Leea Mattila valmistuu musiikkikoulusta vuosia etuajassa – katso, kuinka hämmästyttävästi 9-vuotias soittaa

Lahjakas nuori viulisti treenaa kuin kilpaurheilija. Ennen tärkeää kilpailua kunto ja kappale hiotaan huippuunsa.

viulistit
Leea Mattila

– Juuri tuota minä tarkoitin, viulunsoiton opettaja Niina Tuunainen huudahtaa, kun Leea Mattila, 9, soittaa kohtaa kappaleesta, jossa on paljon spiccattoja eli jousen pitää hypähdellä sävelten välillä.

Opettaja on puhunut oppilaalleen soiton suunnasta ja toisella yrittämällä Mattila käsittelee jousta täsmälleen niin kuin opettaja toivoo.

Kolmasluokkalainen Leea Mattila ei soita enää mitään lastenlauluja tai harjoituskappaleita, vaan Mozartin kolmatta konserttoa. Sama kappale oli huhtikuussa yhtenä pääsykoekappaleista, kun Jyväskylä Sinfonia valitsi uutta ykkösviulistia.

Uuraisilla asuva Leea Mattila harjoittelee Saksassa pidettävää kansainvälistä, saksalaisen säveltäjän, viulistin ja kapellimestarin Louis Spohrin nimikkokilpailua varten. Jos hän suoriutuu jatkoon kesäkuun videokarsinnoista, hän soittaa alle 14-vuotiaiden sarjassa. Vanhimmat kilpakumppanit voivat siis olla lähes viisi vuotta Leeaa vanhempia – saman verran mitä hän on tähän mennessä ehtinyt soittaa viulua.

Musiikkia ymmärtämättömälle nuoren soittajan lahjakkuutta avaa esimerkiksi se, että hän niiaa tänä keväänä musiikkikoulun päättötodistuksen. Se saadaan tavallisesti peruskoulun loppuun mennessä. Soitossa hän tosin läpäisi tason jo viime vuonna, mutta teoriakokeeseen hän osallistui tänä keväänä.

Leea Mattila harjoittelee opettajansa Niina Tuunaisen johdolla. Pianon takana säestämässä Leean äiti Kazuyo Ueno-Mattila.
Niina Tuunainen pitää viikoittain Leea Mattilalle soittotunnin tai kaksi. Äiti Kazuyo Ueno-Mattila säestää.Jarkko Riikonen / Yle

Kokeessa Mattilan piti esimerkiksi tunnistaa, mitä musiikin aikakautta Mozartin Taikahuilu-oopperan aaria Yön kuningatar tai Chopinin Vallankumous-etydi edustavat ja tietää, mikä on dekafoni.

Tyttöä naurattaa, kun hän kertoo, että hän sai kokeesta kaikki oikein, vaikka oli porukan pienin.

Mutta päättötodistuksesta ei ehditä juuri nyt nauttia. Kesäkuun videokarsintaa varten on opeteltavana vielä viisi vaikeaa kappaletta.

Tuskin huomattava ero

"Tule sinne enemmän jousen kantaan, muuten spiccato ei toimi.

Älä kiirehdi!

Nyt kepeästi!

Älä paahda liikaa!

Muista tasainen jousenvauhti, ettei tule nykäisyä."

Lukemattomista keskeytyksistä huolimatta Leea Mattilasta ei näe pienintäkään merkkiä hermostumisesta tai väsymisestä. Yksityiskohtien hiominen on hänelle jo tuttua, sillä alkuvuoden hän harjoitteli Bachin A-mollin konserton ensimmäistä osaa Tallinnassa huhtikuussa pidettyä kilpailua varten. Ja se on nuoren viulistin mielestä myös sitä, millä tullaan hyväksi soittajaksi: harjoitellaan pieniä yksityiskohtia paljon.

Leea Mattila soittaa.
Leea Mattila soittaa vanhaa, ranskalaista viulua.Jarkko Riikonen / Yle

Oikean soinnin löytäminen on viulunsoittajalle vaikeaa, koska otelaudalla ei ole mitään merkkejä, mihin sormi pitää laittaa. Tuunainen kertoo, että jo millimetrin murto-osan heitto vaikuttaa äänen laatuun ja puhtauteen. Eikä viulistilla ole muuta välinettä tarkkailla äänen puhtautta kuin omat korvat.

