Esihistoriallinen huijaus? Espanjasta löytyi arvokorujen jäljitelmiä neljän vuosituhannen takaa

Meripihka oli kivikaudella niin arvokasta, että sitä kannatti jäljitellä, osoittaa tuore tutkimus. Ostajat ehkä haksahtivat luulemaan taitavien väärentäjien tuotteita aidoiksi.

arkeologia
Kuuden helmen kerroskuvat.
Analyysit paljastivat, etteivät nämä helmet olleetkaan meripihkaa vaikka näyttivät siltä. Odriozola et al.

Luksusesineet ja niillä käyty kauppa eivät ole uusi keksintö. Jo kivikauden ihminen janosi kauniita tavaroita ja oli valmis maksamaan niistä. Meripihkalla ihmiset ovat tyydyttäneet kauneudenkaipuutaan jo yli kymmenen tuhannen vuoden ajan.

Kauppareitit veivät meripihkaa kauaksi löytöpaikoiltaan, myös Iberian niemimaalle. Kun arkeologit löysivät kuusi tuhansien vuosien ikäistä meripihkahelmeä Espanjasta, löydöt eivät olleet ainutlaatuisia – kunnes ne osoittautuivat jäljennöksiksi.

Euroopan esihistoriasta ei ole koskaan ennen löydetty vastaavia arvotavaroiksi naamioituja esineitä.

Meripihka on alkujaan havupuiden pihkaa jopa satojen miljoonien vuosien takaa. Kuivuessaan ja hapettuessaan pihka on muuttunut kovaksi ja saanut hohteensa, useimmiten auringonkeltaisen.

Kun meripihka lisäksi tuntuu iholla lämpimältä, on helppo ymmärtää sen symboloineen monissa kulttuureissa auringonpaistetta ja elämää. Samalla se on ollut riittävän harvinaista todistaakseen, että omistajalla on valtaa ja vaurautta.

Meripihkaa löytyy käytännössä kaikkialta maailmasta, mutta suurimmalla osalla ei ole kaupallista arvoa. Itämeren ympäristön lisäksi suosituin meripihka on Ukrainasta ja Dominikaanisesta tasavallasta.

Espanjalaistutkimuksen helmet löytyivät Etelä-Espanjasta kahdelta hautapaikalta. Cova del Gegantin hauta on toiselta vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua, La Molinan kolmannelta.

"Meripihka" oli niin aidon näköistä, että totuus paljastui vasta kemiallisessa analyysissa, kertoo tutkimuksia johtanut Sevilla (siirryt toiseen palveluun)n yliopiston (siirryt toiseen palveluun) arkeologi Carlos Odriozola.

Jatkotutkimukset muun muassa spektroskopialla osoittivat, että Cova del Gegantin helmien ytimenä oli pienten nilviäisten kuoria. La Molinan helmet oli taiteiltu siementen ympärille.

Aito vaikutelma oli syntynyt lisäämällä ytimen päälle kerroksittain tuoretta pihkaa. Se on todennäköisesti peräisin mäntypuista, tutkijat arvelevat. Päällimmäinen kalsiumpitoinen kerros sen sijaan lienee vainajien hajonneiden luiden kudosta.

Meripihkalle oli kysyntää

Varsinkin Cova del Gegantin neljä helmeä ovat silmämääräisesti aivan samanlaisia kuin kaksi samalta paikalta löydettyä aitoa meripihkahelmeä, kertoo PLOS ONE -lehdessä (siirryt toiseen palveluun) ilmestynyt tutkimus.

Jäljitelmien tekijät olivat siis taitavia, mutta mitä heillä oli mielessään ryhtyessään puuhaansa? Odriozolalla ja hänen työtovereillaan on kolme mahdollista selitystä.

Meripihka oli harvinaista. Vaihtoehdoille oli kysyntää.

Meripihka oli kallista. Nekin, joilla ei ollut siihen varaa, mielivät sitä.

Kolmas selitys yhdistää kaksi ensimmäistä. Tutkijat pitävät vallan mahdollisena, että kauppamiehet huijasivat asiakkaitaan, jotka luulivat ostavansa täyttä tavaraa.

Koska samoista haudoista löytyi muutakin arvotavaraa – norsunluuta, kultaa ja sinooperia – vainajilla tuskin oli tarvetta meripihkajäljennöksiin, vaan aitoihinkin helmiin olisi ollut varaa, Odriozola tuumii.

