Veikkausvaroilla työtä nuorille – Kainuuseen yhteensä 5,6 miljoonaa avustuksia

Veikkausvaroista saatiin Kainuuseen jälleen hyvä potti.

Veikkaus
Veikkauksen peliautomaatti
Veikkauksen pelikoneista saadut tuotot kerryttävät avustuskassaa. Retu Liikanen / Yle

30 kainuulaista toimijaa sai tuntuvia avustuksia Veikkaukselta tänä vuonna. Avustuksia myönnettiin Kainuuseen jopa 5,6 miljoonaa euroa. Avustuksia saivat muun muassa Kainuun omaishoitajat ja läheiset ry, Kainuun mielenterveysseura ry ja Kainuun muistiyhdistys ry. Myös useat valtakunnalliset avustusta saaneet tahot toimivat Kainuussa.

Avustusten tarkoituksena on tukea kansalaisjärjestötoimintaa, joka edistää kestävää hyvinvointia.

Yksi avustuskanava on Paikka auki -avustusohjelma, joka suuntaa varoja nuorten ja osatyökykyisten palkkaukseen. Kainuussa tätä palkkausavustusta saavat tänä vuonna Kainuun näkövammaiset, Kajaanin työvoimayhdistys ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri. Näiden avustusten yhteissumma on noin 92 000 euroa.

Paikka auki -ohjelman tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle vaikeasti työllistyvälle henkilölle työsuhde järjestössä. Sen avulla lisätään paikan saaneiden valmiuksia pärjätä työelämässä ja mahdollisuuksia jatkotyöllistyä.

Ohjelman avulla on työllistetty jo noin tuhat nuorta ympäri maata.