– Pitää olla poikkeuksellisen hyvä korva, että pystyy kuulemaan pienenpienet erot. Tavallinen kuulija ei välttämättä huomaa, jos ääneen tulee nykäisy tai turhia aksentteja. Tarkkakorvaista ne voivat häiritä, mutta hänkään ei ehkä osaa erotella, mikä on pielessä, Tuunainen kuvailee.

Konsertto on Mattilalle mieluista soitettavaa, sillä hänen "lempityyppinsä" eli säveltäjät ovat Mozart, Bach, Teleman ja Vitali.

– Tykkään Mozartista, koska siinä vähän niin kuin leikitään koko ajan.

Mutta toki hän nauttii musiikista muutenkin kuin vain soittamalla. Kun hän täppää puhelimensa musiikkipalvelun päälle, hän kuuntelee mieluiten lempiartistejaan Michael Jacksonia ja Conchitaa.

Kun Mattilalta kysyy, mikä hänestä tulee isona, tyttö heläyttää: kuuluisa – ja nauraa päälle.

Tällä hetkellä hänen toiveammattinsa on viulisti. Tai japanin kielen opettaja. Hänen japaninkielinen nimensä on Ayano, perheen kesken Aippi.

Laulua ennen puhetta

Kun soitossa pidetään tauko, Leea Mattila esittelee muutama päivä aikaisemmin saamiaan korvalävistyksiä. Korvakorut olivat pitkään haaveena ja vanhemmat lupasivat ne palkinnoksi, kun hän voitti huhtikuussa Tallinnassa oman sarjansa Young Musician -kilpailussa (siirryt toiseen palveluun). Lisäksi hän sai palkinnon parhaasta taiturikappaleesta.

Leea Mattilan diplomit
Leea Mattila sai Tallinnan kilpailusta kaksi diplomia ja taulun.Jarkko Riikonen / Yle

Mattilasta soittamisessa parasta on esiintyminen. Hän on kilpailukokemuksesta innoissaan, sillä finaalissa hän sai soittaa oikean kamariorkesterin kanssa.

– Tuomariston tyyppejä tuli sanomaan, että soitin hienosti. Niina on luvannut monesti, että pääsen vielä soittamaan sinfoniaorkesterin kanssa.

Palkinnoksi ahkerasta harjoittelusta ja menestyksestä Mattila ottaisi mielellään myös Barbie-nukkeja. Hänestä ne ovat hienoja ja niitä on kiva katsella, mutta ei välttämättä enää leikkiä.

Vapaahetkinään hän ihailee nukkejaan ja touhuilee sisarustensa Leon, 13, ja Ainon, 6, kanssa. Yksi lempipaikkoja talven jälkeen on trampoliini, jossa voi tehdä vaikka mitä. Kunhan on varovainen, etteivät soittajalle tärkeät sormet saa vammoja.

Aino ja Leea Mattila liukumäessä.
Yhteiset ulkoleikit ovat Mattilan sisarusten, Ainon ja Leean, mieleen.Jarkko Riikonen / Yle

Myös viulunsoiton opettaja muistuttaa jatkuvasti siitä, että etenkin lapsisoittajan elämässä pitää olla muutakin kuin musiikkiharrastus, ettei soittamisesta tule pakkopullaa.

– Viulu on harvinaisen epäergonominen soitin. Tärkeää on, että lapsi liikkuu monipuolisesti, viettää aikaa kavereiden kanssa ja leikkii. Nauttii kaikesta muustakin mukavasta, mitä elämässä on, Niina Tuunainen sanoo.

Leea Mattila osoitti musikaalisuutta jo vauvana. Japanilaiset isovanhemmat kuuntelivat haltioituneina Skypen ääressä lastenlastaan ja yrittivät hätistää tytärtään, Leean äitiä, kauemmas häiritsemästä. Heistä oli ihmeellistä, että vauva oli alkanut laulaa jo ennen kuin hän oppi puhumaan.

