Paavi: Kaikki tietoon tulevat hyväksikäyttötapaukset ilmoitettava – Odotettavissa seksirikosilmoitusten tulva

Aiemmin katolisen kirkon henkilökunta sai itse päättää, ilmoittaako tapauksista.

roomalaiskatolinen kirkko
Katolinen messu kirkossa.
Paavi Fransiskus piti 250 lapsen ensimmäisen ehtoollisen kunniaksi järjestettyä jumalanpalvelusta Rakovskissa, Bulgariassa 6. toukokuuta.Vassil Donev / EPA

Katolisen kirkon työntekijöiden on jatkossa ilmoitettava seurakuntaansa kaikista tietoonsa tulevista seksuaalirikosepäilyistä.

Paavi Franciscus on lähettänyt asiasta määräyksen, niinsanotun apostolisen kirjeen kaikille uskontokunnan seurakunnille.

Apostolinen kirje Vos estis lux mundi (siirryt toiseen palveluun) (suom. Te olette maailman valo) pyrkii muuttamaan tavan, jolla katolinen kirkko tutkii seksuaalirikoksia. Kun aiemmin seurakuntalaiset saivat päättää ilmoittamisesta tai ilmoittamatta jättämisestä oman harkintansa mukaan, nyt ilmoituksen teko on pakollista.

Määräys koskee seksiin pakottamista, seksuaalisia tekoja lasten ja muiden heikossa asemassa olevien ihmisten kanssa, lapsipornon hallussapitoa sekä myös seksuaalirikosten peittely-yrityksiä.

Jokaisen seurakunnan on luotava järjestelmä, jolla ottaa vastaan ilmoitukset. Järjestelmän on oltava ehdottoman luottamuksellinen ja ilmiantajien suojan on oltava täydellinen, joskin syyttömyysolettama on voimassa.

Uhrien on koettava, että he ovat tervetulleita kertomaan kokemuksistaan. Uhreja kuunnellaan ja tuetaan henkisesti, psykologisesti ja lääketieteellisesti. Seurakunnilla ei sen sijaan ole velvollisuutta antaa rahallista korvausta.

Kun tieto rikosepäilystä tulee seurakuntaan, sen on välitettävä tieto Vatikaaniin, jonka on suoritettava tutkimus 90 päivän kuluessa.

Paavin määräys koskee vain ilmoitusta katoliseen seurakuntaan. Kussakin maassa ovat tämän lisäksi voimassa paikalliset säädökset seksuaalirikosten ilmoitusvelvollisuudesta.

Määräys koskee kaikkia seurakunnan jäsenten tietoon tulleita seksuaalirikosepäilyjä myös takautuvasti. Tästä syystä seurakuntiin saattaa alkuvaiheessa tulla suuri määrä ilmoituksia.

Paavi Franciscus kertoi helmikuussa antavansa lähiaikoina ohjeita seurakuntien toimintaan, kun tietoon tulee seksuaalirikosepäily. Helmikuussa uutisoitiin katolisten pappien käyttäneen nunnia "seksiorjina".

Lähteet: AP, AFP