Ethän polta tätä vaaralliseksi luokiteltua jätettä? Suomessa katoaa 10 000 tonnia jäteöljyä vuosittain

Jäteöljyn laiton hävittäminen on vaaraksi ympäristölle: yksi litra jäteöljyä pilaa miljoona litraa vettä.

jäteöljy
Muovipurkkeja ja öljyä kelluu rantavedessä.
Ympäristöministeriön tavoitteena on kierrättää 80 prosenttia kerätystä ja käsitellystä jäteöljystä. Olli Törönen / Yle

Vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua jäteöljyä jää kierrättämättä jopa 10 000 tonnia vuosittain Suomessa, kertoo ympäristöministeriö (siirryt toiseen palveluun). Osa tästä jäteöljystä päätyy ministeriön mukaan todennäköisesti laittomasti poltettavaksi tai luontoon.

– On kuitenkin mahdotonta varmasti tietää, mitä lailliseen käsittelyyn päätymättömälle jäteöljylle tapahtuu, ympäristöministeriön asiantuntija Eini Lemmelä sanoo.

Jäteöljyn polttaminen ilman ympäristölupaa, kaataminen maahan tai vesistöön, päästäminen viemäriin tai jättäminen ympäristöön on laitonta. Ministeriö muistuttaa, että avainroolissa jäteöljyn kierrätyksessä ovat maatilat, korjaamot ja pienteollisuus, sillä ne vaihtavat erilaisiin ajoneuvoihin ja koneisiin suuria määriä öljyä.

Jäteöljyn laiton hävittäminen on vaaraksi ympäristölle. Luontoon päässyt jäteöljy voi pilata maapesää tai pinta- ja pohjavesiä: Yksi litra jäteöljyä pilaa miljoona litraa vettä. Laittomasta polttamisesta pääsee puolestaan ilmaan haitallisia aineita ja pienhiukkasia, jotka kulkeutuvat maaperään ja vesistöön.

Jäteöljy voidaan puhdistaa ja käyttää uudelleen

Ympäristöministeriön tavoitteena on kierrättää 80 prosenttia kerätystä ja käsitellystä jäteöljystä. Puhdistettua jäteöljyä voi käyttää uudestaan voiteluaineena.

Suomessa myydään vuosittain noin 60 000–80 000 tonnia voiteluaineita. Viime vuosina jätteenkäsittelylaitoksissa on käsitelty keskimäärin 36 000 tonnia jäteöljyä.

Osa voiteluaineista kuluu tai palaa käytössä. Jäteöljyä myös poltetaan luvanmukaisissa teollisuuslaitoksissa, joissa on savukaasujen puhdistuslaitteet. Lisäksi jäteöljyä viedään Ruotsiin ja Saksaan käsiteltäväksi.

Näin kierrätät jäteöljyn oikein

Yritykset ja maatilat

  1. Kerää jäteöljy tiiviiseen tynnyriin, konttiin tai säiliöön, jossa ei ole muita aineita.
  2. Älä sekoita erilaisia öljyjä keskenään.
  3. Älä sekoita jäteöljyyn muita jätteitä tai aineita.
  4. Oikein säilytettyjen, suurien jäteöljyerien nouto voi olla ilmaista. Voit tarkistaa asian lähimmästä jätealan yrityksestä.
  5. Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja lisätietoa jäteöljyn kierrätyksestä (siirryt toiseen palveluun) (YTP ry)

Kotitaloudet sekä maa- ja metsätalouden pienet jäteöljymäärät

  • Kotitaloudet voivat toimittaa jäteöljyn kunnan vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen. Lähimmän pisteen voi katsoa esimerkiksi osoitteesta www.kierratys.info (siirryt toiseen palveluun).
  • Maa- ja metsätaloudessa syntyvän jäteöljyn voi toimittaa kunnan vastaanottopisteeseen, jos jäteöljyn määrä on pieni.

Lähde: Ympäristöministeriö (siirryt toiseen palveluun), Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry