Suomen Ilmailumuseo jatkaa neuvotteluja kumppaniehdokkaiden kanssa – Pyhtään lisäksi kiinnostusta myös Kotkassa ja Utin Ilmakillassa

Ilmailumuseo päättänee loppuvuodesta, kenen kanssa se voisi aloittaa yhteistyön.

Lyhyet
Suomen Ilmailumuseon näyttelyhalli 2 - etualalla kuvassa nähtävillä Piper PA-28R-180.
.Suomen Ilmailumuseo

Suomen Ilmailumuseo kartoittaa kesän aikana yhteistyökumppaneita ja mahdollista uutta sijaintia.

Esimerkiksi Pyhtää on kiinnostunut tarjoamaan Ilmailumuseolle paikkaa uuden lentopaikan läheisyydestä.

Myös Kotkan kaupunki ja Utin Ilmakilta Kouvolasta ovat ilmaisseet alustavan kiinnostuksensa Ilmailumuseota kohtaan.

Utin Ilmakillan mukaan sillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä valmiutta tarjota sijaintipaikkaa Ilmailumuseolle.

– Asia on mietinnässä, mutta tässä kohtaa meillä ei ole intressiä hakea Suomen Ilmailumuseon kalustoa, sanoo Utin Ilmakillan hallituksen puheenjohtaja Lassi Viisanen.

Myös Kotkan kaupunki vasta selvittää edellytyksiä hakea Ilmailumuseota kaupunkiin.

Tähän mennessä noin 15 kuntaa tai kaupunkia on ilmaissut kiinnostuksensa kumppanuudesta Suomen Ilmailumuseon kanssa. Ilmailumuseo päättänee loppuvuodesta, kenen kanssa se voisi aloittaa yhteistyön.

Vantaalla sijaitseva Suomen Ilmailumuseo etsii kumppaneita, koska sen vuokrasopimus on päättymässä lähivuosina. Ilmailumuseo ylläpitää Suomen laajinta ilmailuaiheista museokokoelmaa.