Kirkon kauneimmissa joululauluissa 4-vuotias Mattila ihastui urkuihin niin, ettei äiti voinut tilaisuuden loputtua muuta kuin kiivetä parvelle kanttorin luokse. Tutustumisen päätteeksi tyttö sai kokeilla urkujen ääntä.

Silmiinpistävä musikaalisuus

Jo ennen kirkon urkuihin ihastumista Leea Mattila oli aloittanut viulutunnit. Toisen lukukauden jälkeen vanhemmat palkkasivat tyttärelleen kesäopettajaksi Jyväskylä Sinfonian ykkösviulistin ja Ala-Keiteleen musiikkiopiston viulunsoiton opettaja Niina Tuunaisen, joka sitten syksyllä jatkoi opettajana.

Kesäopettaja tarvittiin, koska Leean vanhemmat pitävät musiikkiopiston 2,5 kuukauden taukoa liian pitkänä. Myös koulun kesäloma on äidistä, Kazuyo Ueno-Mattilasta, 43, käsittämätön.

– Yli kaksi kuukautta, eikä silloin tehdä mitään, hän pyörittelee päätään.

Leea ja äitinsä Kazuyo Ueno-Mattila.
Fritz Kreislerin Preludium ang Allegro on vasta harjoitteluvaiheessa - vaikka tavalliseen korvaan se ei juuri kuulosta siltä.

– Japanissa minulla oli kesälomaa vain kuukausi ja sinä aikanakin koulussa piti käydä vähintään pari kertaa tekemässä jotain opintoihin liittyvää.

Isä Heikki Mattila, 51, muistuttaa, että Japanissa lahjakkaiden lasten välinen kilpailu on ihan toista kuin Suomessa. Maat ovat pinta-alaltaan lähes yhtä suuria, mutta Japanissa asuu yli 126 miljoonaa ihmistä, Suomessa 5,5 miljoonaa.

Myös tulevana kesänä Tuunainen opettaa molempia Mattilan tyttöjä.

Tuunainen huomasi eskari-ikäisen Leea Mattilan harvinaisen lahjakkuuden välittömästi. Jo pelkästään ote, jolla hän viulua soitti, oli aivan omaa luokkaansa. Opettajan lähes häikäisi myös tytön omaksumiskyky: hän oppi niin nopeasti, että lyhyessä ajassa he ehtivät käydä aivan valtavan määrän pikkukappaleita läpi. Tahtia voisi verrata kouluelämään: Leea eteni vuodessa yhden sijasta kolme luokkaa.

Iästään huolimatta Mattila harjoitteli hyvin tunnollisesti. Silmiinpistävää oli silti hänen synnynnäinen musikaalisuutensa.

– Sellaista ääntä ei hänen ikäisensä saa viulusta irti valtavalla harjoittelullakaan, ellei ole luontaista lahjakkuutta. Totta kai aina oppilaan kanssa lähdetään liikkeelle siitä, että soittaminen on mukava harrastus. Nopeasti kävi ilmi, että oikeasti vain taivas on rajana, jos vain Leea itse niin haluaa.

Lähes hämmentävää opettajasta on myös Mattilan kyky ymmärtää musiikkia. On harvinaista, että hänen ikäisensä pystyy ilmaisemaan soitolla tunnetiloja.

Leea Mattilan nuotteja.
Lukemattomien yksityiskohtien muistamiseksi nuotit ovat täynnä merkintöjä.Jarkko Riikonen / Yle

Ainoa asia missä soittajan ikä on näkynyt, on nuottien luku: siitä Mattila ei oikein tykkää. Uutta kappaletta harjoiteltaessa aikaa on mennyt nuotteihin tutustumiseen. Mutta siinäkin hän on opettajan mielestä kehittynyt.

Opettajalle yhteinen matka huippulahjakkaan oppilaan kanssa on ollut jo tähän mennessä opettavaista ja varsinainen tutkimusmatka.