Mutkan kautta Espanjaan?

Iberian niemimaalta – Espanjasta ja Portugalista – on löytynyt kaikkiaan miltei 650 esihistoriallista meripihkaesinettä. Väärennettyjen helmien tutkijat arvelevat, että heidän menetelmänsä osoittaisivat osan muistakin löydöistä muuksi kuin meripihkaksi.

Viime vuonna ilmestyneen espanjalais-brittiläisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) perusteella moni esine saattaisi yllättää, vaikka olisikin aito. Ne eivät ehkä olekaan "Itämeren kultaa" eli baltialaista alkuperää, kuten yleensä ajatellaan. Ne saattavatkin olla lähtöisin Sisiliasta.

Tutkimus osoitti, että sisilialaista meripihkaa tuli Iberiaan jo neljännellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua, ainakin kaksi tuhatta vuotta ennen baltialaista.

Vanhimmat Sisiliasta löytyneet meripihkaesineet ovat yhtä vanhoja, mutta suorista kauppareiteistä Iberiaan ei ole löytynyt jälkiä, kertoo tutkimusartikkelin kirjoittanut Granadan yliopiston (siirryt toiseen palveluun) arkeologi Mercedes Murillo-Barroso.

Pohjois-Afrikan ja Iberian välisistä reiteistä sen sijaan on näyttöä. Ehkä sisilialainen meripihka tuotiinkin Afrikan kautta, Murillo-Barroso päättelee.

Hypoteesia tukee se, että meripihkalöydöt ovat Iberian niemimaan eteläosista ja samoilta paikoilta on löytynyt myös norsunluuesineitä.

Meripihkakaulakoru ja yksittäinen pyöreä helmi.
Espanjasta löydettyjä sisilialaisia meripihkaesineitä. Yksittäinen helmi on halkaisijaltaan parisenttinen, kaulakorun helmet pienempiä. Granadan yliopisto

Baltialaisia meripihkaesinelöytöjä Iberiasta on runsaasti vasta myöhäiseltä pronssikaudelta, joka alkoi noin vuonna 1300 eaa. Laadukas baltialainen raaka-aine oli vähitellen syrjäyttänyt sisilialaisen.

Silloinkin balttilainen meripihka ilmeisesti matkasi ensin muualle Välimerelle, ei suoraa tietä Iberiaan, kuten on aiemmin luultu, sanoo Cambridgen yliopiston (siirryt toiseen palveluun) professori Marcos Martinón-Torres.

Samoissa kuljetuksissa näyttää liikkuneen rautaa, hopeaa ja keramiikkaa, joiden alkuperä oli Välimeren alueella, hän perustelee.

Pienenpieni löytö jättiläisten ajalta

Siinä missä ihminen alkoi koristautua meripihkalla heti, kun sai sitä käsiinsä, monelle muinaiselle hyönteiselle pihka koitui kohtaloksi. Nuo tahmeat kuolemat olivat tämän päivän tutkijoille onnenpotku.

Hapettomuuden lisäksi myös kemikaalit loivat olosuhteet, jotka säilöivät ötököiden pienetkin yksityiskohdat. Jopa DNA voi olla tutkimuskelpoista.

Omat salaisuutensa paljasti vastikään tuhatjalkainen ajalta, jolloin maailmaa hallitsivat suurensuuret eläimet, megafauna. Osa niveljalkaisistakin oli isompia kuin me ihmiset nyt.

99 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Myanmarissa vipeltänyt tuhatjalkainen ei todellakaan kuulunut jättien joukkoon. Sillä oli mittaa vain hieman yli kahdeksan millimetriä.

Tuhatjalkainen kellertävässä meripihkassa.
Pihka on säilyttänyt tuhatjalkaisen yksityiskohdatkin 99 miljoonaa vuotta. Leif Moritz

Samassa meripihkakeskittymässä oli peräti 529 tuhatjalkaista, mutta pienin ja samalla vanhin oli lajinsa ainoa edustaja, kertoo ZooKeys (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä tämän kuun alussa julkaistu tutkimus.

Bulgarialais-saksalaisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) tekijät antoivat löydölleen nimen Burmanopetalum inexpectatum. Alkuosa viittaa Myanmarin entiseen nimeen Burmaan ja loppuosa tarkoittaa yllättävää.