"Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa" – kolme naista kertoo, miltä lapsettomuus tuntuu kolmekymppisenä, keski-ikäisenä ja eläkeiässä

Joka viides nainen ei saa tai halua lapsia. Lapsettomuus kulkee mukana läpi elämän.

lapsettomuus
Kuopiolainen Mari Reponen on vapaaehtoisesti lapseton
Kuopiolainen Mari Reponen on vapaaehtoisesti lapseton. Hänestä tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.Toni Pitkänen / Yle

Naisista joka viides ja miehistä joka neljäs jää lapsettomaksi. Erityisesti naiselta kysytään lapsista iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Kolme eri ikäistä naista kertoo lapsettomuutensa tarinan.

Mari Reponen, 28: “Parisuhde päättyi, koska mies halusi lapsia ja minä en”

En halua lapsia nyt tai tulevaisuudessa. On vaikea nähdä sellaista tilannetta, että mieleni muuttuisi.

Elän tällä hetkellä yksin. Edellisessä suhteessani lapsista tuli kynnyskysymys. Entinen kumppanini on kahden kouluikäisen lapsen isä, ja hän olisi toivonut vielä lisää lapsia. Lopulta päädyimme sen takia eroon.

Kumppanin lapset eivät olleet parisuhteessamme mukana. Kerran tapasin hänen vanhemman lapsensa, kun olimme kylässä anopin luona. Istuimme sohvalla vierekkäin, mutta lapsi oli niin ujo, että emme oikein päässeet juttuun.

Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa tai muita vastaavia tunteita. Lapset ovat minulle kanssaihmisiä siinä missä muutkin, mutta itse haluan elää toisenlaista elämää. Tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.

Kuopiolainen Mari Reponen on vapaaehtoisesti lapseton
Mari Reposen mukaan vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Toni Pitkänen / Yle

Opiskelen parhaillaan uutta ammattia eikä minulla ole kiirettä vakiintua tai sitoutua mihinkään. Tulevaisuudessa haluan edetä uralla, matkustella ja harrastaa. Ja kun sanon näin, tiedän, että kommenttikenttä täyttyy vihasta: “Kuinka itsekästä”, monet sanovat. Onneksi vain harva tulee sanomaan sellaista päin naamaa.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Asiaa ei tarvitse paisutella. Kyse on yhdestä elämänvalinnasta ja ihmisyyteen kuuluu ymmärtää erilaisia valintoja.

Hyvä ystäväni sai lapsen vasta hedelmöityshoitojen kautta. Tuntui pahalta seurata vierestä, kuinka vaikea asia lapsettomuus hänelle oli. Lapsi ei ole juurikaan vaikuttanut ystävyyteemme. On ymmärrettävää, että ystävälläni ei ole yhtä paljon aikaa näkemiseen kuin ennen. Lapsesta ei ole tullut minulle erityisen läheinen. Hän on yksi jäsen perheessä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä.

Minun on joskus vaikea olla lasten kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen. Jos lapsi riehuu, en osaa suhtautua häneen. Olen asiakaspalvelutyössä. huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät joskus.

Kaikki läheiseni ovat suhtautuneet vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni hyvin. Olen läheinen äitini kanssa ja puhumme kaikista asioista. Hänelle on ok, vaikka hänestä ei koskaan tulisi mummia.

Minä en kaipaa itselleni huollettavia. Olen hyvä kuuntelija ja mieluummin avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Iiristiina Varilo, 48: “Lapsettomuus on suru, mutta en ole halunnut jäädä siihen kiinni”

 Iiristiina Varilo Joensuu
"Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti", toteaa Iiristiina Varilo.Kuva: Miska Photography

Elämä on vain mennyt niin, etten ole saanut lapsia. Nuorena ajattelin, etten halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Kun kohtasin ex-mieheni 34-vuotiaana, koin ensimmäisen kerran elämässäni tunteen, että haluan äidiksi.

Työ ja uran luominen meni kuitenkin pitkään edelle ja päätimme perustaa perheen vasta, kun olin jo täyttänyt neljäkymmentä. Silloin esimerkiksi tupakkalakko onnistui tuosta vain, vaikka olin tupakoinut lähes koko aikuisikäni. Motivaatio oli niin kova.

Avioliittomme oli jo alkanut rakoilla ennen perheenperustamispäätöstä ja päädyimme eroon. Toisistamme irti päästäminen kesti kuitenkin lähes vuoden. Prosessin aikana tulin puoliyllättäen raskaaksi. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Olin kuitenkin iloinen ja halusin pitää lapsen erosta huolimatta, mutta ex-mieheni ei. Pääsimme asiasta sopuun, mutta sain keskenmenon, kun raskaus oli jo melko pitkällä. Se oli psyykkisesti raskas kokemus. Koin, että tämä oli sitten tässä.

Jonkin aikaa tuon jälkeen puhuin lapsettomuudestani tutun miesparin kanssa. Toisella heistä on biologinen lapsi, mutta toisella ei. Näimme tilaisuuden kolmen vanhemman ja kahden kodin rakastavalle perheelle, johon lapsi olisi tervetullut.

Kun hakeuduin lääkärin tutkimuksiin, ilmeni, että olisin tarvinnut ikäni vuoksi järeitä hedelmöityshoitoja hormonipistoksineen. Siihen emme olleet valmiita ja surimme asian kolmisin, toistemme tuella.

Tuolloin, 43-vuotiaana, ymmärsin, että elän elämäni loppuun lapsettomana.

Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti. Koen, että voin esimerkiksi työssä huolehtia laumastani. Se on äidillisyyttä.

Olen ylpeä kummitäti ja välitän ystävieni lapsista. Minusta on hienoa, että ystäväni saattavat soittaa minulle ja pyytää minulta tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi hankalan, teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Minulla on paljon kummilapsia, joista osa on jo aikuisia. Ystävieni, sisarusteni ja puolisisarusteni lapset ovat erityisen läheisiä. Olemme samaa perhettä, vaikka emme ole kaikki toisillemme sukua.

Lapsettomuus on minulle suru, mutta en ole tahtonut jäädä siihen kiinni. En ole jättänyt menemättä perhejuhliin tai vauvakutsuille. Puhun ihmisten kanssa yleensä todella mielelläni heidän lapsistaan.

Suru häivähtää silti säännöllisesti. Taannoin olin mukana työryhmässä, jossa oli monta pienen lapsen vanhempaa. Hakeuduin toisinaan lounaalla eri pöytään istumaan. Heidän elämänvaiheensa on niin intensiivinen, että se on välillä tukahduttavaa lapsettomalle.

Luulen, että olen saanut lapsuudessa keskimääräistä paremmat eväät kohdata elämän vaikeita asioita. Isäpuoleni muutti meille asumaan, kun olin 12-vuotias. Hän oli arjessa mukana, kun kasvoin naiseksi, enkä voi kuvitella parempaa tukea.

Hän oli kolmihenkisen ruokakuntamme kovin feministi. Minulle kehittyi vahva naisellinen itsetunto, joka ei ole kiinni siitä, olenko äiti vai en.

Työelämässä olen törmännyt pari kertaa äitikorttiin. Sitä on vilautettu silloin, kun olen ohjannut lastennäytelmää. Joku on todennut, etten voi tietää, mitä lapsille voi esittää, koska en ole äiti.

Minulla on visio elämästäni vanhana lapsettomana naisena. Olen viisas ja seesteinen äiti maa, jolla on syli avoimena kaikille. Voi tosin olla, että päädyn olemaan se äreä kissamummo ilman niitä kissoja.

Pirjo Lääperi, eläkeläinen: “En arvannut, että jään sivuun vielä toiselta vauvakierrokselta”

Lapsettomuus on osa minua vielä kuolemanikin jälkeen: minun kuolinilmoitukseeni ei tule lasten tai lastenlasten nimiä.

Nyt eläkeiässä tulevaisuus alkaa pelottaa, kun edessä ovat vanhuus, sairaudet ja ehkä leskeksi jääminen. Kuka auttaa ja hoitaa meitä, kun lapsia ei ole?