Äiti aina mukana

Kotona Mattila harjoittelee ulkorakennuksen valoisassa huoneessa. Alun perin isä Mattila rakensi tilan appivanhempien vierailuja varten, mutta tähän mennessä he ovat piipahtaneet vain, kun perheeseen on syntynyt uusi vauva. Koska on Skype, isovanhemmat ovat tiivis osa perheen elämää ilman vierailujakin.

Kouluviikolla Leea Mattila usein aloittaa harjoittelun yksin heti läksyjen ja välipalan jälkeen. Pianistiäiti liittyy seuraan säestäjäksi heti, kun ehtii.

Kazuyo Ueno-Mattila muistuttaa tytärtään lähes jokaisen harjoituskerran aluksi: "Älä ajattele minua äitinä."

Leea Mattila soittaa viulua.
Leea Mattila itse sanoo vaikeimmaksi soittamisessa sormien asentoa. Otelaudalla ei ole mitään merkintöjä.Jarkko Riikonen / Yle

Tytär hymyilee ilkikurisesti, kun hän miettii, tykkääkö hän harjoitella enemmän yksin vai äidin kanssa.

– Yksin. Äiti on niin tiukka, hän sanoo ja virnistää äidilleen.

Leea Mattila harjoittelee paljon: 3–4 tuntia arkisin, 4–5 tuntia viikonloppuisin. Koko aikaa viulu ei ole kädessä, vaan äiti myös ohjaa musiikillisessa ilmaisussa: välillä lauletaan ja tanssitaan. 45 minuutin soittotunteja on viikossa yksi tai kaksi. Vanhemmat epäilevät, että ajankäytöllisesti se ei hirveästi poikkea esimerkiksi kilpaurheilua harrastavan lapsen viikko-ohjelmasta.

Soittoharjoitukset etenevät aina samalla, äidin lapsuuden piano-opettajan vaalimalla tavalla: ensin aamupala, johon kuuluvat asteikot, sitten etydit ja lopuksi herkku eli kappaleet. Asteikoilla soittoon haetaan kaunista ääntä, harjoitellaan sormituksia ja koordinaatiota. Ne toimivat ikään kuin lämmittelynä. Etydit puolestaan opettavat yksittäisiä, viuluteknisiä asioista, kuten hyppivää jousta tai kaksoisääniä, joita sitten kappaleissa yhdistellään.

Äiti käyttää tunteja päivittäin pelkästään lasten soittoharrastuksessa tukemiseen ja auttamiseen. Hän on aina mukana soittotunneilla ja tekee tarkat muistiinpanot asioista, joista opettaja huomauttaa.

– Tytöillä on jo niin hyviä kappaleita, että niitä on tosi kiva säestää. Tämä on minulle ilo.

Japanilaista tunnollisuutta

Työnteon kulttuuri on perheessä vahva. Kazuyo Ueno-Mattila herää arkiaamuisin viideltä. Muun perheen hän pyrkii samaan hereille puoli kuudelta. Joskus lapset yrittävät kääntää kylkeä, mutta äiti ei luovuta.

– Minulla on monia konsteja. Kutitan tai laulan.

Syynä aikaisiin aamuherätyksiin on se, että äiti pitää tärkeänä saada lapsilleen kunnollinen japaninkielen taito. Tunnit ennen kouluun lähtöä käytetään kielen ja musiikin teorian opiskeluun. Teoriaopintojen sijasta 6-vuotias Aino harjoittelee viulunsoittoa.

Perheen isä tekee sillä aikaa aamupalan valmiiksi ja kyyditsee sitten lapset kouluun. Sen jälkeen alkaa äidin oma harjoitteluaika: hän on pitänyt kaikki vuodet taitoaan yllä soittamalla sillä aikaa, kun lapset eivät ole kotona.

Nuori viulisti Leea Mattila
Leea Mattilalla on lapselle harvinainen kyky välittää soittamalla tunnetiloja.Jarkko Riikonen / Yle

Kazuyo Ueno-Mattila aloitti itse pianotunnit 4-vuotiaana. Kaksilapsinen perhe asui Hirakata cityssä, Japanin Osakassa, 10-kerroksisessa talossa. Hän naurahtaa, kun hän kertoo, että ensimmäinen opettaja ei ollut niin tiukka. Sitä sen sijaan oli toinen opettaja, joka päätti, että tästä tytöstä tehdään muusikko.

