Poliisi: Kuopiossa liikkunut susi oli pakko ampua, koska se ei pelännyt ihmisiä – "Se olisi voinut säikähtää jotain ja hyökätä"

Suden tappamisesta on käyty vilkasta keskustelua esimerkiksi Facebookissa, missä poliisin toimintaa on myös kritisoitu.

susi
Kuopion asuinaluiden läheisyydessä liikkunut susi.
Itä-Suomen poliisi

Poliisi joutui tiistai-iltana ampumaan Kuopiossa kaupunkialueella liikkuneen suden, koska se käyttäytyi erittäin poikkeavasti.

Kuopion pohjoispuolella lähes vuorokauden ajan alkuviikosta liikkunut susi ei välittänyt ihmisten läsnäolosta ja päästi ohikulkijoita hyvin lähelle.

Suden käytös oli Itä-Suomen poliisin ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan hyvin erikoista ja syy ampumiselle.

– Se ei ollut lainkaan niin kuin villieläin eli arka ja pelokas. Susi päästi ihmisiä useita kertoja ihan muutaman metrin päähän. Villieläin ei käyttäydy näin normaalisti, kuvailee Pohjolainen suden tappamiseen päätynyttä tilannetta.

Nukutus ei ollut vaihtoehto

Suden tappamisesta on käyty vilkasta keskustelua esimerkiksi Facebookissa, missä poliisin toimintaa on myös kritisoitu. Osa kommentoijista on kysynyt, miksi poliisi ei voinut odottaa, olisiko susi poistunut itse yön aikana.

Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan sudella olisi ollut lähes vuorokausi aikaa poistua tiiviisti rakennetulta alueelta, missä asuu ja liikkuu tuhansia ihmisiä. Karkotuskeinoja ei kuitenkaan ollut.

– Emme voineet jättää suurpetoa pyörimään tuollaiselle alueelle. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, korostaa Pohjolainen.

Poliisin toiminta perustui lakiin ja ohjeisiin. Susi ajautui ympäristöön, joka ei ollut sen elinaluetta eikä kuulu eläimen vaellusreitteihin. Riski ihmisen kanssa tapahtuvaan konfliktiin oli olemassa.

– Se olisi voinut säikähtää jotain tilannetta ja hyökätä vaikkapa pyöräilijän kimppuun ja seuraukset olisivat olleet vakavat.

Pohjolainen muistuttaa, että alueella liikkui myöhään illalla sekä aikuisia että lapsia. Lopetuspaikka oli omakotitalon piha, jonne susi päätyi muu muassa liikkumalla kevyen liikenteen väylillä.

Nukutus ja eläimen kuljettaminen muualle ei myöskään ole vaihtoehto.

Samanlaista keskustelua käytiin Pohjolaisen mukaan myös viime syksynä, kun susi liikkui Siilinjärven taajama-alueella kolme vuorokautta.

Tuolloin myös Luonnonvarakeskuksen tutkimusjohtaja Ilpo Kojola totesi poliisille, että suden nukuttaminen ei ole mahdollista.

– Olisi vaikeaa saada sellainen ihminen, joka sen pystyisi tekemään. Semmoisessa tilanteessa ei myöskään saada varmuutta, etteikö eläin palaisi asutuksen keskelle, perustelee Pohjolainen.

Suden epäilleen tulleen Kurkimäestä

Poliisi epäilee, että susi on päätynyt Puijon alueelle Etelä-Kuopion suunnalta 6.–7. toukokuuta välisenä yönä. Samannäköisestä sudesta on havainto Kurkimäestä maanantailta yksityisestä riistakamerasta.

– Todennäköisesti kyse on samasta eläimestä, toteaa Pohjolainen.

Tiistai-iltana tapettu susi oli nuori ja terve urossusi, joka vaikuttaa olleen normaalissa ravitsemustilassa. Päällepäin siinä ei ole ollut mitään poikkeavaa.

Susi on jo lähetetty Ouluun Ruokaviraston eli entisen Eviran tutkittavaksi.