Uutiset vanhustenhuollosta kauhistuttavat. Tuttavapiirissäni topakka tytär on saanut järjestettyä muistisairaalle äidilleen hoitopaikan. Miten käy meille?

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin pettymys. Lasta ei kuulunut, vaikka sitä kovasti toivoimme. Syytä lapsettomuudellemme ei löytynyt tutkimuksissa.

Vaihdevuosien jälkeen olin muutaman vuoden helpottunut. Silloin ajattelin, että kahden vuosikymmenen piina on ohi ja asia on osaltani käsitelty. Enää ei tarvinnut toivoa ihmettä.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sisareni ja ystäväni alkoivat saada lapsenlapsia. En ollut tullut ajatelleeksi, että joudun vielä uudelle vauvakierrokselle. Kun näen ympärilläni isovanhemmuutta, joudun jälleen kohtaamaan oman lapsettomuuteni.

Kaksi nallea käsi kädessä.
Pirjo Lääperi puolisoineen sai nallepariskunnan lahjaksi Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistykseltä. Nallet ovat kiitos vapaaehtoistyöstä lasten kanssa.Pirjo Lääperin kotialbumi

Kokoonnumme nuoruudenystävieni kanssa säännöllisesti. Meillä on mahdottoman hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun muut kaivavat kännykkänsä esiin ja näyttävät kuvia lapsenlapsistaan, putoan ulkopuoliseksi. Minulla ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa. Yritän vaihtaa puheenaihetta.

Nykyisin lapsettomuus on minulle arpi. Haava ei enää vuoda tai aiheuta kovaa kipua, mutta jälki siitä kulkee aina mukana. Kun ystävät ympärillä aikanaan saivat lapsia, välit etääntyivät heidän ruuhkavuosiensa ajaksi. Olemme uudelleen lähentyneet, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Muille lapsettomille haluan antaa yhden neuvon: puhu asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luotat. Omassa liitossani asia oli aluksi niin vaikea, että vaikenimme siitä.

Olen saanut tukea ystäviltäni, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miten suren niin paljon jotakin sellaista, jota ei koskaan edes ollut. Vertaistuki on auttanut minua eniten. Liityin lapsettomien yhdistys Simpukkaan, jossa lapsettomat voivat jakaa kokemuksiaan ja ymmärtää toisiaan aidosti.

Monet lapsettomat puhuvat pettymyksestä omaan kehoon: eläimetkin poikivat, mutta minun ruumiini on pettänyt minut. Koen, että olen menettänyt jotakin olennaista naisena olemisesta, koska en ole äiti.

Elämässäni on aina ollut lapsia. Saan heidän seurastaan valtavasti. Pitkän lapsettomuuden aikana puhuin tyhjästä sylistäni. Vihdoin oivalsin, että sylini on avoin ja siihen mahtuu muiden lapsia.

Keski-ikäisenä aloitin vapaaehtoistyön päiväkodissa. Se oli mahdollista vasta sitten, kun olin jollain tavalla hyväksynyt lapsettomuuteni.

Nyt käymme mieheni kanssa vapaaehtoisina sekä päiväkodissa että koululaisten kerhossa. Minä olen satutäti ja varamummo, puolisoni kerhopappa.

Meillä on erilaiset roolit. Minä hoidan mielelläni välipalat tai askartelen ja leivon lasten kanssa. Mieheni hyppää roolileikkeihin, konttaa lattialla ja könyää liukumäessä. Lapset tuntevat meidät lempinimillä: “Repa ja Pipa tulevat!”, he huutavat meidät nähdessään.

Lue lisää:

Nämä naiset eivät tee lapsia, koska haluavat pelastaa maapallon – “En synnytä yhtään kuluttajaa lisää”

Kolme kokemusta hedelmöityshoidoista: Perheenisästä tuli spermanluovuttaja, Moilaset saivat kaksi tytärtä ja pariskunta hyväksyi lapsettomuutensa

"Kokeile salviaa, vyöhyketerapiaa, lemmikin hankintaa" – moni lapseton nuori kokee vähättelyä ja saa mitä oudoimpia neuvoja