Erityisesti Kazuyo Ueno-Mattilan äiti oli tarkka siitä, että läksyt tehtiin huolellisesti ja soittamista harjoiteltiin tunnollisesti. Siksi tytär harjoitteli joka päivä soittamista vähintään kaksi tuntia päivässä, iltaviidestä iltaseitsemään eli ruokaan asti. Jos hän ei ollut viideltä pianon ääressä, äiti huusi kerrostalon parvekkeelta ulkona leikkivän tytön harjoituksiin.

Aina se ei tuntunut kivalta. Leikkien jääminen kesken harmitti. Ueno-Mattila kuitenkin tykkäsi soittamisesta ja pärjäsi hyvin kilpailuissakin.

– Nyt ajattelen, että oli ehkä ihan hyvä, että minulla oli sellainen opettaja. Japanissa on ihan normaalia, että joka päivä opiskellaan ahkerasti.

Ueno-Mattila myöntää, että hän on tiukka soitonopettaja omille tyttärilleen, mutta hän sanoo haluavansa lasten parasta. Myös Heikki Mattila korostaa, että on liian iso vastuu lapselle harjoitella soittoläksyt yksin.

Musiikki on Mattiloilla koko perhettä yhdistävä tekijä. Se toi aikoinaan myös vanhemmat yhteen.

Elämä on valintoja

Ilmankostutin puskee kevyttä höyryä Mattiloiden soittotilassa. Laite on välttämätön: se pitää ilmankosteuden ihanteellisessa 50 prosentissa. Huhtikuun aurinkoisina päivinä Ueno-Mattila sammutti koneen ja soitti ulko-ovi auki. Kosteus putosi 20 prosenttiin.

– Piti kiireesti laittaa se uudestaan päälle, etteivät flyygelin kielet katkea, hän kertoo ennen kuin hän istahtaa flyygelin ääreen säestäjäksi.

Ueno-Mattila toi pianon vuonna 2005 Saksasta, jossa hän opiskeli viisi vuotta. Ennen Saksan vuosia hän oli ollut Suomessa useilla kesäkursseilla ja tutustunut toiseen nuoreen pianistiin Eeva Mattilaan, hänen kitaraa soittavaan veljeensä Heikkiin ja koko lopulta koko musikaaliseen Mattilan perheeseen.

Kazuyo Ueno-Mattila
Kazuyo Ueno-Mattila nauttii tyttärien säestämisestä, koska he ovat edistyneet jo niin pitkälle, että äiti pääsee käyttämään ammattitaitoaan.Jarkko Riikonen / Yle

Kun yliopisto Japanissa loppui, Ueno-Mattila muutti vuonna 1998 pysyvästi Suomeen ja meni opiskelemaan pianonsoittoa konservatorioon, nykyiseen ammattikorkeakouluun. Heikki Mattilan isä oli siihen aikaan nuorten soittajien mesenaatti: hän tarjosi Jyväskylän keskustassa omistamansa asunnon nuorten pianistien käyttöön edullisesti, ja sinne myös Ueno-Mattila pääsi asumaan. Soittajat myös vierailivat usein Uuraisten Kangashäkissä sijaitsevassa Mattilan talossa.

Heikki Mattila paitsi kuunteli opiskelijoiden musisointia mielellään, myös kuskasi autollaan. Katseet Kazuyo Uenon kanssa kohtasivat taustapeilissä. Ehti kuitenkin kulua pari vuotta, ennen kuin kiinnostus kypsyi seurusteluksi.

Ueno-Mattilan Saksan vuosien aikana pari vihittiin ja juuri kun hän palasi Suomeen, syntyi esikoispoika Leo.

Vaikka perheen perustamisen jälkeen Ueno-Mattila on pitänyt huolta ammattitaidostaan, hän on silti tehnyt tietoisen valinnan siitä, johon hän keskittyy täysipainoisesti. Se on perhe.

