Lahteenkin tulee kaupunkipyöriä – Inspis haalii yrityssponsoreita pyörien rahoittajiksi

Maksuttomat kaupunkipyörät tulevat kaupunkilaisten käyttöön toukokuun lopussa. Sponsoriksi pääsee vielä, kerrotaan nuorten toimintaryhmä Inspis ry:stä.

Kaupunkipyörät
Lahden kaupunkipyörä.
Kaupunkilaisille maksuttomat pyörät tulevat käyttöön toukokuun lopussa.Mikko Tuomikoski / Yle

Lahden ensimmäiset yhteiskäyttö- eli kaupunkipyörät ilmestyvät katukuvaan tämän kuun viimeisellä viikolla. Ajokausi kestää syyskuun loppuun.

Hankkeen takana on Aseman apu -kehittämisprojekti, joka on osa nuorten toimintaryhmän, Inspis ry:n toimintaa.

– Ideana on se, että kun matkailija tai työmatkalainen saapuu matkakeskukseen, voi sieltä ottaa lainaan pyörän, jolla ajellen voi tutustua kaupunkiin. Pyörä palautetaan käytön jälkeen palautuspisteeseen, joita tulee olemaan ainakin neljä, todennäköisesti enemmän, kertoo Aseman avun puuhamies Veikko Juutilainen.

Pyörät rahoitetaan yrityssponsoreiden avulla. 300:lla eurolla saa oman pyörän ja vastineeksi yrittäjä saa oman logonsa pyöriin kiinnitettäviin mainoskyltteihin.

– Olemme jo sopineet reilusti yli kymmenen yrityksen kanssa sponsoroinnista ja mukaan mahtuu vielä, sillä tavoitteena on 20 pyörää tälle ensimmäiselle kesälle, kaavailee Juutilainen.

Peruspyörä kestää, eikä kiinnosta varkaita

Kaupunkipyöräksi valittiin vaihteeton peruspyörä, jota on helppo säätää kuljettajan koon mukaan.

– Pyörää lainattaessa täytyy luonnollisesti todistaa henkilöllisyys. Emme ole huolissamme pyörävarkaista, sillä nämä tullaan merkitsemään monella eri tavalla. Ne eivät ole niin arvokkaita, että niitä kannattaisi varastaa, sillä kiinnijäämisen riski on melkoinen, pohtii Juutilainen.

Lahden kaupunkipyörä.
Mikko Tuomikoski / Yle

Lainaajan odotetaan palauttavan pyörän johonkin Inspiksen palautuspisteistä ja ilmoittavan siitä vaikkapa tekstiviestillä. Inspis huolehtii pyörien palauttamisesta lainapisteisiin. Matkakeskuksen lisäksi pyörän voi lainata myös Inspiksen Pikku Veskun pisteestä.

Pyörät on alustavasti suunniteltu lainattavaksi Inspiksen aukioloaikoina eli kello 7 ja 19 välillä.

Yksi sponsoriksi ryhtyneistä yrittäjistä on optikkoliikkeen omistaja Risto Mäkelä.

– Tämä tuntui heti hyvältä idealta ja hinta on kohtuullinen. Yritys saa näkyvyyttä ja kaupungin tavoitteena on lisätä pyöräilyä, joten tätä hanketta kannattaa mielellään.

Lahdesta halutaan tehdä retkikohde

Inspiksen Aseman apu -projekti haluaa myös lisätä Lahden vetovoimaa retki- ja matkailukohteena. Kaupunkia tullaan tarjoamaan retkikohteeksi esimerkiksi Helsinkiin saapuville ulkomaisille matkailijoille.

– Suurkaupunki on suurkaupunki. Lahden kokoisessa kaupungissa matkailija pääsee lähemmäksi tavallisen suomalaisen arkea ja näkee samalla asioita eri näkökulmasta kuin Helsingissä, perustelee Juutilainen.

Asiaa voi ajatella myös siitä näkökulmasta, että myös suomalainen matkailija haluaa ulkomailla nähdä muutakin kuin tunnetuimmat turistirysät. Lahti on tunnin junamatkan päässä Helsingistä ja sopivan kokoinen retkikohde.

– Olemme Aseman avussa valmiita kertomaan matkakeskukseen saapuville Lahdesta, antamaan vinkkejä ja tarvittaessa pitämään paikat siistinä. Lahti on hieno kaupunki ja täällä on paljon nähtävää, hehkuttaa Juutilainen.