Maria ja Mika Kylmäluoman lapsettomuuteen on kuulunut rankkoja hoitoja, riitelyä, katkeruutta – ja lopulta rauhaa: "Sen haaveen hautaaminen on ollut todella vaikeaa"

Maria Kylmäluoma toivoo, että lapsettomuudesta puhuttaisiin enemmän. Häntä olisi helpottanut, jos joku olisi sanonut, että elämä voi olla ihan hyvää ilman lastakin.

lapsettomuus
Lapsettomuus ei erottanut Maria ja Mika Kylmäluomaa. "Meillä on mukavaa yhdessä. On tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita."
Lapsettomuus ei erottanut Maria ja Mika Kylmäluomaa. "Meillä on mukavaa yhdessä. On tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita."Tarmo Niemi / Yle

Maria Kylmäluoman hymy ulottuu silmiin asti. Hän myös nauraa usein. Tulee olo, että hänen on hyvä olla – vaikka tietää, että takana on monia tuskaisia vuosia. Ja että se vuoden vaikein päivä on taas edessä.

Hersyvän Marian aviopuoliso Mika Kylmäluoma puolestaan on rauhallinen ja sympaattinen. On helppo uskoa, että hän on ollut se tukipylväs, joka on pitänyt heidät pystyssä, kun Maria on ollut tunne- ja hormonimyrskyissään rikki, raivoissaan ja raunioina.

Maria Kylmäluoma kertoo tarinansa, koska aivan liian usein lapsettomuudesta kerrottaessa tarina päättyy siihen, että lapsi on saatu, tavalla tai toisella.

– Se antaa vähän väärän kuvan, kun kaikille ei sitä lasta tule kuitenkaan. Se luo kuvaa siitä – että on jotenkin onnistuttava – että muuta elämää ei ikään kuin ole. Itseäni olisi helpottanut paljon, kun joku saman kokenut olisi sanonut, että elämä voi olla ihan hyvää ilman lasta.

Hän myös toivoo, että arasta asiasta puhuminen lisäisi ymmärrystä kohdata lapseton.

– Kenenkään lapsiasiathan ei varsinaisesti kuulu kenelläkään muulle, oli sitten vapaaehtoisesti lapseton tai olosuhteiden pakosta. Mutta toivoisin, että siitä puhuttaisiin ja nimenomaan niin, että ihmiset ymmärtäisivät kuinka iso asia se on heille, joita se koskettaa.

Muka vitsillä sanotut asiat satuttavat lapsetonta. Maria Kylmäluoma, 39, kertoo, että monenlaisia ohjeita ja neuvoja hänkin on saanut kuulla. ”Kökkäänkin on tarjouduttu tulemaan”.
Muka vitsillä sanotut asiat satuttavat lapsetonta. Maria Kylmäluoma, 39, kertoo, että monenlaisia ohjeita ja neuvoja hänkin on saanut kuulla. ”Kökkäänkin on tarjouduttu tulemaan”.Tarmo Niemi / Yle

Lapsettomuus oli tiedossa

Maria Kylmäluomalle selvisi 16-vuotiaana, että hänellä on PCO eli polykystiset munasarjat ja sen vuoksi lasten saaminen saattaa olla vaikeaa. Gynekologi sanoi tuolloin, että palataan asiaan sitten, kun lasten hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

– Siinä mielessä olen ollut onnekkaampi lapseton kuin ehkä moni muu, että monellehan se tulee täytenä yllätyksenä. Minulla se on ollut tavallaan tiedossa jo nuoresta lähtien.

Kun he Mikan kanssa tapasivat, molemmat olivat 25-vuotiaita. Maria sanoo, että hän halusi heti selvittää, miten mies suhtautuu mahdolliseen lapsettomuuteen. Hän kysyi kolmansilla treffeillä, kuinka tärkeää Mikalle on omien lasten saaminen.

– Ajattelin, että jos se on tärkeää, niin emme ehkä pysty alkaa edes olla yhdessä, koska sitä haavetta en ehkä koskaan pysty täyttää. Jos se on toiselle tosi tärkeä asia, silloin on väärin viedä se – ainakin jos sen tietää. Eri asia on, jos ei tiedä.

Mika Kylmäluoma kertoo, että oli luonnollisesti ajatellut, että jossain elämänvaiheessa voisi lapsia tulla. Kun Maria kertoi, ettei se välttämättä ole mahdollista hänen kanssaan, se ei vaikuttanut millään tavoin hänen halukkuuteensa jatkaa suhteessa.

– Ei se ollut kynnyskysymys, ei sitä tarvinnu epäillä hetkeäkään, hän sanoo.

Kaksi kertaa kaksi viivaa

Maria ja Mika Kylmäluoma menivät naimisiin muutaman vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2009. Lasta ei ollut kuulunut, joten he päättivät hakeutua lapsettomuustutkimuksiin avioitumisen jälkeen.

