Jumalanpilkasta kuolemantuomion Pakistanissa saanut kristitty nainen on päässyt turvaan

Asia Bibi perheineen on joutunut piileskelemään ääri-islamilaisia vainoajiaan, vaikka oikeus antoi lopulta vapauttavan tuomion.

Pakistan
Asia Bibi
Bibin perheen välittämä ja päiväämätön kuva Asia Bibistä.Asia Bibin kotialbumi

Kuolemantuomion jumalanpilkasta saanut ja sittemmin vapautettu Asia Bibi on päässyt poistumaan Pakistanista. Vapauttamisesta huolimatta kristityn Bibin henki on ollut vaarassa ja hän on joutunut perheineen piileskelemään vainoajiltaan.

Nyt Bibin asianajaja Saif Ul Malook kertoo uutistoimisto Reutersille, että Bibi on lähtenyt Kanadaan. Myös pakistanilaiset tv-kanavat kertovat Bibin poistuneen maasta.

Asia Bibi ehti odottaa teloitusta kahdeksan vuotta ennen kuin oikeus kumosi väärin perustein annetun tuomion. Tästä huolimatta ääri-islamilaiset ovat vaatineet vapauttamisen kumoamista ja Bibin surmaamista.

Tapaus sai alkunsa vuonna 2009, kun joukko musliminaisia kielsi kristittyä Bibiä koskemasta heidän veteensä. Naiset väittivät Bibin loukanneen riidan aikana profeetta Muhammedia. Bibi on kiistänyt väitteen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP