Rokkistarat esillä Pohjois-Karjalan museossa

Pohjois-Karjalan museo Hilman kesänäyttelyssä voi ihailla maailmanluokan tähtien valokuvia.

Joensuu
Eminemin valokuva Pohjois-Karjalan museon näyttelyssä.
Stefan de Batselier on kuvannut muun muasas Eminemin vuonna 1999. Akseli Ahola / Yle

Pohjois-Karjalan museon torstaina avautunut kesänäyttely esittelee maailmanluokan pop- ja rocktähtien valokuvia.

Kameran takana on ollut joensuulaistunut belgialaisvalokuvaaja Stefan de Batselier.

Hän on työskennellyt muun muassa musiikkivalokuvaajana Lontoossa useille suurille levy-yhtiöille ja musiikkilehdille.

Hilman amanuenssi Iiris Heino kehuu valokuvien luottamuksellista henkeä.

– Kuvattava henkilö on luottanut kuvaajaan ja ilmeisesti tilanteessa on saatu keskustelua ja rentoutumista aikaan, hän kuvailee.

Heinon mukaan tunnelma välittyy esimerkiksi islantilaisesta Björkistä otetuissa kuvissa.

Rocktähdet kuuluvat tämän päivän kulttuurihistoriaan.

– Me olemme kulttuurihistoriallinen museo, voimme aika laajasti ottaa hyvin monenlaisia näyttelyitä ja aiheita käsittelyyn, Iiris Heino painottaa.

Näyttely "Excuse me, are you a popstar" on avoinna elokuun loppuun sakkaa.

Pohjois-Karjalan museo Hilmaan pääsee Ilosaarirock-viikolla sisään rokkirannekkeella.