– Aika pian siinä todettiin, että ei kannata edes yrittää mitään kevyempiä vaihtoehtoja. Koeputkihedelmöitys oli kohdallani ainoa järkevä vaihtoehto.

Ensimmäisestä kerrasta tuli kohdunulkoinen raskaus ja se jouduttiin keskeyttämään.

– Olin melkein kaikkeen varautunut, mutta en siihen. Se oli tunnetasolla tosi paha tilanne. Kun monen vuoden yrittämisen jälkeen on vihdoin raskaus saatu alulle ja sitten se keskeytetään.

Keskeytystä seurasivat pahat komplikaatiot ja parin kuukauden sairausloma.

Toinen yrityskin näkyi raskaustestissä kahtena viivana, mutta paljastui tuulimunaraskaudeksi.

– Sen jälkeen olin henkisesti niin raunioina, että halusin tauon hoitoihin. En enää yksinkertaisesti jaksanut sitä.

Kylmäluomia on kannatellut hyvä parisuhde. "Meillä on kuitenkin toisemme".
Kylmäluomia on kannatellut hyvä parisuhde. "Meillä on kuitenkin toisemme".Tarmo Niemi / Yle

"Tuntui, ettei mielenterveys kestä"

Maria Kylmäluoma kertoo, että lapsettomuushoitojen aika oli hyvin vaikeaa, sillä hänelle piti antaa isoja annoksia hormoneja.

– Lisäksi kahteen kertaan se kokemus onnen ja toiveen hetkestä täydelliseen luhistumiseen. Se oli niin raskasta.

Mitä enemmän aikaa kului toisen epäonnistuneen koeputkihedelmöityksen jälkeen, sitä vaikeammalta Mariasta tuntui yrittää enää uudelleen.

Kolme vuotta oli aikaa miettiä. Se on aika, mitä alkioita säilytetään.

– Se oli ollut henkisesti niin raskasta, täydellistä vuoristorataa koko ajan. Jotenkin sitten tuntui, ettei se ole sen arvoista. Tuntui, ettei mielenterveys kestä enää.

Mika Kylmäluoma muistelee, että koki itsensä tilanteessa suhteellisen voimattomaksi. Näkee toisen tuskan – mutta ei voi tehdä paljon mitään.

– Ja minun mielestänihän Mika oli liian rauhallinen. Hän ei itkenyt minun kanssani. Koin, että Mikan olisi pitänyt olla paljon epätoivoisempi. En uskonut, että hän oli oikeasti surullinen tilanteesta. Riitelimme silloin ihan hirveästi, koska olin niin poissa tolaltani koko ajan, Maria Kylmäluoma kertoo.

Pitkään Taysissä lapsettomuus- ja hormonipoliklinikalla työskennellyt osaston ylilääkäri Katja Ahinko tuntee parien tuskan.

– Lapsettomuus on erittäin raskas asia ja iso kriisi elämässä, siihen kiteytyy niin moni asia ja odotus. Hoitoprosessi on pariskunnalle aina jollain tasolla vaikea ja rankka.

Ahingon mukaan valtaosa sietää hoidot ihan hyvin. Hän kuitenkin muistuttaa, että ihmiset ja heidän tilanteensa ovat erilaisia. Kokemukseen vaikuttaa myös lopputulos.

– Jos saa sen avulla lapsen, niin ehkä sitä ei pidä niin hankalana, kuin jos se päätyy negatiiviseen tulokseen. Kyllä siihen peilautuu varmasti moni asia. Psyykkisesti se on paljon rankempaa kuin fyysisesti.

Lopullinen päätös

Kun Maria ja Mika Kylmäluoma päättivät, ettei hoitoja jatketa, he keskustelivat myös muut vaihtoehdot läpi. He eivät lähtisi adoptioprosessiin tai hakeutuisi sijaisvanhemmiksi.

Sijaisvanhemmuudessa ajatus siitä, että lapsi saatettaisiinkin ottaa pois, oli Mariasta kestämätön.

– Hukkaanhan se elämä menee jos elää jos-elämää. Halusin pisteen sille kaikelle. Sen takia se adoptioajatuskin lopulta jäi, kun siihenkin olisi voinut mennä vuosia ja taas vuosia, eikä mikään silti olisi ollut varmaa.

Hän sanoo, ettei kestänyt välitilaa, jossa oli elänyt jo niin kauan. Hän halusi elämässä eteenpäin.

– Mika onneksi sanoi silloin, kun pohdittiin hoitojen jatkamista, että minä saan päättää ja hän tukee minua, oli päätös kumpi tahansa. Arvostan sitä todella paljon. Tilanne olisi ollut paljon vaikeampi, jos hän olisi käyttäytynyt kuin minä ja toivonut lasta aivan hysteerisesti.

Haaveiden hautaaminen oli murskaavaa

Kun päätös oli tehty, asia piti käydä läpi itsensä kanssa.

Maria Kylmäluoma sanoo haaveilleensa aina isosta perheestä ja siitä, että yhdessä puuhataan kaikenlaista.

