti vapaaehtoistoiminnassa mukana, sillä päivystäessä pääsee samalla osallistumaan esimerkiksi johonkin isoon konserttiin tai tapahtumaan.