1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kouluampumiset

"Aioin kaatua taistellen" – 12-vuotiaan urheus kouluampumisen keskellä herätti keskustelun siitä, millainen Yhdysvalloista on tullut lapsille

Denverin tiistainen kouluampuminen nosti esiin sankareita, mutta monen mielestä lasten ei pitäisi joutua sankareiksi.

kouluampumiset
Highlands Ranch High Schoolin oppilaita.
Highlands Ranch High Schoolin oppilaita.Michael Ciaglo / AFP

Yhdysvalloissa Denverin tiistaisen kouluammuskelun sankariksi on noussut (siirryt toiseen palveluun) 18-vuotias Kendrick Castillo, joka kuoli taltuttaessaan toista ampujista.

Kiitosta urheudestaan on saanut myös 12-vuotias Nate Holley. Hän tarttui baseball-mailaan, kun kuuli omassa luokkahuoneessaan, että koulussa ammuskeltiin.

– Minulla oli maila kaiken varalta, koska aioin kaatua taistellen, Holley kertoi uutiskanava CNN:lle (siirryt toiseen palveluun).

Holleyn luokkaan ampujat eivät tulleet, joten hän selvisi säikähdyksellä.

Castillo oli ainoa, joka kuoli Highlands Ranchin STEM-koulun (siirryt toiseen palveluun) ammuskelussa. Kahdeksan ihmistä haavoittui.

Castillo kävi ampujan kimppuun heti, kun tämä veti luokassa aseen esiin. Hän todennäköisesti pelasti toiminnallaan ainakin joidenkin toveriensa hengen.

Castilloa on surtu ja kiitetty laajasti sankarina.

– Juuri tätä on aito rohkeus ja uhrautuminen, toteaa muun muassa Twitter-käyttäjä Diego Sanchez Alatriste.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Myös 12-vuotiaan Holleyn urheutta kiitetään. Samalla se on virittänyt keskustelun siitä, miksi yhdysvaltalaisten lasten pitää elää tällaisessa todellisuudessa, jossa kouluampumiset ovat arkipäivää.

– Katso ja yritä olla itkemättä, kirjoittaa Colorado Independent -lehden toimittaja (siirryt toiseen palveluun) Mike Littwin CNN:n tekemästä Nate Holleyn ja hänen isänsä Steve Holleyn haastattelusta.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Littwin toteaa, että olemme kiitollisia Castillon kaltaisista ihmisistä, mutta samalla pitää muistaa, ettei tämän olisi pitänyt kuolla.

Hänen mukaansa kouluampumisista ei ole tullut Yhdysvalloissa uusi normaali, vaan se on vanha, tuttu, järkyttävä normaali.

Litwin huomauttaa, ettei pitäisi ajatella, että tällainen on väistämätöntä.

– Tämä ei ole pelkästään maailma, jossa elämme. Se on myös maailma, jollaisen olemme valinneet, hän sanoo.

Hänen tunteensa jakavat monet niin tiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassakin.

– Tämä on niin väärin! Lasten ei pitäisi joutua ajattelemaan kaatuvansa taistellen, tviittaa Massachusettsin yliopiston professori Louis Klarevas.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

– (12-vuotias Nate Holley on) uusimmasta kansallisesta tragediastamme selvinnyt. Tällainenko meistä on tullut? Kansakunta, joka luottaa siihen, että lapset antavat henkensä toistensa puolesta samalla, kun emme tee mitään. Ei ok, tviittaa puolestaan Amanda Twickerson.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Moni tviittaaja vaatii poliitikoilta toimia aselakien tiukentamiseksi.

– Kiitos Kendrick Castillo siitä, mitä teit. Toivoisin kuitenkin, että Yhdysvallat olisi tehnyt tämän paikan turvallisemmaksi sinulle, estänyt noita lapsia saamasta haltuunsa asetta, jonka vuoksi uhrasit itsesi, tviittaa Todd Sneed.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Denverin ampujat käyttivät käsiaseita, jotka he olivat vieneet toisen vanhemmilta. Nämä olivat hankkineet aseet laillisesti. 16- ja 18-vuotiaat nuorukaiset eivät olisi voineet ostaa niitä itse laillisesti, sillä Coloradon osavaltiossa käsiaseen voi ostaa vasta 21-vuotiaana.

Kouluampumiset ovat nostattaneet kerta toisensa jälkeen Yhdysvalloissa keskustelua aselakien tiukentamisesta.

Myös muita keinoja on pohdittu, kuten opettajien aseistamista. Denverin Highlands Ranchin koulussa toisen ampujista taltutti (siirryt toiseen palveluun)kouluun palkattu vartija.

Kouluampumisia ennätysmäärä

Vuosikausia jatkunut keskustelu ei ole toistaiseksi johtanut toimiin, joilla kouluampumiset olisi saatu vähenemään. Päin vastoin, viime vuonna niitä oli ennätysmäärä.

Laskentatapoja on erilaisia, mutta laivaston ylläpitämän koulun Naval Post Graduate Schoolin tilastojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) kouluampumisia oli viime vuonna 97, mikä on eniten sitten tilastoinnin alkamisen vuonna 1970. Aikaisemmin 2000-luvulla määrä on vaihdellut vuosittain 13:sta 59:ään.

Tänä vuonna kouluampumisia on ollut jo 30. Laivaston tilasto laskee kouluampumisiksi kaikki tapaukset, (siirryt toiseen palveluun) joissa ase on vedetty esiin koulun alueella, siellä on ammuttu tai koulun omaisuuteen on osunut luoti.

Pelkästään Denverin alueella joukkoampumisia on ollut useita (siirryt toiseen palveluun). Viime kuussa siellä muisteltiin 20 vuoden takaista Columbinen lukion kouluampumista, jossa kuoli 12 oppilasta ja opettaja.

Muistopäivän alla satoja kouluja, myös Highlands Ranch, suljettiin, kun poliisi etsi 18-vuotiasta floridalaisnaista, joka oli uhkaillut kouluja. Nainen ampui itsensä.

Yhdysvalloissa julkaistiin vastikään tutkimus, jonka mukaan joukkoampumiset ovat sitä todennäköisempiä, mitä löyhempiä osavaltion aselait ovat.

Jotain Yhdysvalloissa on kuitenkin kouluampumisista opittu. Kun Columbinen kouluammuskelu alkoi vuonna 1999, poliisilta kesti 47 minuuttia saapua paikalle. Sen jälkeen poliisia on koulutettu (siirryt toiseen palveluun), ja esimerkiksi Highlands Ranchiin he saapuivat muutamassa minuutissa.

Lue lisää:

"Valot pois ja ovet lukkoon!" Katso video: Zoe USA:ssa ja Leo Suomessa joutuvat harjoittelemaan varautumista kouluampumiseen

Amerikkalaisopettaja Julie Cieniawskin arkea on kerrata opetusvideota kouluampujasta – "Irtisanoudun, jos minun pitää alkaa kantaa asetta"

Australia kiristi aselakinsa 23 vuotta sitten - sen jälkeen joukkoampumiset loppuivat yli 20 vuodeksi

Lue seuraavaksi