– Haaveeni on ollut lapsesta saakka, että minusta tulee äiti. Sen haaveen hautaamien on ollut todella vaikeaa. Olihan se ihan hirveä paikka.

Maria Kylmäluoma kertoo, että oman tilanteen toivottomuus ja katkeruus kulminoitui jopa vihaksi lapsia, lapsiperheitä ja erityisesti raskaana olevia kohtaan.

– Olen ollut niin katkera ja se on ihan hirveä tunne. Mutta enää en sanoisi itseäni katkeraksi, olen ehkä joskus vain vähän kateellinen. Sille aika on tehnyt hyvää.

Hän tunnustaa olleensa kateellinen jopa niille, jotka ovat menettäneet lapsensa.

– Koska silloin on edes ollut lapsi, on joku jota surra. Minulla ei ollut mitään. Ei ollut kuin ajatus lapsesta.

Maria Kylmäluoma kertoo, että Seinäjoella on hautausmaalla Tyhjän sylin muistokivi, "Lapselle, jota emme koskaan saaneet". Ei hän ole sinne mitään koskaan vienyt, mutta ajatus, että sellainen on, on hänelle tärkeä.

Sisarusten lapset tuovat hälinää elämään ja tädin rooli on Mariasta mahtava. "Se on lähimpänä äitiyttä mihin pääsen ja siitä nautin kyllä nykyään."
Sisarusten lapset tuovat hälinää elämään ja tädin rooli on Mariasta mahtava. "Se on lähimpänä äitiyttä mihin pääsen ja siitä nautin kyllä nykyään."Tarmo Niemi / Yle

Elämä on nyt hyvää

Maria Kylmäluoma pohtii, että ponnisteli tolpilleen osin ehkä optimistisen luonteensa avulla.

– Ajattelin sen niin, että eihän elämässä muutenkaan saa aina mitä haluaa. Ja kyllähän aika sen terävimmän tuskan vie.

Ajatus äitienpäivästä on silti edelleen aina aika vaikea. Äitienpäivänä näytölle tulvivia Facebook-päivityksiä hän ei pysty katsomaan, sillä niissä konkretisoituu se, mitä hän ei tule koskaan kokemaan.

Kylmäluomia on kannatellut myös hyvä parisuhde.

– Voisihan olla niinkin, että se on niin iso asia toiselle, että jos lasta ei saada, tulee ero. Meillä on kuitenkin toisemme.

Mika Kylmäluoma sanoo harkittuun tyyliinsä, että vaikka lapset olisivat olleet tervetulleita, "hyvin on pärjätty ilmankin".

– Sitä voi arvostaa erilaisia asioita...on aikaa, eikä ole niin sitoutunut välttämättä siihen perhe-elämään. Harrastuksiin voi käyttää hyvällä omallatunnolla enemmän aikaa, tai mihin vaan, hän pohtii.

Marian mielestä elämä on nyt hyvää.

– Se on erilaista, mutta ei se huonoa ole. Emme ole urasuuntautuneita, emmekä edes matkustele, mutta tykkäämme harrastaa kaikenlaista. Meidän ei tarvitse miettiä onko meillä laatuaikaa yhdessä, se on meistä itsestä kiinni.

Hän sanoo, että elämässä on parasta se, että heillä on mukavaa yhdessä. On tulevaisuudensuunnitelmia ja haaveita.

Surullisinta on...

Maria Kylmäluoma kertoo tunteistaan suoraan ja kursailematta. Muisto siitä, miten Mika jahtasi piikkikammoista Mariaa ympäri asuntoa hormonihoitojen aikana, naurattaa nyt.

Kyyneleitä pyyhimme kaksi kertaa haastattelun aikana. Ensimmäisen kerran Marian kertoessa siitä, kuinka palavasti hän halusi äidiksi ja kuinka joutui haaveensa hautaamaan. Toisen kerran, kun hän kertoo, mikä on surullisinta lapsettomuudessa. Silloin tarvittiin nenäliinoja.

En koskaan vedä lasta pulkassa, en koskaan mene vanhempainiltaan, enkä koskaan katsele ylpeänä lastani pesäpallokentän laidalla. En saa opettaa itselleni tärkeitä asioita kenellekään sillä tavalla, miten niitä omille lapsille opetetaan.

Maria Kylmäluoma

Maria kertoo, että sukujuhlissa kirpaisee, kun siellä vertaillaan, kuka näyttää keneltäkin. Erityisesti sattuu, ettei hän tule koskaan näkemään sukupolvien jatkumoa omissa lapsissaan.

– Ja ne kaikki kokemukset, mistä jää paitsi. En koskaan vedä lasta pulkassa, en koskaan mene vanhempainiltaan, enkä koskaan katsele ylpeänä lastani pesäpallokentän laidalla. Enkä saa opettaa itselleni tärkeitä asioita kenellekään sillä tavalla, miten niitä omille lapsille opetetaan.