1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulun Puolivälinkankaan poliisioperaatiossa oli kyse ampumavälikohtauksesta – ampujaa ei ole tavoitettu

Yhden ihmisen loukkaantumiseen johtanut ampuminen on tapahtunut yleisellä paikalla.

Lyhyet
Poliisiin logo poliisi univormussa
Tiina Jutila / Yle

Poliisi kertoo, että miestä ammuttiin torstaina ennen puoltapäivää Oulun Puolivälinkankaalla. Ilmoitus hätäkeskukseen tehtiin sivullisen toimesta, jolle uhri oli kertonut tapahtuneesta.

Paikalle meni useita poliisipartioita. Paikalta tavattiin mies, jolla todettiin ampumiseen sopivia vammoja ylävartalossa. Mies on toimitettu hoitoon. Hänen vammojen vakavuus ei ole vielä tiedossa.

Ampuminen on tapahtunut yleisellä paikalla, mutta tiedossa ei ole, että ampumisesta olisi aiheutunut vaaraa muille kuin ilmoitetulle uhrille.

Varotoimenpiteenä läheisten koulujen oppilaita ja henkilökuntaa pyydettiin pysymään koulun sisällä, kunnes tilanne oli ohi. Koulujen ovet avattiin ennen klo 13.

Poiisi on eristänyt alueen. Epäiltyä ampujaa ei ole tavoitettu. Teon motiivi ei ole tiedossa, mutta poliisin tiedossa ei ole, että ampuja olisi vaaraksi sivullisille.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki asiaan liittyvät havainnot hätäkeskukseen. Havainnoista tai asiaan liittyvistä tiedoista voi ilmoittaa myös Hätäkeskukseen 112, poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.oulu@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi