Haluaisiko taloyhtiösi kieltää AirBnB-toiminnan? Se on mahdollista, mutta hyvin vaikeaa

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen jälkikäteen vaatii kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Airbnb
Kerrostalon rappukäytävä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Paikoin rajustikin yleistynyt asuintilojen lyhytaikainen vuokraaminen esimerkiksi AirBnB-palvelun kautta on saanut osan taloyhtiöistä pohtimaan sitä, voisiko AirBnB-toiminnan kieltää. Vastaus on kyllä, mutta helppoa se ei ole.

Kiinteistöliiton mukaan kyselyjä lyhytaikaisen majoitustoiminnan kieltämisestä taloyhtiössä tulee taloyhtiöiltä harvemmin kuin kerran viikossa. Yksi kieltoa pohtiva taloyhtiö on Kemin keskustassa Nahkurinkadulla sijaitseva kerrostaloyhtiö.

Asiaa on pohdittu asukkaiden kesken ja taloyhtiön hallituksessa. Kieltämistä puoltaa moni seikka, sanoo hallituksen puheenjohtaja Seppo Vuori.

– Talon ilmapiiri mahdollisesti heikkenisi ja rauhattomuus lisääntyisi vuokraustoiminan seurauksena, Vuori sanoo.

Vuori olettaa myös kunnossapito- ja käyttökustannusten kasvavan käytön lisääntyessä. Samoin huoltoyhtiön, isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen työt.

Kiellon taakse pitäisi saada myös vuokraajat itse

Kiinteistöliiton lakiasiantuntija Virpi Hienosen mukaan kaiken vuokrauksen tai lyhytaikaisen majoittamisen kieltämisen kirjaaminen olemassaolevaan taloyhtiön yhtiöjärjestykseen on mahdollista, mutta vaikeaa. Päätöksen taakse pitäisi saada kaikki osakkaat – myös ne, jotka käyttävät huoneistoaan lyhytaikaiseen vuokraamiseen.

– Markkinaoikeus on tehnyt päätöksen, että tällainen yhtiöjärjestyksen muutos vaatii kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen, Hienonen sanoo.

Mikäli esimerkiksi joku osakkeenomistaja on alkanut saada merkittäviä ansioita Airbnb-majoituksista, tai edes suunnittelee majoitustoiminnan aloittamista, voi hän yksinään torpata esityksen jättämällä suostumuksensa yhtiöjärjestyksen muuttamiseen antamatta.

Sen sijaan uuden, toimintansa aloittavan asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen rajoituspykälä on helppo kirjata.

Ongelmia tulee tietoon harvoin

Hienosen mukaan satunnainen majoitustoiminta aiheuttaa harvoin ongelmia. Helpoimpia tilanteita ovat ne, joissa joko koko talo on vuokrauskäytössä tai sitten vain yksi tai kaksi satunnaisesti vuokrattavaa huoneistoa.

– Vaikeuksia voi tulla, mikäli talossa on paljon sekä vakituisesti asuvia että lyhytaikaisesti majoittuvia. Suuresta ongelmasta ei ole kyse, Airbnb-toimintaan liittyvien ongelmien vouksi meihin ollaan yhteyksissa harvakseltaan, kertoo Hienonen.

Markkinaoikeus on tehnyt päätöksen, että tällainen yhtiöjärjestyksen muutos vaatii kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen.

Virpi Hienonen

Lomaansa viettävien matkailijoiden elämänmeno on todennäköisesti asteen riehakkaampaa kuin keskustan kerrostalossa nykymeno. Myös esimerkiksi rappukäytävässä käyttäymisen kulttuuri voi olla hyvin erilainen suomalaisten vakituisten asukkaiden ja eteläeurooppalaisten turistien välillä.

Moni miettii, harva on ryhtynyt toimiin

Seppo Vuoren puheenjohtama taloyhtiö ei kuitenkaan ole ainoa, joka selvittää mahdollisuutta kieltää Airbnb- ja vastaava toiminta talossa. Pelkästään Meri-Lapissa tällaisia taloyhtiöitä on useita.

– Minun hoitamissani taloyhtiöissä kolmessa tai neljässä on käyty keskusteluja aiheesta, kertoo isännöitsijä Kirsi Hytönen Arenna Oy:stä.

Alkuselvittelyä pidemmälle ei Hytösen isännöimissä taloissa ole toistaiseksi edetty. Torniossa on kielto tulossa parin taloyhtiön seuraavan kokouksen esityslistalle.

20.5. 2019 klo 9.22 Korjattu markkinatuomioistuin markkinaoikeudeksi.

Lue myös:

Alkaako Helsinki suitsia Airbnb-majoittajien toimintaa? Apulaispormestari Sinnemäen mielestä rajoituksille ei ole vielä tarvetta

Airbnb-majoituksen suosio on kasvanut huimasti Lapissa

Airbnb on kymmenien miljoonien bisnes Suomessa