– En voi tehdä kaikkea, hän sanoo ja kohauttaa olkapäitään.

Ueno-Mattilalla riittää soittoharjoittelussa valvomista, sillä Leean eskari-ikäinen Aino-sisko suoritti jo perustaso 2:n viulussa – yleensä hänen iässään vasta aloitellaan soittamista. Viulutunneille hän meni samanikäisenä kuin isosiskonsa.

– Kaikkien ei pidä edes tavoitella tällaista tahtia. Vähän hitaamminkin ehtii oikein hyvin kehittyä huippusoittajaksi, Tuunainen muistuttaa.

Riittävästi, mutta ei liikaa

Vaikka Leea Mattila on enemmän kuin mieluinen oppilas Tuunaiselle, opettajalle on ollut tärkeä kannustaa soittajaa avaamaan uusia ovia. Mattila pääsi 8-vuotiaana viuluakatemiaan, jossa alaikäraja on 10.

Helsingin konservatorion viulunsoiton lehtori Janne Malmivaara ja Karlsruhen musiikkikorkeakoulun professori Elina Vähälä perustivat vuonna 2009 Suomen Kulttuurirahaston viisivuotisen apurahan turvin viuluakatemian, jonka tarkoituksena on tarjota viisi kertaa vuodessa kurssimuotoista opetusta lahjakkaille nuorille soittajille.

Akatemia saa käyttää ilmaiseksi Porvoonseudun musiikkiopiston tiloja, mutta opetuksesta viulistit joutuvat maksamaan, koska akatemia ei ole saanut ulkopuolista rahoitusta. Mattilan lisäksi akatemiassa on kymmenen soittajaa.

Leea Mattila
Alkukesästä Leea Mattila on viuluakatemian konsertissa yhtenä solistina.Jarkko Riikonen / Yle

Myös Malmivaaran mielestä Mattila on poikkeuksellisen hyvä, koska on hän luontaisesti musikaalinen, mutta myös erittäin ahkera harjoittelija. Opettaja muistuttaa, että huipulle pääseminen vaatii hirveästi ponnistelua jo nuorena.

Mutta koska Mattila on niin nuori, kouluttamisessa on oltava kieli keskellä suuta: on annettava riittävän vaikeita tehtäviä, mutta toisaalta syventyä rauhassa perustekniikan rakentamiseen.

– Kun lahjakkaalta nuorelta vaaditaan ja odotetaan työntekoa, hän oppii itsekin siitä nauttimaan. Kun näkee vaivaa ja saa tuloksia, se koukuttaa. Mutta soittamisen pitää tapahtua omaehtoisesti, siihen pitää olla palo, koska soitto peilaa sielunelämää, Malmivaara sanoo.

Malmivaaran mukaan loppuun palaminen estetään, että hän saa muuten elää mahdollisimman normaalia lapsen elämää.

Kazuyo Ueno-Mattila ja Lee Mattila
Kotirannassa, äiti ja tytär.Jarkko Riikonen / Yle

Leea Mattila aloittaa syksyllä Porvoossa opistotason opinnot. Vanhemmille se tietää ainakin runsasta autoilua: Kangashäkistä on Porvooseen matkaa noin 285 kilometriä. Opettaja Malmivaara tosin suunnittelee, että osa opetuksesta voitaisiin järjestää etänä web-kameran avulla.

Sitä ennen Leea Mattila pääsee soittamaan tarkasti harjoittelemansa Mozartin kolmoskonserton muun muassa viuluakatemian opettajista koostuvan sinfonietan solistina Taidetehtaalla Porvoossa.

Kun Ueno-Mattila tulee pois pianon takaa, viulu on laitettu laatikkoon ja teetä kaadettu kuppeihin, tytär kapuaa äidin syliin. Äiti supattaa hellästi japaniksi jotain lapsen korvaan.

Leveä hymy leviää tytön kasvoille.

Lue myös:

Lumikki Heikkilä, 5, on viulunsoiton ihmelapsi: "Lahjakkuutta on monen tasoista, mutta mitään tämän kaltaista en ole ennen kohdannut"